Kesä on tahrojen aikaa! Ollaan retkellä, touhutaa ulkona, syödään jätskiä jne. Selvitin, mitä tahranpoistokikkoja yleisiin kesätahroihin on ja miten hyvin ne toimivat! Otin 6 valkoista tilkkua ja levitin niihin tahroja, joita meidän perheessä tulee: ruoho tarttuu kaatumisissa, voikukka pikkukätösten kukkakimpuista, suklaa sulaa ensimmäisenä jäätelöistä, mustikkatahrojen aika tulee heinäkuussa, ja nektariini sekä banaani on meidän yleisimmät kesäeväät puistoissa ja retkillä, joten nekin pääsivät tahranpoistotestiin. Levitin tahraavaa ainetta kankaille ja annoin kuivua kunnolla ennen kuin kävin tahranpoistoon. Parhaimmat lopputulokset kuitenkin tahranpoistossa saa, kun tahrat poistaa tuoreeltaan. Silloin auttaa jo viileä vesi!
Tärkeää tahranpoistossa
Kolme kokemuksen tuomaa vinkkiä tahranpoistoon ovat:
- Poista ylimääräinen tahraava aines heti vaatteesta esim. veitsellä. Näin aines ei tahraa enempää.
- Älä anna tahran kuivua. Monet tahrat lähtevät heti vesipesulla.
- Sappisaippua ja aurinko toimii moneen.
Moniin erikoisempiin tahroihin tarjoillaan erilaisia vippaskonsteja ja kummallisempia tahranpoistoaineita, kuten hiuslakkaa tai hammastahnaa. Näistä voi olla apua erityisesti tuoretta tahraa poistettaessa. Itse tukeudun lähes aina kuitenkin sappisaippuaan. Se tehoaa todella suureen osaan tahroja. Viimeinen oljenkorsi minulla on kloriitti – se useimmiten tehoaa, mutta on semmoinen myrkky, että en sitä käytä kuin viimeiseksi jos mikään muu ei tehoa (muista käyttää suojahanskoja kloriitin kanssa!). Kloriitti kuitenkin vie värit kankaastakin eli sitä käytän vain valkoisiin vaatteisiin. Kloriitin käyttöohje kannattaa katsoa pullon kyljestä.
Mutta sitten tahrojen pariin. Haastetta tahranpoistoon tuli siitä, että tahrat olivat kunnolla kuivuneita. Tuoreena tahranpoisto olisi ollut varmasti helpompaa!
Ruoho
Ruohotahrojen poistoon tarjoilaan monta keinoa: Esikäsittely sappisaippualla, tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella; Hammastahnalla harjaaminen; Entsyymipitoinen valkopesuaine; Piimä; Denaturoitu sprii; Glyseroli; Kloorivalkaisu.
- Testasin ensimmäisenä nestemäistä sappisaippuaa, koska se on luottoaineeni tahranpoistossa. Levitin sappisaippuaa tahra-alueen oikealle puolelle ja hankasin. Tahra lähti todella hyvin jo sappisaippualla. Vasen puoli tahrakankaasta on pesty pelkällä vedellä, tällöin tahra ei juurikaan irronnut. (2. kuva)
- Jätin tahran aurinkoon pariksi tunniksi. Sappisaippualla käsitelty puoli haalistui lähes kokonaan! Aurinko on siis todella hyvä tahranpoistaja. (3. kuva)
- Pesin lopuksi kankaan 60 asteessa ja tämän jälkeen sappisaippuakäsittelyn saanutta tahraa ei oikeastaan enää erottanut. Pelkällä vedellä pesty näkyi edelleen. (4. kuva)
SIIS: Sappisaippua oli ruohotahran kohdalla oli mainio!
Voikukka
Voikukkatahrojen poistoon annetaan seuraavat niksit: Tuore tahra – piimä, sappisaippua, nestemäinen pyykinpesuaine tai tahranpoistoaine. Vanhempiin tahroihin ruokasooda, valkopesuaine, mahdollisimman korkea pesulämpötila, denaturoitu sprii, kirkas alkoholi tai glyseriini ja kloorivalkaisu.
- Vaikka tahra oli jo kuivahtanut, testasin sappisaippuaa ensimmäisenä. Se ei vaikuttanut kuivaan tahraan juurikaan ja tahrat näkyivät edelleen selvästi.
