Anteeksi

Oli yksi tyttö ja sen hutera askel. Oli sulava lumi ja huuruinen ikkuna. Oli lähestyvä kevät, mutta samalla olo keskellä talvea. Oli aurinkoa, mutta jäässä ytimeen saakka. Oli sanat huulilla… anteeksi.

Syyllinen kaikkeen

Some on opettanut viime aikoina, että oikea suunta kohdentaa katseensa on oma itsensä. Asiat eivät johdu siitä, mitä muut sanovat, vaan siitä, ettei ole työstänyt itseään. Se, että on rikki, ei ole muiden syy. Ei se ole myöskään oma syy, mutta enemmän sitä kuin tilaisuus syyttää muita. Niin ne sanovat suoraan, älä uhriudu, vaan työstä sitä. Jos et työstä, olet itse syyllinen kaikkeen.

Anteeksi, kuka olen

Anteeksi – sen pitäisi olla ihan ensimmäinen sana tässä postauksessa. Tässä, missä haikeus on läsnä ja rauha laskeutuu kaiken ylle. En syytä sinua tai soimaa sitä, että viilsit sisimpääni pahoilla sanoillasi. Ehkä viilsit ja olit mielestäni ilkeä tai sitten ongelma oli siinä, etten halunnut lukea itsestäni sellaisia asioita. Totta tai ei, en halunnut tulla leimatuksi. Älä lue, ne sanoo. Jos ei tiedä, sitten ei satu. Mutta minä tiedän ja sattuukin sen mukaisesti syvälle sieluun saakka.

ANTEEKSI menin rikki

Sielu oli avoinna, kuin astiakaappi aamu kiireessä. Asioita vilisi ympärillä ilman pysähtymistä. Miksi joku kirjoittaa niin rumasti? Laskee lautasen astiakaappiin niin kovaa, että lautaseen tulee särö? Sitten kohauttaa olkiaan ja unohtaa särön, joka on koko loppuelämäksi jonkun toisen riesana. Mun kehossa on särö.. säröjä – kymmeniä ellei satoja, mutta sitä ei uskota. Olen yhtä esineellistetty kuin lautanen astiakaapissa. Ihmiset ovat unohtaneet inhimillisyyteni ja sen, että hengitän sielu sykkyrällä kaiken läpi. En ole brändi, vaan ihan vaan Anette kaiken sen taustalla.

Anteeksi olen liikaa

Joskus joku on liikaa kuin aamuruuhka Amerikassa. Olen ollut jo hetken liikaa eikä sitä yritetä edes salata. Ei sanota, että Aneten vuoro flipata, kaatua ja koota itsensä uudelleen kuin lattialle romahtaneen palapelin. Anette on nolo, pelle ja esittää kaiken. Anette ei olekaan se kehen uskottiin, vaan naamassa on maali: lupa heittää ja osua. Niin on osuttu ja riepoteltu.

Tänään en jaksa

Halusin vain ymmärrystä ja hetken empatiaa. Oon tässä, hengitetään, ei hätää. Sain sitä ja sydämen ympärille rakentui turvamuuri, joka rikkoutui palasiksi, kuten mikä tahansa muuri historiassa. En enää erota, mikä somessa on härnäämistä ja mikä totta. Olenko narsisti? Vihaako lapset äitiänsä? Aiheutanko omalla kärsimyksellä toisen kärsimyksen? Sanotaan, että mua ei kaivata ja aiheutan kaikille vahinkoa ja olisi parempi ilman mua.

Niin. Jaksa, mutta mitä varten.. ollakseni minä. Anteeksi ei.