operaatio äiti - Banneri

Voiko välikausivaatetta jo käyttää? Siis nyt tällä hetkellä? Ainut neuvo, jonka voin antaa on; älä kysy multa. Älä myöskään kysy keneltäkään muultakaan, koska se asia ei riipu siitä mitä joku toinen sanoo. Välikausivaatteiden ja ulkovaatteiden käyttäminen yleensäkin riippuu niin monista miljoonista asioista. Asian määrittää paikkakunta, lämpötila, tuuli, lapsen ikä ja persoona. Vain sinä itse tiedät nämä seikat parhaiten.

Sanon tämän kaikella rakkaudella, mutta tiukasti vain tämän kerran. Olen pikkuhiljaa alkanut kyllästymään jatkuvaan vihjailuun siitä, että en osaisi pukea lapsiani. Näen sen teatraalisen kauhistelun ehkä vähän puuttuvana ja tuomitsevana.

Ensinnäkin meillä on välikausi päällä vain, jos sää on sopiva. Ei saa tuulla liikaa, mittarin pitää näyttää vähintään plussaa ja aurinkokin saa melkein mieluummin olla esillä. Onhan täällä etelässä lunta maassa, mutta sää on ollut nyt viimeisen viikon ihan keväinen ja enemmän lämpöinen kuin kylmä. En siis pue välikautta pakkaseen enkä viimaan. Tämä päivä on hyvä esimerkki siitä, että toppahan se oli kaivettava esiin lumimyrskyn yllättäessä.

Toisekseen lasta pukiessa mietin vähän minkälaista ulkoilua on tiedossa. Topi vilistää ympäri ämpäri maita ja mantuja kierien pyörien sekä maassa makoillen. Toppa on ollut päällä varmuudeksi, mutta joka kerta tyyppi valittaa, että on liian kuuma. Pitäisi löytää siis pojallekin sitä välikautta jo pikkuhiljaa.

Elsa on ihan toista maata. Kutsutaan neitiä joskus ihan lämpimällä huumorilla syliapinaksi tai sylihiireksi. Koko tämän 1 vuoden ja 3 kuukauden aikana ei ole ollut montaa hetkeä, kun Elsa olisi muualla viihtynyt. Hän rakastaa läheisyyttä ja omistaa edelleen suuret tarpeet. Sama koskee myös ulkoillessa. Tämä on yksi hyvä syy siihen, että en pue toppahaalaria enää plussapäivinä. Siinä tulee hiki kantajallekin puhumattakaan sylissä olijasta, kun nyhjätään auringon lämmössä lähetysten. Elsa käy kyllä maassa ja leikkii hetken. Puhutaan kuitenkin usein vain niistä minuuteista ja sitten täytyy käydä taas keräämässä voimia sylissä. Liikkuminenkin on hankalaa topassa, joten miksi kiusata pientä lasta kuumassa vaikeassa toppahaalarissa, kun vähemmälläkin pärjää?

Välikausihaalarin käyttöönotossa tässä vaiheessa kannattaa ottaa huomioon välikerrokset. Maa on vielä kyllä kylmä, vaikka siinä nyhjöttäisi muutaman minuutin. Tästä syystä puen suoraan iholle aina merinovillaa, joka imee kosteuden ja lämmittää suorassa kontaktissa. Siihen päälle sisävaatteet ja paksumpi villahaalari. Kyllä tämä setti välikausihaalarin kera vastaa jo ihan topan lämpöä. Etuna sattuu vain olemaan se, että setti ei hiosta liikaa.

Ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Ihan järjenkäyttöä oman lapsen kohdalla. Joku ajattelee, että on pakko päästä esittelemään uutta haalaria lapsen kustannuksella. Näen tässä lauseessa ristiriitaisia ajatuksia. Olen samaa mieltä, että lapsen kustannuksella ei saa koskaan tehdä mitään, mutta miksi vaatteen esittely olisi jotenkin negatiivinen asia? Entä, jos olisinkin pukenut haalarin päälle ( ja taannut lämmön) sen takia, että saan kivoja kuvia ja voin esitellä kevään uutuuksia blogissa? Sitähän tulee tehtyä kesälläkin uusien vaatteiden kohdalla. Näytän teille miltä vaate näyttää päällä ja käytössä. Miksi asia olisi nyt sen negatiivisempi? Se on osa tätä lastenvaateblogia, että on myös niitä kuvia esiteltävistä vaatteista arkikäytössä. Tärkeintähän on kuitenkin huolehtia siitä, että sitä ei todellakaan tehdä sen lapsen kustannuksella. Viedäänhän lapsia kuvattavaksi ammattikuvaajallekin ja usein lapset istuu kuvissa ilman toppahousuja tai siistimmissä vähäisemmissä vaatteissa. Se kuvaushetki on lopulta niin mielettömän lyhyt, että ei siinä mikään paikka ehtisi jäätyä.

