Joululahjavinkit 10-vuotiaalle pojalle
Kirjoitan otsikossa, että joululahjavinkit ovat pojalle, koska teen postauksen oman poikani perusteella. Monet vinkeistä ovat silti aivan täysin unisex eikä mielestäni ole tyttöjen tai poikien leluja.
😉
Joululahjavinkit omalle pojalle
”Äiti mä en sitten enää leiki leluilla”. Tänä jouluna se sitten tapahtui, lelut ei enää kelpaa. Se yllätti, vaikka osasin tätä tavallaan odottaa. Se ei yllättänyt, että nyt olen aivan pulassa lahjojen suhteen! Mitä hankkia omalle pojalle joululahjaksi?
Useampi paketti
Meillä lapset saavat useamman paketin – kyllä, useamman. Mielestäni joulun ei pitäisi olla vain materiajuhlaa, mutta on jotenkin helpompaa nitoa hankinnat yhteen päivään vuodessa kuin ostella jatkuvasti ympäri vuotta. Joskus saatan ostaa vuoden aikana jotain, mutta yleensä vain kirpputorilta. Jouluaattona tulee muutamat uudet lelut leikittäväksi, kun kaapin perälle hylätyt lelut on laitettu jo kiertoon. Sen lisäksi ostan suosikkihahmovaatteita, uusia kirjoja ja hyödykkeitä, kuten täytän askarteluvarastot. Lapsista on ihan hauska jännittää, mitä paketeissa on, joten yleensä paketoin myös hyödyllisiä asioita, joita pitäisi muutenkin hankkia. Meillä on viime vuoden (osa parikin vuotta vanhoja) lahjapaketit varastossa, joten paperiroskaa ei täten pääse syntymään liikaa.
Vinkit jakoon!
Laitan omat vinkkini jakoon myös sellaisille, jotka vielä leikkivät. Olisin kiitollinen myös teidän seuraajien vinkeistä, koska pää lyö osittain ihan tyhjää! Tällainen vinkkailu puolin ja toisin voi auttaa keksimään yhdessä järkevät lahjat eikä paniikissa haalittuja huteja. Laitan postauksen kuvia ja linkkejä tuotteisiin, jotka olen sattumanvaraisesti etsinyt googlesta.
Teemalamppu omaan huoneeseen
Viime vuonna ostin pokemon-fanille Pikachu-lampun, josta hän pitää edelleen. Huomasin, että esimerkiksi Minecraft on monen suosiossa ja olen törmännyt Minecraft-lamppuihin. Jos pelkää pimeetä, on yövalo hyvä keksintö, joka syttyy päälle liikkeentunnistimen avulla. Univaikeuksista kärsivälle tähtivalaisin toimii rauhoittavasti ja tämä sopii mielestäni myös vanhemmalle lapselle. Jos lapsi nauttii esimerkiksi pelaamisesta, sopii koneen taakse kiinnitettävä led-nauha tai koneen vierelle asetettavat valot, jotka reagoivat ääniin.
Ei koskaan liian vanha pehmeälle ja söpölle
En usko, että sitä tulee koskaan liian vanhaksi ihanan söpölle pehmolle. Meillä ainakin tykätään vielä valtavasti pehmoista ja nukkua niiden keskellä. Jos suloiset nallet ei enää innosta, miten olisi joku tyyny sängyn päälle koristeeksi? Tyynyjä on miljoonia erilaisia ja varmasti jokaisen makuun löytyy sopiva.
Älykello tai perinteisempi rannekello
Meillä sai viime vuonna lahjaksi älykellon, jota tykkää kovasti käyttää edelleen. Siihen kelloon saa herätyksen, hammaspesumuistutuksen ja se mittaa myös askelia. Nämä lasten älykellot ovat halvimmat alle 50e euroa. Myös rannekello voi jotain lasta ilahduttaa, jos sellaista ei vielä ole.