- Seuraavaksi kaivoin maustekaapista tahraan ruokasoodaa. Levitin soodaa kostealle kankaalle, hankasin, annoin vaikuttaa hetken ja huuhtelin pois. Edelleen tahrat näkyivät, mutta hieman haaleampina. (2. kuva)
- Aurinkokäsittely ei saanut aikaan suurtakaan eroa entiseen.
- Pesu 60 asteessa haalisti tahroja entisestään, mutta tahrat näkyivät edelleen selvästi. (3. kuva)
- Lopulta tahran poisti kokonaan vasta kloriittikäsittely. (4. kuva)
SIIS: Voikukkatahra on paha. Yritä pestä se mahdollisimman tuoreena pois, sillä kuivana se tarvitsee tujumpaa myrkkyä lähteäkseen.
Mustikka
Mustikkatahrat pitäisi lähteä näin: Tuore tahra – kuuma vesi ja käsiastianpesuaine, sitruunamehu, kiehuva maito, piimä tai maustamaton jogurtti. Vanhempi tahra – sappisaippua, nestemäinen pyykinpesuaine, tahranpoistoaine, valkopesuaine, korkein mahdollinen pesulämpötila, kloorivalkaisu, happo-emäskäsittely
- Testasin kuivaan mustikkatahraan ensimmäisenä sitruunamehua. Tahra käytännössä levisi ja vaihtoi hieman väriä, mutta muuten ei tapahtunut mitään. (2. kuva)
- Seuraavaksi jatkoin sappisaippualla – tahra vaihtoi taas väriä, mutta ei juurikaan hievahtanut. (3. kuva)
- Aurinkokäsittelystä mustikka ei ollut moksiskaan.
- 60 asteen pesu haalisti tahraa selvästi, mutta edelleen tahra näkyi selvästi.
- Tahran poisti vasta kloriittikäsittely. Kuvan alaosassa näkyy tahra pesukonekäsittelyn jäljiltä. (4. kuva)
SIIS: Mustikkatahraan kannattaa tarttua heti tuoreeltaan, sillä se ei hevillä hievahda kuivahtaneena ja vaatii tujakampaa ainetta lähteäkseen. Tuoreen mustikkatahran olen saanut irti pelkällä kuumalla vedellä melko hyvin.
Suklaa
Suklaatahraa pitäisi lähestyä näin: Esikäsittely sappisaippualla, nestemäisellä pesuaineella tai ruokasooda-vesi-tahnalla, glyseroli, entsyymipitoinen pesuaine, mahdollisimman korkea pesulämpötila.
- Pesin tahraa ensin vedellä ja tahran oikean puolen pesin sappisaippualla. Sappisaippua irrotti tahran melkein kokonaan, pelkällä vedellä pesten taas tahra jäi näkymään selvästi. (2. kuva)
- Jätin kankaan pariksi tunniksi aurinkoon ja tahra haaleni melkein kokonaan näkymättömiin oikealta puolelta. (3. kuva)
- Pesu 60 asteessa vei tahran mukanaan. Pelkällä vedellä pesty puoli kuitenkin säilyi edelleen tahraisena, sappisaippuakäsittely oli siis tarpeen. (4. kuva)
SIIS: Sappisaippua toimii suklaatahroissakin mainiosti.
Banaani
Kylmä vesi ja käsiastianpesuaine, sylki, vesi, jossa on sitruunahappoa, nestemäinen pyykinpesuaine tai tahranpoistoaine, pinttynyt tahra: happo-emäs-käsittely, sitruunamehu, jonka päälle ripotellaan suolaa
Banaani voi olla petollinen. Meillä yksi vaate meni pilalle, kun banaanitahra ehti pinttyä pahasti. Tässä testissä kuitenkin kylmä vesi ja käsiastianpesuaine auttoi ja vei koko tahran mukanaan.
SIIS: Banaanitahra lähtee parhaimmassa tapauksessa pelkällä käsiastianpesuaineella ja vedellä.
Nektariini
Persikka- ja nektariinitahraan pitäisi tehota sappisaippua, liottaminen vedessä, jossa tahranpoistoainetta, aurinko ja valkaisu.
- Nektariini lähti aika kivasti sappisaippualla. Jo vesi auttoi paljon – tilkun vasen puoli on pesty pelkällä vedellä, oikea puoli myös sappisaippualla. Pelkällä vedellä pesty puoli jäi vähän tummemmaksi, sappisaippualla kangas vaaleni enemmän.
- Parin tunnin auringossa oleminen haalisti sappisaippualla käsitellyn tahran jäljettömiin. (2. kuva)
SIIS: Hedelmätahroihin auttaa sappisaippua kivasti, aurinko auttaa myös kivasti.