Ihan näiden kuvien ulkopuolellakin ollaan käytetty näitä haalareita. Perhereissuilla, metsässä makkaranpaisto retkellä ja leikkipuistossa. Ei ole siis kyse malttamattomuudesta ja pakkomielteestä päästä leveilemään uusilla haalareilla. En sitten millään pääse samalle aallonpituudelle tämän asian kanssa.

Meillä on usein myös rattaat mukana, joissa on toppapussi. Ehkä järkytän lukijoita sillä, että puen toppapussin sisälle joskus pelkän fleecen tai takin ilman ulkohousuja. Nämä on niitä omassa arjessa koettuja sekä opittuja asioita, joista kehittyy sitten ne omat tavat. En mä ainakaan kulje ulkona syynäten toisten pukeutumista, joten miksi niin monia huolettaa mun tapa pukea? Ei ne lapset ole mitään mykkiä nukkeja, jotka ei kykene avaamaan suutansa, jos joku vaate olisikin jollain tapaa epämukava. Vaikka mä bloggaan, voin olla myös ihan hyvä äiti. Ja tämä äiti on vähän kyllästynyt olemaan negatiivisen suurennuslasin alla.

Nyt sitten jokaisella on mahdollisuus omiin mielipiteisiin, esittää kysymyksiä tai kertoa omia kokemuksia. Keskustellaan tästä aiheesta, ehkäpä juttutuokiosta tulee mielenkiintoinen!

Kommentit (32)

Täällä oli lapsilla myös välikautta jo yhden viikon verran päiväkodissa helmikuussa. Ei sentään pelkkää välikautta; lampaanvillakarvaiset talvikengät, toppahousut, polarn o pyretin super huipuiksi todetut windfleece takit, sekä päällimmäisenä kuoritakit. Merinovilla pipo vaihdettiin paksumpaan puuvillapipoon ja käsiin valittiin aluslapaset ja päälle kuorihanskat. Päijät-Hämeessä oli tuolloin aurinkoinen ja keväinen keli. Mittarissa noin +5. Eli samanlainen keli, jolle olisin muutoinkin pukenut lapsille popin huipuiksi todetut fleecevuorelliset kuorihaalarit, jos sellaiset oltaisi tällä kaudella omistettu. Joten todellakin välikautta voi käyttää, jos se sen hetken lämpötiloihin soveltuu. Meille ainakin toppa olisi ollut aivan liikaa liikkuvilla ja vilkkailla lapsilla noissa plussa-asteissa. Mitä pienempi lapsi kyseessä, niin toki hän kylmettyy herkemmin, mutta yleensä kunhan ihoa vasten on riittävästi lämmintä vaatetta, esim merinovillaa, niin kyllä pienempikin hetken ulkona tarkenee ilman ihmeellisiä toppavarusteita. Sitäpaitsi lapset, kuten aikuisetkin on erilaisia. Toiset kestää kylmää enemmän kuin toiset. Uskon kyllä että tiedät itse parhaiten millainen lapsesi tarve ulkovaatteiden suhteen on milläkin hetkellä.

Oon miettinyt tuota name itin softshell-haalaria, mutta koko vähän mietityttää. Vastaako hyvin kokoa sun mielestä? Toppahaalari on vastannut hyvin kokoaan ja on just hyvän mallinenkin meidän vähän pyöreämmälle 1v4kk neidille.

No siis mä otin 80cm jo 82’83cm pitkälle. Eli on ne reiluhkoja. Enkä haalareissa suosittele liikaa kasvuvaraa.

