Saanko murehtia yksinäisyyttä, kun onhan mulla ihmisiä ympärillä? On neljä äänekästä lasta, on puoliso, sukulaisia ja ystäviäkin. Kärsin silti kumisevasta yksinäisyydestä ja tästä puhuessani usein saan vain hämmästyneitä kysymyksiä: ”entä tämä ja tämä ja tämä henkilö?”
Tunnen syyllisyyttä yksinäisyydestä
Tunnen aika usein syyllisyyttä siitä, että on yksinäinen olo. Syyllisyyttä siitä, että ympärillä on ihmisiä, mutta olen silti yksinäinen. Joillain ei ole yhtään ketään. Yksinäisyys on kulkenut mukanani koko elämän ja sen vuoksi olenkin ollut ajoittain todella surullinen ja vähän eksyksissä. Oletko sä koskaan yksinäinen? Jos olet, oon pahoillani sun puolesta 🙁 Yksinäisyys on kipeä tunne, jota en haluaisi kenenkään joutuvan kokea.
Yksinäisyys ja yksin olo – kaksi eri asiaa
Olen kertonut, että viihdyn paljon yksin ja teen asioita omassa seurassani. En kenenkään muun kanssa, kun vaan se humiseva hiljaisuus seuranani. Se, että nautin omasta ajastani, ei sulje pois hiljaista ajatusta pääni sisällä. Olisi kiva tunne, jos olisi mahdollisuus olla muutenkin kuin yksin.
Somessa kaikilla näyttää olevan joku
Kun selaan somea, tuntuu siltä kuin kaikilla olisi joku. Joko on se bestis, jonka kanssa nähdään koko ajan tai sitten porukka. Ihan ikioma erottamaton kaveriporukka. Mulla ei ole sellaista eikä ole koskaan ollut. Olen vain hetkellinen osa eri porukoiden illanviettoa. Osa hetkeä, en osa porukkaa.
Minne mä kuulun?
Minne mä kuulun? Saisinko kuulua jonnekin? Onko mullekin jossain paikka? Tuntuu, että näin pian 34-vuotiaanakin etsin vielä paikkaani. Sitä ei tunnu jotenkin löytyvän. Enkö voisi kuulua jonnekin vai olenko aina kuulumaton? Jokainen ihminen kaipaa sitä tunnetta, että olisi osa jotakin. Toiselle voi riittää oma perhe, joku toinen taas kaipaa äänekkäästi hauskalle jutulle nauravaa kaveriporukkaa.
On mullakin niitä kavereita. Moni on vaan tosi kaukana, tosi kiireinen tai sitten omien porukoiden kanssa.. ❤️
ajatukset heräsivät tästä postauksesta
Kommentit (2)
Yksinäisyys on tuttua. Minulle se on ollut myös tapa suojautua. Kun muita ei päästä lähelle, he eivät voi satuttaa. Sen vuoksi haluaisinkin yksinäisten kysyvän itseltään, miksi olen yksinäinen. Olenko vain yksin? Jos olen muiden seurassa, sulkeudunko hiljaisuuteen. Otanko muihin kontaktia aidosti itsenäni vai esitänkö olevani jotain muuta? Jos sulkeudun, miksi? Terapiasta on ollut minulle valtavasti apua näiden asioiden kanssa. Ilman terapiaa en usko, että olisin päässyt siihen pisteeseen, jossa nyt olen.
❤️