Vaikeinta on syyllisyys

En valinnut sairastua. En halunnut sairastua. En päättänyt tehdä sitä, mutta silti sisällä kalvaa syyllisyys. Mitä ihmettä teenkään omille läheisilleni jokaisella hengenvedolla, jonka otan?

Syyllisyys

Ihminen on kummallinen siinä mielessä, että kokee herkästi syyllisyyttä niissäkin tilanteissa, joissa ei edes pitäisi. Voi se olla, ettei kaikki tunne, mutta minä ainakin tunnen todella herkästi. Koen syyllisyyttä, kun olen väsynyt enkä välttämättä jaksa ja koen syyllisyyttä siitä, että jätin treenit väliin tai unohdin ostaa juustoa kaupasta. Koen syyllisyyttä myös siitä, että sairastuin parisen kuukautta sitten.

Mielenterveysongelmista on vaikea puhua

Moni on sanonut, että mielenterveysongelmista on todella vaikea puhua. On kuvailtu, että mt-ongelmien mukana herää häpeän ja nimenomaan syyllisyyden tunteita. Sitä on sitten helpompaa vaieta ja pyöritellä asioita oman päänsä sisällä, joka btw lisää ahdistusta sekä sekasortoa siellä päässä. Vaikka olen todella avoin näistä asioista, ei tämä helppoa ole. Joku ajattelee, että jaan liikaa, mutta toisaalta miten määrittää sana ”liikaa”? Onko se liikaa mulle vai sille toiselle, joka on lukijan roolissa.

Entä, jos olen liikaa?

Päivittäin päähän tulee silti ajatuksia: Entä, jos olen liikaa? Entä, jos kukaan ei halua kuulla, mitä sanottavaa mulla on? Entä, jos ihmiset ei jaksa mua? Uskon, että mun tilanne on äärimmäisen haastava etenkin läheisille ja ihmisille, jotka musta välittää. Tavallaan mitään ei voi tehdä, pitää paljolti seurata sivusta sitä, miten toinen taistelee. Tästäkin kehitän itselleni syyllisyyden taakan ja mietin, että kaikkien olisi helpompi ilman mua ja mun vaikeuksia.

Kokeeko kukaan muu siellä syyllisyyttä osana mielenterveyshaasteita? Mitä ajatuksia se sussa herättää? 💔

Seuraa myös: @operaatioaiti