Tämän joulun virkattu lumihiutale
Viime vuonna ihastuin virkattuihin lumihiutaleisiin. Teinkin niitä useita kappaleita lahjaksikin asti – katso hiutaleet täältä. Tänä jouluna ajattelin virkata erilaisia hiutaleita, ajatus oli ”vuosikertahiutaleista”, joka vuosi erilainen lumihiutale. Todellisuudessa kuitenkin kävi niin, että ehdin virkata vain kaksi hiutaletta ja ne menivät lahjaksi. Vuosikerta-hiutale-ajatus saa siis muhia ehkä ensi jouluun asti!
Lumihiutale kerroksittain
Niin viime vuoden kuin tämänkin vuoden hiutaleessa se juju on hiutaleen kerroksellisuudessa. Pylväitä tehtiin aina välillä muutama kerros alaspäin, josta muodostui kolmiulotteinen efekti hiutaleeseen. Näyttää monimutkaiselta, mutta ei ole sitä. Koukkuna oli niinkin pieni kuin 1,00 koukku (ensi kerralla otan edes 1,25, oli aika nyhertämistä).
Tämänkertainen Wispvale-niminen lumihiutale-ohje löytyi Draiguna-blogista, täältä. Sanallinen ohje oli aika hurjan näköinen, mutta kuvallinen, vaiheittainen ohje oli todella selkeä ja havainnollinen.
Katso lumihiutaleen tekemisen työvaiheet instagramistani.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Se näissä lumihiutale-koristeissa on kuitenkin ihana, että nämä voivat olla vaikka ikkunassa esillä koko talven ajan, ne sopivat muuallekin kuin joulukuuseen. Ehkäpä ehdin vielä siis virkata itsellekin tämän vielä tänä talvena, vaikka joulu alkaakin taittua jo ohi.
Anni
Jaa oma kokemuksesi