Hassua, että lokakuun alussa puit lapsille upouutta toppaa päälle kun oli niiin kylmä ja lapset viluissaan. Nyt helmikuussa on kuitenkin ajankohtaista pukea upouutta välikautta päälle, kun lapsilla ihan hiki on toppavaatteissaan! 😀

Muistaakseni mä sillonkin painotin sitä, että kylmällä tuulella toppa ei oo liikaa saarella. En mä nytkään tuulella sitä välikautta laita 🙂 Kuten postauksessa luki.. jos luit? Ja ihan tosi mä en edes ymmärrä miks mun pitää perustella kaikki asiat. Mut perustellaan perustellaan 😀 Jos sä mietit Elsan ikää sillon; vajaa vuosi. Tyyppi ei edes liikkunut vielä itse, joten sillä ei liikkuvuudelta ollut mitään väliä mitä päällä on. Elsa oli myös äärimmäisen haastava silloin ja olisin ehkä mennyt hirteen kolmea kerrosta pukiessa. Nyt pitäis päästä konttaamaan kunnolla ja se ei tunnu onnaavan topassa, joka on tönkkö. Malttia on myös 80% enemmän, joten mielummin valitsen myös jo sen takia sitten ne kerrokset. Syksyllä ei myöskään liiemmin aurinko paistellut, joka tässä on ollut nyt keväällä sen hikisyyden aiheuttaja. Tyydyttikö vastaus vai lisää kysymyksiä? Mä vastaan kyllä mielelläni 🙂

Moi!
Sulla on tosi kiva tapa kirjoittaa asioista ja kiitos postauksesta! Tuli taas mieleen uusi kysymys 😀 miten kenkävalinnat vaikuttaa lapsen kävelemiseen? Ajattelin ite että tollaisia töppösiä pidetään vain ihan pikkuisilla lapsilla. Näin yhdellä sukulaislapsella kans tollaset tossut vaan, vaikka hän ihan käveleekin. Onko sulla tietämystä että auttaako se esim. tasapainoon tai muuhun jos harjoittelee kävelemistä ihan omin jaloin eikä paksujen kenkien kanssa?

Joo töppöset usein on aika pienillä 🙂 Elsahan ei vaan kävele vielä sillein. Joskus ottaa askelia, mutta ei ulkona edes aio. Tästä syytä oon aatellu, että kengät ois vielä tosi turha hankinta. Mut sit on ne Stonzit vai mitkälie, jotka on sellaset pussukat. Idea siinä on, että jalka on mahdollisimman luonnollisessa liikkuvuudessa kävellessä 🙂

Jos bloggaat vaatteista ja lastesi pukemisesta niin kuinka voit loukkaantua jos kaikki eivät pukisi kuten sinä? Ihan perusteltua ettei helmikuussa pidetä välikausivaatteita. Mutta täytyyhän ne kuvata kun on ostettu!

Nään sen ehkä enemmän niin, että miks joku loukkaantuu siitä, että mä puen omat lapseni omalla tavallani? Jos palataan alkuun, niin mä en oo huudellu kenellekään toisten pukeutumisesta vaan päinvastoin 🙂 Ilmeisesti et edes vaivautunut lukemaan postausta, vaan halusit vaan tulla valittamaan, kuten teit toisessakin kommentissa. Mulle on fine, että ihmisillä on mielipiteitä ja omia tapoja, mutta en jaksa ymmärtää kommentteja, joita ei edes ole perusteltu mitenkään. Kyllä mä joskus haluan heti päästä kuvaamaan vaatteen, kun ostan sen ja se oli vaarallista sun mielestä miksi? Tai jotenkin tuomittavaa? Tässä ei ollut siitä kyse, mutta ei kyllä hävettäisi myöntää vaikka olisikin ollut. Tulihan meille muuten kevät takkiakin, mutta en oo kipittänyt sitä kuvailemaan ulos ilman ulkohousuja, koska kuva ei mene lapsen lämmön edelle. Tuskin luet tätäkään vastausta, mutta tulipahan taas vastattua 😀

Hei mistä tuo ihana turkoosi takki?

