operaatio äiti - Banneri

Päivän aloituksen tärkeyttä ruokailussa ei voi painottaa tarpeeksi usein. Aamupala on se kuuluisa kulmakivi. En tiedä mihin tämä perustuu. Onko kyseessä urbaani legenda vai tieteellinen fakta? MUTTA jo isomummosta lähtien asiaa on painotettu. ”Muista syödä aamupuuro kiltisti ja näin kasvat jonain päivänä isoksi tytöksi!”

Mummilan tavaramerkki oli puuro. Jokainen aamu lautasella odotti höyryävän kuuma annos puuroa ja tämän päällä nokare voita. Oi noita herkullisia muistoja! Ainakin jossain vaiheessa puuron syöminen oli yleistä monissa perheissä.. ihan riisipuurosta jouluna kaurapuuroon mummilassa.

Olin aina suunnitellut tuovani tämän opitun elämäntavan lapsilleni. Joka aamu puuroa, jotta lapsista kasvaa isoja sekä vahvoja. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Topi vihaa puuroa. Ei syö sitä vapaaehtoisesti ja tuskin pakottamallakaan. Sinne meni sitten se suunnitelma.

Sokeroimaton luomumysli Semper tarjoiluehdotus

Muutaman vuoden meidän perheessä on yritetty löytää tasapainoinen ja hyvä aamupala tuolle kasvavalle vintiölle. Tämä on ollut yllättävän työlästä hommaa. Leivästä uppoaa vain pullamössö, jogurtit on täynnä sokeria, hedelmät ei täytä pidemmän päälle ja siihen loppuivat ideat. Tuntuu, että jokainen päivä aamupalan jälkeen poika pyytää nopeasti lisää ruokaa. Banaanista, nyrvitystä leivästä ja lasillisesta kauramaitoa jää nälkä. Ihan jäisi itsellenikin.

Jostain syystä mieleeni ei tullut myslit. Siitä ei kuitenkaan ole pitkä aika, kun yhtäkkiä eräs muisto pulpahti mieleeni; eihän meillä kotona syöty puuroa, vaan äiti taas oli myslien suurkuluttaja. Siellä valkoisessa alakaapissa oli aina erilaisia myslejä tarjolla. Näinpä löysin itseni hikoilemasta myslihyllyn edestä. Miljoona erilaista vaihtoehtoa. Joissain oli liikaa ainesosia makuuni, toisissa tosi paljon sokeria ja toiset näyttivät kuivilta. Kävelin kaupasta ulos ilman mysliä. Ei millään huvittanut ostaa sikaa säkissä.

Sitten tuli täydelliseen rakoon Semperin kampanja. Pompin onnessani käsi pystyssä, koska meillä todella oli tarvetta päästä kokeilemaan kyseisiä tuotteita. Ja tässä sitä nyt ollaan kertomassa kokemuksia.

Semper sokeroimaton kauramysli

Kun puhutaan lapsen ruokailusta, vanhemmat kiinnittävät huomiota tärkeisiin seikkoihin. Onko ruoka miten tuotettua? Mitä se sisältää? Onko se terveellistä? Samoja kysymyksiä minäkin mietin usein ruokaa tehdessäni ja etenkin, kun valitaan valmiita paketteja kaupasta. (Murot, myslit jne.)

Itse kiinnitin huomiota ensimmäisenä Semperin paketissa oleviin sanoihin; sokeroimaton ja Eko! Luomu. Nykyaikana lapseen uppoaa vahingossakin sokeria ties missä muodossa ja sokeri ei ole elimistölle pidemmän päälle hyväksi. Siksi etenkin lapsille suunnatun ruoan hyvä edellytys on, että siihen ei ole lisätty sokeria. Luonnonmukaisuus tuottaessa taas saa itseltäni pelkkää peukkua!

Sokerittomissa tuotteissa herää aina sama makukysymys. Voiko se olla hyvää? Voi. Aikuiseenkin makuun tämä mysli maistui ihan hyvältä meidän vanhempien mielestä. Banaani&Vadelma etenkin oli todella maukasta Topin mielestä! Koostumus myslissä on hienojakoinen ja siksi lapselle helppo syödä esimerkiksi maidon tai maustamattoman jogurtin seassa. Sellaisenaan syötynä tuo on ehkä vähän kuiva eli vaatii ohelle jotakin.