Vinkit tahranpoistoon
Pese tahrat mahdollisimman tuoreina! Mitä pinttyneempi tahra on, sen tiukemmin se pysyy vaatteen kuiduissa. Melkein tahraa kuin tahraa kannattaa pestä haalealla vedellä, jos muuta ei ole saatavilla (ja mustikkatahraa kuumalla). Toki kannattaa testata myös kunkin tahran kohdalla mainittuja tahrakohtaisia erikoisempia aineita tahranpoistossa. Itse vannon sappisaippuan nimeen – se on mainio apu tahroihin ja se tehoaa öljyisiinkin tahroihin. Tahranpoiston jälkeen vaate kannattaa pestä mahdollisimman korkeassa vaatteen sallimassa lämpötilassa. Valkoisille vaatteille viimeisenä oljenkortena käytän kloriittia, se haalistaa useimmat tahrat – kloriittia ei kuitenkaan kannata käyttää muissa kuin valkoisissa vaatteissa, sillä se vie myös vaatteen värit!
Muut tahrat
Tässä testasin vain kuutta tahraa, mutta toki vinkkejä on muihinkin tahroihin. Tässä muutama lapsiperheelle tuttu tahra tahranpoistovinkkeineen:
Tussit (vesiliukoiset): astianpesuaine, hiuslakka, sappisaippua, tahranpoistoaine
Kuulakärkikynä: Hiuslakka, esikäsittely sappisaippualla, nestemäisellä tiskiaineella tai tahranpoistoaineella, asetoni, raskasbensiini, nestemäinen pesuaine
Ketsuppi: Esikäsittely sappisaippualla, nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella. Sylki, valkopesuaine, haalea saippuavesi, jossa ammoniakkia
Porkkana: Tuore tahra – käsiastianpesuaine ja kuuma vesi tai kivennäisvesi. Sappisaippua, nestemäinen pyykinpesuaine, tahranpoistoaine, valkopesuaine, valkaisu, auringonvalo
Öljy-/rasvatahrat: Nestemäinen astianpesuaine, sappisaippua, tahranpoistoaine, lakkabensiini
Mikä on sinun paras tahranpoistovinkkisi?
Anni
PS. Jos tahra on oikein paha, voi sen myös peittää. Esimerkiksi tämä helppo applikointitekniikka sopii myös tahrojen piilottamiseen.
Lähteet:
Martat
https://www.siivous.info/tahranpoisto-opas
http://www.piresma.fi/TAHRANPOISTO-OPAS.asp
Kommentit (6)
Mustikka lähtee tuoreeltaan, kun laittaa siihen heti nestemäistä sappisaippuaa. Annetaan vaikuttaa.
Ruoho+multa tahrat ja voikukka ovat pahimpia. Ne yleensä huomaakin vasta päivän päätteeksi.
Kuivunut kaakao myös hankala.
Kuivunut mustikka lähtee hyvin sitruunalla. Puristetaan sitruunamehua ja laitetaan vaate pussin sisälle jotta ei kuivu. Lisätään välillä sitruunan mehua lisää. Itse en viitsi edes hangata. Lopuksi esim. 2-3 tunnin päästä koneeseen normaaliin pesuun ja tahra häviää. Tuoreeseen tehoaa kiehuvan veden päälle kaataminen.
Onpa hyvä tietää! Minä taisin olla sitruunan kanssa siis aivan liian hätäinen 😀
Joo tuoreeltaan tehoaa sappisaippua hyvin. Kuivat tahrat on aina hankalia!
Etikalla näytti lähtevän. Astianpesuaine tabletti. Ei jatkoon. Heavy duty w5 teollisuuden käsienpesutahna. Ei jatkoon. Astianpesuaine. Ei jatkoon. Sappisaipoua. Ei mitään vaikutusta. Valkaisu aineet. Useita. Ei tehoa 30 min. Rajalan väkiviinaetikka raakana vaatteella ja vaalealla vedellä huuhtelu minuutin hieronnan jälkeen. Eipä ole voikukka enää… Voitin siis tämän erän. Teollisuusbensiiniä tai sinolia en kokeillut, kun nyt jo alkoi olla cocktail sitä mallia, että kohta sulaa rosteriallas tai kädet. Vähänkään kemiasta ymmärtävät varmaan viisaasti jättävät kommentoimatta….
Tahranpoisto on välillä aikamoista testailua – loistavaa, että lopulta löytyi oikea konsti tahranpoistoon!