Yritin räpeltää lakupatukan käärettä auki siinä onnistumatta ja purskahdin itkuun. Siinä kohtaa tajusin, että olen väsynyt. Vuoden alku on ollut melkoinen.
Kuumetta on mitattu, päivystyksessä istuttu ja lääkettä annosteltu viikkokaupalla eikä loppua näy. Lähes joka hetki, kun en ajattele sairastamisia, mielessä pyörii kirja, jota kirjoitan, ja siihen liittyvät kuvaukset, kirjoittamiset ja järjestelyt. Unet ovat olleet todella kortilla, kun valvottajia on kolme, ja jos he eivät herätä, on palovaroittimesta patteri loppu tai illalla juotu vesilasillinen kostautuu pissahätänä keskellä yötä. Tunteiden kirjo on laaja.
Saako sanoa ääneen?
Olen ollut niin väsynyt, etten ole voinut sanoa sitä edes ääneen, sillä jos olisin myöntänyt sen, olisin ehkä huuhtoutunut tuon räntäsateen mukana viemäriin. Fyysinen väsymys tuntuu harmaina silminä, ikuisena suklaankaipuuna ja ärtymyskynnyksen madaltumisena. Poden väsymyksen myöntämisestä kuitenkin syyllisyyttä. Kun mediassa pohditaan syntyvyyden laskuun johtaneita syitä, muistutetaan, että sosiaalisessa mediassa korostetaan liiaksi vanhemmuuden negatiivisia puolia ja siksi ihmiset eivät uskalla lisääntyä (en kyllä tähän argumenttiin itse usko mitenkään, mutta syyllistyn siitä silti). Tunne ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, niin kuin ei äitiyskään ei ole. Vaikka olen väsyneempi kuin ikinä, olen myös onnellisempi kuin ikinä.
Äitiys on enemmän kuin yksi tunne
Olen iloinnut askarteluhetkistä lasten kanssa, kun flunssat ovat pakottaneet meidät ainaisiin sisäleikkeihin. Olen nauttinut kuopuksen läheisyydestä, vaikka flunssaisen yölliset lohtuimetykset ottavatkin päähän. On ollut ihanaa, kun Aa on halunnut auttaa laittamalla pyykit pesukorista pesukoneeseen pyykkivuorten tuntuessa selättämättömiltä, ja Ee on halunnut ilahduttaa minua tyhjentämällä pesukoneen, kun likaiset astiat ovat vyöryneet pesualtaasta. Olen nauttinut myös siitä hetkestä, kun väsymyksestä levottomat lapset kömpivät päälläni, vaikka olisinkin haaveillut pienestä hetkestä ihan rauhassa ennen nukkumaanmenoa. Saman minuutin aikana saatan kokea syvää väsymystä, ärtymystä ja turhautumista, mutta myös iloa, kiitollisuutta ja onnea. Samalla kuin haluaisin vain pois tästä elämänvaiheesta, en haluaisi vaihtaa siitä sekuntiakaan pois. Äitiys sisältää välillä ihan kaikki mahdolliset tunteet, samassa hetkessä. Sellaista tunnetta on hankalaa ympätä yhteen sanaan tai emojiin.
Kun sanat loppuvat, ompelen
Koska käsityöt ovat tunteideni tulkki, tartuin ompelukoneeseen. Valitsin paininjalan alle Story of Roon Drip Drop Snowfall -kangasta, koska se kuvasi oloani parhaiten. Kangas on harmaa, mutta harmaudenkin peittää kaunis lumisade (ajatuksen tasolla ainakin, tämä talvi ei ihan ole malliesimerkki). Siinä on vastakohtia. Samaan aikaan kaunista mutta kylmää. Levotonta lumisadetta, mutta värien harmoniaa.
Olin leikannut kankaat vuosi sitten Named Clothingin Helmi-paitaan. Namedin kaavat ovat ihania, viimeksi olen Namedin kaavoista ommellut Sade-paidan. Tämä Helmi-paita kuitenkin jäi jonnekin keskeneräisten töiden joukkoon. Kaavoja ja kankaita leikatessa olin synnyttänyt hiljan ja olin valinnut koon sen hetken mukaan – tämän tajusin toki vasta ommeltuani valmiiksi paidan, joka oli liian iso. Vuoden aikana on tippunut kymmenen kiloa ja vuotiasta imettävän rinnat ovat aivan eri sarjaa kuin juuri synnyttäneen. Lyhensin paitaa parin vaaksan verran keskisaumasta ja sain paidasta teltan sijaan ihan mukavan rentoilupaidan. Paita ei ole mikään mestariteokseni, mutta kyllä se käyttöön pääsee silti.
Eikä kirjavasta kankaasta erotu niin hyvin räkä- ja kaurapuurotahrat. Äitiys kun on sitäkin.
Anni
Kommentit (2)
Oi miten ihana paita! Sopisi hyvin myös mun fiiliksiin 💦 Elämä on juuri nyt ihanaa, mutta todella väsyttävää ja kuluttavaa. Olemme sairastelleet koko alkuvuoden ja puhti on poissa.
-Ihana, inspiroiva teksti ja kuvat. Kiitos.
Hyvin samanlaiset tunnot siis. Tästä selvitään vielä! Voimia sinne!