Semper sokeroimaton luomumysli koostumus

Kyllä voin sanoa, että mysli on hyvä aamupala, välipala tai iltapala lapselle. Se on terveellistä ja etenkin kaurahiutalepohjaineen mysli sisältää paljon kuituja. Kuidut taas pitävät nälän poissa pidempään ja edistävät ruoansulatusta.

Löysin nettisivun, josta lainaan pätkän :

”Ihanteellisimmillaan myslin kuitusisältö on yli 8g/100g (10g/100g). Sokerin osuuden pitäisi olla alle 15g/100g (12g/100g*). Rasvaa taas saisi olla vain alle 10g/100g (5,2g/100g).”

Suluissa on Semperin Banaani&Vadelma -myslin lukuja. *Sisältää vain raaka-aineiden oman sokerin.

Tähän loppuu tuo ravinto-arvoista puhuminen. Mysleistä ja muista Semperin tuotteista voi lukea enemmän Semperin omilta sivuilta.

Myslihän on siksi kiva, että siitä voi tehdä vaikka mitä – enemmän tai vähemmän terveellistä. Voit sulattaa suklaata ja sekoittaa sekaan mysliä ja sitten jäähdyttää suklaan. Tadaa, hyvä jälkkäri! Mysliä voi käyttää myös leivonnassa; muffinsit, leipä, välipalapatukat jne.

IMG_20160329_141017

Meille mysli on tullut jäädäkseen ainakin aamupalapöytään. Poika saa vatsansa ihan kunnolla täyteen ja onhan tämä terveellisempi vaihtoehto, jos vertaa perus muroihin. Pääasia vielä, että löydettiin jotain mikä pojalle maistuu! Vaihtelun vuoksi myslin ja esimerkiksi sen maustamattoman jogurtin sekaan voi pilkkoa tuoreita hedelmiä tai marjoja! Meillä kokeiltiin banaanisiivuja, mustikoita pakkasesta, persikoita, kaurajogurttia ja hedelmäsoseita. Vain taivas on rajana!

Onko täällä muita myslin käyttäjiä? Mitä kaikkea te olette siitä tehneet? Tarjoatteko myös lapsille vai syöttekö vain itse?

Semper luomumysli

Haluaisitko juuri sinä voittaa kyseisiä myslejä kokeiluun ja samalla päästä maistamaan muutamaa muutakin Semperin tuotetta? Voit osallistua kilpailuun jättämällä sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään. Kilpailu päättyy 28.04.2016!

Palkinto sisältää:

Semper Kauramysliä, 6kpl Semper Green Smoothieita, 1kpl Semper Eco mehu 3-pack, 4kpl Semper Käyttövalmista puuroa,   Semperin Jauhepuuron 250g,  2kpl Semper 100% Hedelmäsosetta, 3 osaisen Rörstrand Ocean lasten astiaston ja Semper Minirepun.

Palkinnon arvo on noin 50 euroa. Onnea arvontaan!

Kilpailu toteutettu yhteistyössä Semperin kanssa.

Kommentit (263)

Kuka voitti?

Mukana

Mukana

Oo ihanaa minäminäminä olen mukana 😀

oispa kiva päästä kokeilee meijän lapsille kun ei nuo puurot maistu mitenkään niille ?? eli mukana siis!

katsu.m_@hotmail.com

Nvirnala”at”gmail.com

Mukana

Mukana

Mukana 🙂

Mukana! Meillä myös kamala ongelma keksiä täyttävä ja ravitseva aamupala 1,5v:lle. turtiainen.nea@gmail.com

Aika monella sama ongelma!

Olisi mukava kokeilla uusia tuotteita.

Mukana

Mukana 🙂

mukana!

Mukana!
Milla.huovinen @ iCloud.com

Mukana kisassa! Sähköpostiosoitteen laitan tuonne sille varattuun kenttään.

