operaatio äiti - Banneri

* Ella’s Kitchen tuotteet saatu 

Tänään on väsyttänyt kaikki eilinen säätäminen. Tänään on laiskottanut ja tänään on ollut aika asettaa mieli lomamoodiin. 

Ensimmäinen kokonainen lomapäivä on ollut aina kiva nollata. On mukava tutustua ympäristöön, uida ja ihmetellä rantaa. Lasten kanssa haetaan käytännössä uutta rytmiä lomaan. Itse en noudata vanhaa rytmiä lomalla, vaan mielelläni opetan lapset siihen, että joskus voi ja kuuluu asioiden mennä vähän eri tahtia. Ollaan esimerkiksi lopetettu ilta aina siihen, että syödään yhdessä buffeessa.

Uiminen on loman kohokohta lasten mielestä rannan lisäksi. Kaikenlainen erilaisten asioiden tutkiminen, kivien kanniskelu ja ihmeellisten kasvien kummastelu miellyttää meidän lapsia. Itseäni taas miellyttää se, että maa on super lämmin ja vauvan saa laskettua lähes minne vaan tonkimaan kivoja asioita. Koen, että on hetkittäin mahdollista hengähtää itsekin, kun lapset virikkeellistyvät niin hyvin ympäristöstä.

Rakkaudesta kameraan

Eniten rentouttaa se, että saa kantaa koko ajan kameraa mukana ja räpsiä kuvia. Kamera on osa sitä sielua, joka mun sisällä asustaa. Rakastan räpsimistä, kuvien muokkaamista ja tilanteiden ikuistamista. Kaikki asiat mun elämässä kietoutuu kameran ympärille. Syy miksi pidän joskus blogia on kuvaaminen ja syy miksi otan sovituskuvia on ne kuvat eikä itsessään vaatteet. Olisi ihanaa elättää itsensä freelancer kuvaajan roolissa.

Meidän lomapostaukset tulee sisältämään paljon kuvia ja vähän tekstiä sen päälle. Ujutan tänne tekstin sekaan vinkkejä reissusta sekä kokemuksia. Instassa kannattaa seurata instastoryja, joita pidän, koska sieltä pääsee näkemään meidän puhaamista.

Kommentit (2)

Kiitos!

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X