Hupilahjat naurattaa
Meidän pojalla on huumorintajua ja hänestäbon hauska saada hupilahjoja. Ajattelin tänä vuonna ostaa pelin, jossa pyörität nuolta ja sen perusteella joudut valitsemaan karkin. Osa karkeista on ällöttävän makuisia. Tätä hän voi pelata meidän kanssa tai vaikka läheisten kavereiden.
Ei leiki, mutta leikkii
Jos lelut alkaa olla jo ehdoton ei, miten olisi kuularata? Sehän ei ole lelu, vaan enemmän peli. Meillä on ollut muutaman vuoden puinen kuularata käytössä ja se on viihdyttänyt oikein hyvin kerta toisensa jälkeen. Muoviset kuularadat ovat haastavampia käyttää kuin puinen. (Kokemuksella!) Geomag, Gravitrax tai muut vastaavat sarjat saattavat vielä kiinnostaa sellaista, joka tykkää rakennella. Meillä ei ole koskaan rakentelusta välittänyt, mutta tiedän monien kavereiden kyllä tykkäävän. Ja on muuten myös nee plus pelit, joilla meidän lapset jaksavat väkertää.
Lahjakortit
Lahjakortit toimii aina, jos haluaa antaa lapselle asian, jonka avulla pääsee vaikuttamaan itse lahjan sisältöön. Olisiko lahjakortti kirjakauppaan, vaatekauppaan tai pleikkarille? Meillä Hesburgerin lahjakortti on kova sana, koska kaverit käyvät välillä hetkessä eikä lapsella ole vielä omaa pankkikorttia.
Elämyslahja
Elämyslahjat on hauska tapa luvata jokin yhteinen aktiviteetti. Tämän ikäiselle voisi toimia pakopeli, carting tai ehkä joku vielä uskaliaampi kokemus? Elämyslahjoilla on iso määrä erilaista tekemistä! Tiedän, että oma lapsi toivoo pääsyä Sealifeen ilman häiritseviä pikkusiskoja, joten tällainen toteutetaan 😂
Fidget – joko meni ohi?
Fidgetit tuli ja meni vai jatkuuko suosio yhä? Meillä ainakin jatkuu ja lapset edelleen tykkäävät esimerkiksi popit:sta paljon. Nämä ovat olleet aina nuortenkin suosiossa alkaen spinnereista ihan niihin popit:hin. Joissain kaupoissa näkee vielä myynnissä ja uskoisin olevan sellaiselle hitti, jolla ei näitä vielä ole.
Sovellettu lahja
Ajattelin vähän soveltaa ja antaa lapselle oman lahjakortin, jossa saa jokaisen kuun 15. päivä ladata puhelimelle yhden maksullisen pelin. Nuorten keskuudessa tuntuu olevan tällä hetkellä kännykkäpelit suosiossa ja meillä on ollut diili, että ilmaisia hyväksyn family linkin kautta. On varmaan kivaa, että kerran kuussa saa nyt valita maksullisenkin pelin!
Elektroniikka
Tarvitseeko lapsi omat kuulokkeet? Loppuuko akku usein ja virtapankista olisi hyötyä? Miten olisi teemapeliohjain tai sitten joku erikoinen herätyskello? Kiinnostaako oma kylmäkaappi tai pelituoli?
Onko kyseessä toimelias lapsi?
Aineeton lahja on aina hyvä idea. Meidän lapset ovat saaneet joskus harrastuksen lahjaksi. Toimeliaalle lapselle voisi olla hyvä idea hankkia myös Snowkick, jonka itse hankin käytettynä (hyväkuntoinen!). Bongasin eräästä ryhmästä, että joku oli hommannut lapselleen metallinpaljastimen ja arvasin heti, että tässä on nerokas lahja omalle lapselle!
Verkkokauppa.com PAINA TÄSTÄ
Hyödyllinen asia
Uudet hienot hanskat? Pitkään toivotut kengät? Onko lapsi haaveillut sähköhammasharjasta? Näitä lahjaideoita on monia! Päivitän listaa sitä mukaa, kun tulee mieleen. Näillä vinkeillä pääsee alkuun!
Jaa oma kokemuksesi