🙂

lindakuvis @hotmail.com

En ihan ymmärrä, miksi näitä ”sähköpostiosoite kommenttikenttään” -arvontoja. Pitäisi olla tänä päivänä jo selvää, ettei se ole fiksua useastakaan syystä eikä ehkä edes laillista, sillä tämä voidaan tulkita henkilörekisteriksi. Vaihtoehtona on järjestää arvonta esim. niin, että osallistuja laittaa sähköpostiosoitteensa vain kysyjälle niin kuin näissä kommenttikentissä, jos ei omaa sähköpostiosoitetta ole ilmoitettu omassa blogissa, jonne linkki.

Kivaa on, että on arvontoja, mutta kaikki osallistujat ei selkeästi ymmärrä, mitä haittaa tällaisesta voi olla ja järjestäjällä on tietty aina suurempi vastuu.

Ihan hyvä palaute ja pointti 🙂

Ok.

Mukana

vastaa

unelmiaonnesta(at)gmail.com

Ehdittomasti täytyy osallistua ja jos ei onnistu ni pitää kaupoissa silmät auki jos ostaisi pojalle maistiaisiksi jos maistuisi paremmin kuin puuro 🙂

jenni_paju@hotmail.com

Kannattaa 🙂

Hei tätä pitää saada kokeiluun ehdottomasti! Poika 1v8kk teki hiljattain selväksi että ei puuroa enää, kiitos. Ja nyt ois jotain keksittävä tilalle. Eli mukana arvonnassa.

tanja-k @suomi24.fi. fi

Suosittelen! 🙂

Näitä olis kiva päästä kokeileen. Ei tuu ikinä ostettua ko jos ei ookkaan hyvä niin menee hukkaan.
Hanna.ruotsalainen21@gmail.com

Totta toiki 🙂 Tosi vaikee joskus kaupassa ostaa mitään, jos tuotteista ei tiedä mitään.

Testattu on, ”maistuu” sanoo kohta kaksivuotias Maisa 😉 Eli mukana kisassa marjaana.lindy@gmail.com

Loistavaa! 😀

Meillä syödään joka aamu puuroa, siis ihan joka aamu.. Olisikin todella mukava kokeilla näitä myslejä, vaihtelu varmasti virkistäisi 🙂
anuelisa@gmail.com

Vaihtelu virkistää aina 🙂

Mukana! Täälläkin ideat loppuu välillä aamu-, ilta- ja välipaloissa ja joitakin myslipaketteja juuri pyörittelin, mutta sisällöt ei kiehtonut..

Onnea arvontaan! 🙂

Emilia.lehtio@hotmail.com

Kävisi meillekin enemmän kuin hyvin. Isompi tyttö ei meillä syö myöskään puuroa joten tutulta kuulosti…

🙂

Oltaisiin meilläkin valmiita maistelemaan, joskus menee puuro joskus ei muuta kuin muroja ja maitoa/mehua.

henna.holappa1@luukku.com

🙂

Voisi olla kiva kokeilla 1v 3 kk neitosen kanssa. Tuo vadelma&banaani kuulostaa hyvältä ja olisi varmasti tytön mieleen. Hän nimittäin tykkää Semperin puuroistakin. riikka.pasma@hotmail.fi

Toi oli kyllä tosi hyvä nimenomaan toi maku! 🙂

Pojalle 3v olisi varmasti kivaa vaihtelua muukin kuin puuro. Itse olen hänen syntymän jälkeen lahduttanut melkein 30kg syömällä terveellisemmin ja liikkumalla säännöllisesti. Juurikin sokerit jätin ylimääräiset pois, niin olisi kiva pojallekin tarjota jotain sokeritonta, kyllä sen huomaa, miten paljon helpompi on olla, kun vähensi sokerit pois. Osallistumme siis arvontaan! 🙂

mirads@hotmail.fi

Oot ihan asian ytimessä! Onnea vielä saavutuksesta 😉

Mies syö mysliä luonnonjugurtin kanssa joka aamu. Lapset (1,6 ja 8v) syövät luonnonjugurttia ja mysliä ehkä kerran kahdessa viikossa.