Molokidsin 🙂

Periaatteessahan kuorivaatteilla (vk-vaatteilla) voisi kulkea läpi tällaisten talvien, kun kelit ovat enimmäkseen leutoja ja jos lapsi on paljon liikkeessä. Uloimman vaatekerroksen tärkeimmät ominaisuudet kuitenkin on ne tuulen ja kosteuden pitävyys, lämpö luodaan niillä alus- ja välikerroksilla. Monet toppavaatteet ovat aivan liian lämpimiä ja liikkuva lapsi hikoaa. Tuntuu, ettei parhaimmatkaan hengittävyydet riitä.

Meillä on isompi koululainen kulkenut koko talven kevyttoppapuvulla, alla t-paita, huppari ja housut. Kun pakkasta on ollut vähän enemmän paidat on vaihtunut pitkähihaiseen ja fleecetakkiin. Välihousut on tainnut olla kerran jalassa. Pienemmällä koululaiselle on Popin (ehkä liiankin) lämmin toppapuku, ja alla usein vain leggarit ja trikoopaita/tunika. Kovemmilla pakkasilla on ollut yksi vaatekerros lisää. Kummatkin siis ovat todella liikkuvaisia ja ulkoilevat koulun jälkeenkin vielä pari-kolme tuntia päivässä. Toppavaatteet ovat kuitenkin helpompia käyttää, kun ne saa nopsaan välitunnille päälle verrattuna että täytyisi pukea vk-vaatteiden alle lisäksi niitä välikerroksia.

Pienin (3v) on taas hyvin rauhallinen liikkuja, leikkii paljon maassa ja tarvitsee toppapuvun ja alle villahaalarin sisävaatteiden päälle. Ei ole tullut mieleenkään vielä laittaa kevyempiä vaatteita.

Tähän aikaan vuodesta onkin vielä helppoa pukeminen, kun on selkeästi talvi (Tampereen korkeuksilla), mutta kuukausi eteenpäin, niin aamuisin on kylmä. pakkasta ja maa jäässä, iltapäivällä reilusti plussaa ja aurinko paahtaa. Siinä sitten taas arvotaan, mitä laittaa lapselle päivähoitoon mukaan kun vk:t kaikilla välikerroksillakin on siinä ja siinä riittääkö aamulla, mutta toppapuku iltapäivällä on liioittelua. 😀

Tästä huomaa hyvin, että vaatteiden käyttö riippuu persoonasta, käyttötarpeesta ja iästäkin 🙂 Kiitos kun jaksoit jättää kommenttia ! 🙂

Mikä tuo ihana turkoosi takki on ? 🙂

Molokidsin takki 🙂

Samaa mieltä!:) Ja muuten toppapussi on täälläkkin koettu erittäin hyväksi ja käytännölliseksi, alle ei tarvitse pukea päälle niin paljon!:)

Se on meidän lemppari 😀

Heippa! Luin pöyristyneenä kommentteja, joissa sun valintoja ja kuvia arvosteltiin. Tosi ikävää!

Halusin tulla kiittämään sua sun syksyisestä postauksesta opas kerrospukeutumiseen, joka auttoi mua valtavasti ja käytin hyväkseni name itin tarjouksen. Varsinkin niiden villasukat on olleet lähes päivittäin käytössä taaperolla.

Kiva kuulla, että siitä oli hyötyä ♡

Mä olen myös käyttänyt muutamina päivinä viime viikolla välikautta villahaalarin kera lapsilla. Jos ulkona mittari näyttää +7, ei kukaan lapsi ole mukavasti toppahaalarissa. Mä näen punaista aina kun puututaan toisten pukemiseen. Kukaan sun lukija ei voi tietää millaisia sun lapset on, eikä myöskään osaa sitten sanoa miten sun lapset pitää pukea. Meillä toinen lapsi on aika kuumakalle ja toinen taas vähän vilukissa. Eli meillä oli viime viikolla toisella toppa ilman välikerroksia ja toisella vk välikerroksella. Ja molemmilla oli hyvä. Toisella myös jalat hikoaa helposti, toisella varpaat palelee, se pitää myös aina huomioida.

Ihania kuvia sulla, niitä on aina kiva katsella! Mulla on myös mietinnässä tuo NameItin softshell, lueskelen mielelläni kokemuksia.