anneli.lindblad@gmail.com

Luonnonjugu on jees! 🙂

Mukana! Näitä ei olla maisteltukaan vielä 🙂
viivus@gmail.com

Kiva olisi kokeilla.

mariannekau @ hotmail.com

Meillä 7kk ikäinen on tähän mennessä syönyt protestoimatta kaiken, mitä on tarjottu. Vaan eiköhän vielä koita sekin päivä, kun joku ei kelpaa.

janedee@jippii.fi

No voi olla, että toiset syö mielellään aina, mutta voi olla myös joku päivä sitten se päivä, kun lakko iskee 😀

No ehdottomasti mukana kilpailussa! Josko meidän nirppanokka kuopuksenkin saisi syömääm aamupalaa! 😀
Kristaeaalto@gmail.com

Toivottavasti maistuis! 😉

Katja_liikanen@luukku.com
Meillä vanhin lapsi kans vihaa puuroa ja söis vallan paahtoleipää…

No tää tulis tarpeeseen! Liljalla 2v7kk kun myös vähän ongelmaa mitä suostuis kunnolla syömään..vähintään vaihtelua kaivattais!
Riikka.happo@hotmail.com

Vaihtelu on hyvästä niin ei turru vanhaan 🙂

amilla78 @ hotmail.com

Ehdottomasti mukana! Juuri yhtenä päivänä seisoin itsekin kaupan myslihyllyllä tutkimassa ravintoarvoja ja sitä sokeria, hyi! Tyhjin käsin lähdin..
riikka.grundstrom@gmail.com

Joo monessa on ihan liikaa sokeria :/

Meillä tehdään myslit aina ite juuri sen sokerimäärän takia, mutta kyllä niille itsetehdyille tulee helposti aika suolanen hinta :D. Joten arvonnassa ollaan. T: äiti ja kaksvee poika terh11@hotmail.com

Toi on totta, että ite tehty voi tulla yllättävän kalliiksi!

Testiin meillekin menee nää!
kaisu.etula(at)gmail.com

Olis kiva päästä kokeileen kyllä.. Meillä vähän samanlaista ongelmaa aamu/väli/iltapalan kanssa.. Ei oikein tahdo upota mikään =(
m.k85(at)luukku.com

Se on jännä, miten toiset lapset on hankalempia ruoan kanssa ku toiset. Vai onkohan se vaan ”vaihe”? 🙂

Minnamaria.siitonen@hotmail.com

Meilläkin puuron vihaaja! Aamupala on hankalin ateria meillä, eikä sitä the aamupalaa vielä ole löytynyt. Mielellämme kokeilisimme näitä 🙂

Ja ku aamupala on kuitenkin tärkee.. 🙂 Siks ois aina hyvä, että masu täyttyyy.

Olis kiva kokeilla, kun ei kaikkea aina tule ostettua. =)

sannamaria77 at gmail.com

Mukana arvonnassa. pia.oksanen at luukku.com

Millesiini@Gmail.com
Mukana, meil menee ihan liikaa muroja.. Ja joitaki myslejä oon kokeillu, mut ei ole kelvanneet. Nää pitää kyl laittaa testiin.:)

Suosittelen 😉

Mukana ollaan.
veera.husula@gmail.com

Vinkkinä vaan kaikille, että mysliä voi tehdä myös itse. Vain mielikuvitus on rajana ja Googlesta löytyy ohjeita ja varmasti ilman lisättyä sokeria jos sitä ei lisää ?

Mukana arvonnassa ☺
veera.husula@gmail.com

Vinkkinä vaan kaikille että mysliä voi tehdä myös itse, vain mielikuvitus rajana!! Googlesta löytyy myös ohjeita ja varmasti ilman lisättyä sokeria jos sitä ei lisää ?

Toi on totta 🙂

Pitkän letkan perään:)
Kuulosti niin hyvältä vaihtoehdolta,että Täytyypä heti seuraavalla kauppareissulla kurvata myslihyllyn kautta!!Kiitos vaan vinkistä:)
Mukana arvonnassa myös,unelmienelamista@gmail.com

Ole hyvä! 🙂

Mukana.

hippohiiri at gmail.com

Annukka@icon.fi

Kuopus 2v ei ole suostunut koskaan maistamaan puuroa, isosisko taas pyytää erityisesti kaurapuuroa. Tuota mysloä pitää kokeilla!

Kannattaa! 🙂

heidi . maatta @ gmail . com

Olispa kiva kokeilla! 🙂

xevex82(at)gmail.com

hanna . m . rajala@gmail.com

Voi kyllä kiinnostaa! Meillä pieni kyllä syö puuroa silloin tällöin, mutta jos isommille tarjotaan jotain muuta niin kyllä ymmärretään kieltäytyä puurosta. Oma mysli voisi olla tähän hieno ratkaisu 🙂

Mysli on kyllä loistava! 😉

Meillä kans on tämä uutuus ollut testissä, ja hyvin on kelvannut! Tosin meidän poika syö kaikkea, mitä eteen pistää 😀 Mutta äidille tulee parempi mieli, kun ei ole aina vain puuroa tarjolla sekä illalla että aamulla. Mysli on myös kätevä välipala ja Semprellä nyt muutenkin on vaan maun puolesta parhaat lastenruoat!

merika.everila@gmail.com

Kiva kuulla, että teilläkin maistui 🙂 Semper on hyvä!!

Meilläkin 7kk sormieuokailijalle tarttis keksiä jotain, ideat myös vain hedelmissä ja marjoissa. Tarvii ehdottomasti kokeilla tätä! Tuo palkinto tulisi kyllä niin tarpeeseen.
? annamariavirtanen82@gmail.com

Suosittelen kokeilemaan 🙂

Tää olis ihan huippu, kiitos vinkistä..M;eidän allergisellekin jotain vaihetelua aamupaloihin. mahtavaa !
mirjarr@gmail.com

Kiva kuulla, että sopii teidän allergiselle. Muistan, kun siskolle sai aina pohtia mitä tarjota….

Lsippala@gmail.com

Myslihylly on painajainen kun missään paketissa ei lue, että mikä on lisättyä sokeria ja mikä esimerkiksi hedelmistä! Pauluns merkillä ainakin löytyy huippuhyvää granolaa jossa ei ole lisättyä sokeria. Lapset tykkäsi tosi paljon! Harmi, että hinta on ainakin vielä melko suolainen ?

Ihan paras granola tuo Paulins. Niin rapeita ja makua. Ei lisättyä sokeria. Voi syödä ihan sellaisenaan.

Kiitos vinkistä 🙂

No sepä just! 😀

Tätä mysliä olen jo jonkin aikaa metsästänyt, pitäisi ilmeisesti mennä isommille kaupoille, että pääsisin testaamaan. Mukana kilpailussa luukkonentanja@hotmail.com 🙂

Toivottavasti löytyy 🙂

kauppinen . laura @ hotmail . com

pirppunen@gmail.com

Meillä myös sama ongelma; aamuisin uppoaisi parhaiten paahtoleipä tai jogurtti – puuro vaihtelevasti. Myslejä en ole tajunnut kokeilla, mutta täytyy ottaa testiin seuraavaksi!

Kannattaa ihmeessä kokeilla! 🙂

Mukana 🙂 Näitä oliskin mukava maistattaa tuolla vajaa 2,5v lapsella joka kyllä mysleistä tykkää mutta äidille harmia tuottaa se pakkausten kanssa pähkäily,nämä kuulosti kyllä hyvältä vaihtoehdolta 🙂
mikkonen.helimj@gmail.com

Se on kauheeta seisoo hyllyjen edessä ja miettiä, että mikä olis paras 😀 Miljoona vaihtoehtoa!