Kiitos kehusta 🙂 Ja samaa mieltä edelleen.. eli äiti tuntee lapsensa parhaiten! Noi Name Itin haalarit on toimineet meillä jo vuodesta 2013 asti. On tosi tosi hyviä!

No onpa taas tökeröä arvostelua, huoh. Meillä ainakin neiti on aika kuumakalle, eli pärjää jopa hyvinkin kevyellä vaatetuksella. Se vaan on niin yksilöllistä ja jokainen äiti kyllä tietää, miten oma lapsi on paras pukea. 🙂 Monia ihmisiä vaan tuntuu häiritsevän kauniit vaatteet tai merkkivaatteet ja siksi niistä ei kai saisi ottaa kuvia? Itse tykkään myös pukea lapselleni kauniita vaatteita, ottaa hänestä kuvia ja jakaa niitä. En vaan voi ymmärtää mitä se on muilta pois :O Ps. Mullakin varattuna toi ihana pinkki pallohaalari, se vaan on niin ihana!

Hyvii ajatuksii, luulen että voi olla kateutta tai sit sitä, ettei vaan jostain syystä tajua. Eikä osaa sitten asettua toisen asemaan 😀 Toi haalari on kyllä täykky!

Kateutta mistä?

?

Asiaaaa! ?? Kukapa nyt oikeasti omaksi huvikseen pukisi huonosti lastaan? Meidän poitsulla oli tuossa kans yksi päivä välikausitakki ja itsekin selvisin vallan hyvin nahkatakilla. Oli oikeasti lämmin helmikuiseksi päiväksi ja kyse oli kauppareissusta. Vaikka mitäpä sitä selittelemään. ? En kestä näitä sun kuvia. Nää on niin ihania. ❤️?

No niinpä!! Olis vielä aika tyhmää alipukea lasta ja julkisesti isosti sitä mainostaa. Kiitos muutenkin, yritän kovasti treenata kuvaamista ♡

Sinä tunnet lapsesi parhaiten, luotan siihen! Ja siinä sivussa mä oon tykännyt lukea sun vaateblogeja. Niin kuin tosi monet muutkin.

Kiitos ja oon samaa mieltä 🙂

En näe sinun tavassasi pukea lapsiasi mitään huonoa, mutta välillä kiukuttaa miten vanhemmat lapsiaan pukee. Tuossa syksyllä olin metsässä retkellä erittäin tuulisena päivänä, aurinko siis paistoi mutta viiman takia sää oli enemmänkin 5c tienoilla. Samaan paikkaan saapui lauma perheitä, ja osa oli pukeutunut hyvinkin sään mukaisesti ja selkeästi metsä retkelle. Kuitenkin joukossa oli muutama perhe joissa lapset (ikää noin 1-2v) oli puettu aivan liian vähäisiin vaatteisiin. Yhdellä lapsista ei ollut takkia, vaan ohut pitkähihainen ja hihaton huppari, jalassa pojalla oli farkut joista vilkkui nilkat ja sukat olivat nilkkasukat. Kyseisellä lapsella ei ollut mitään käsissä eikä päässä tai kaulassa, ja mahakin vilkkui jatkuvasti. Enkä usko että olisi rahasta kiinni sillä merkkivaatteita oli ne mitä päällä oli. Itse en ole paleleva ihminen, ja vaikka liikuin paljon ja istuessa istuin nuotion vieressä, oli minulla päällä ulkohousut, paksut sukat ja korkeavartiset kengät, pipo, lapaset, kaulahuivi, ja tuulitakki jonka alla paksu fleece. En tykkää tuomita ketään mutta lapsen punaiset nilkat suretti kyllä minua. Tahdon uskoa että lapsella oli lämmin, mutta itse en kyseisiin vaatteisiin lasta pukisi semmoisessa säässä.

Joo toki ymmärrän, että joskus ihmetyttää muakin selkeä vaje pukeutumisessa, mutta yritän aina muistaa keskittyä siihen mitä ite teen. Silti pitää muistaa jokaisen perus jutut.. tyyliin hanskat talvella ja pään peittäminen kesälle yms. Mutta ymmärrän toki sun ihmettelyn tuossa tilanteessa 🙂

Mä uskon kans että suurinosa vanhemmista tietää ja tuntee lapsensa 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X