Sussuk@netti.fi voisi kokeilla uusia juttuja. Meillä 4vuotias, 3vuotias ja 1.6vuotias, puuro ei kanssa maistu, myslit joo. Aamulla ei paljon uppoa mikään muutenkaan :/

Aamupala meilläki on just hankalin 🙂

Mä niin osallistun kilpailuun mukaan! Meillä kans välillä havaittavissa puurosta kieltäytymistä vallankin kahden vanhimman lapsen kohdalla (lapset 5v, 3v ja 9kk). Myslejä ei oo tullu mieleen ees kokeilla! Oon eläny harhaluulossa, että kaikki murot ja myslit on kuorrutettu sokerilla. Ja myönnetään, kyllä olen sokerinatsiäiti. Tarpeeseen siis tulisi voitto. 🙂 jo_hannan@hotmail.com

Voitit 🙂 Olen laittanut sulle sähköpostia!

Joo tosi useinhan niissä on 🙂 Siksi nämä oli tosi positiivinen yllätys!

Me ollaan tosi nipoja ruuan suhteen :-D, mutta ehkä tätä voisi jopa testatakin 🙂
heimeillavalvotaan@gmail.com

🙂

Meillä puuro on alkanut välillä tökkimään pari vuotiaalla, joten välillä sitten tarjolla on mysliä tai leipää ja jogurttia. Täytyisi enemmän tarjota maustamatonta jogurttia itse maustettuna, mutta poika on innostunut valitsemaan kaupassa niitä iloisen värisiä purkkeja, sokerimäärään katsomatta, samoin kun myslissäkin on menty ”huonoilla” vaihtoehdoilla. Siksi siis, ehdottomasti mukana arvonnassa! Sähköpostiosoite on Olijako81@gmail.com.

Jogurtit on paha, kun ne on lapsen mielestä houkuttelevan näkösiä ja monesti sit liikaa sokeria 😀 Onnea arvontaan!

Arlan luonto+ jogurtit ovat valmistettu ilman lisättyä sokeria! Meidän mukuloiden lemppareita 🙂 ihan vaan vinkkinä jos haluaa tarjota parempaa jogurttia 🙂

Jep, mutta meillä taas kun ei voi normijugua syödä :/ Mutta muille hyvä vinkki!

Ainiin! En muistanutkaan, sori.

No hätä 😀

Lautasella säilykehedelmää?

Kyllä meillä syödään tuoretta hedelmää ja säilykehedelmää, koska poika rakastaa säilykepersikoita, kuten äitinsäki.Ei kaiken tarvi aina kuitenkaan olla suoraan parvekkeelta poimittua 😉

Jes ihanaa, haluisin!

Hyvä vinkki noi myslit! Meillä syödään puuro voilla ja maidolla + marjoja tai hedelmiä sormiruokana mukaan. Välillä maustamatonta jogurttia ja siihen marjoja/hedelmää. Mutta sekin tökkii välillä, niin myslejä pitää koittaa!

Myslihän sopii kans tosiaan sormiruoaks 🙂

Meillä uppoaa hyvin vielä reilu 1-V:lle puurot niin aamuin kuin illoinkin. Mysliä vois kyllä kokeilla joku kerta 🙂

anu.tuikka@gmail.com

Mua vähän jopa ihmetyttää, ettei poika suostu puuroon koskemaan 😀

Sähköposti maukkaaseen kilpailuun osallistumista varten, äiti ja neljä muuta herkkusuuta (ikähaarukka 2-16 v) irina16041980@hotmail.com

Meilläkin vihataan puuroa niin olis tosi kiva koittaa näitä, kun alkaa vähän ideat aamupalan kanssa jo loppua 😀
jemina.lehtonen@hotmail.com

Suosittelen kyllä kokeilemaan 🙂

Voi että, onko tällaisiäkin.. Pakko kyllä osallistua arvontaan, meillä esikoinen syö niin vaihtelevasti puuroa, ja niinku kirjoitit hedelmillä ei pitkälle pötkitä :).

mira.haapaniemi@gmail.com

Joo en itekään tiennyt, että tällaisia on ennen tätä yhteistyötä 🙂 Osu tosi hyvään rakoon!

Mukana, sama mysliongelma meilläkin enkä vieläkään ole uskaltanut ostaa mitään testiin..
Nina_virpi@hotmail.com

Näitä kannattaa ainakin kokeilla 🙂 Etenkin Banaani&Vadelma oli nam 😛

Ilmotan voittajan erikseen ja vielä henkkoht 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X