Anatominen kärkikavennus - näin neulot villasukkien kärjet varpaiden mukaan
Olen tehnyt elämäni aikana kymmeniä villasukkia. Varsinkin ensimmäisten sukkien kohdalla muistan miettineeni, miksi villasukkien kärjet ovat sen muotoiset – eiväthän varpaat ole pyörät tai kolmiot! Kuitenkin päädyin tekemään villasukat niin kuin aina on tehty. Nyt kuitenkin heräsin pohtimaan varpaiden muodon mukaan tehtyjä villasukkia, kun ystäväni kysyi niistä. Sille löytyi ihan nimikin, anatominen kärkikavennus.
Anatominen kärkikavennus ei venytä vaan istuu nätisti
Anatomisen kärkikavennuksen idea on, että villasukka istuu nätisti jalkaan, jalanmuodon mukaisesti. Jalan oman muodon kunnioitus on kasvanut minulla paljasjalkakenkien myötä. Kun villasukan kärki on muotoiltu jalan mukaan, muodostuu sukista vasemman ja oikean jalan sukat, enää ei voi vaihtaa sukkia päittäin.
Täysin tyhjentävää ohjetta on anatomiseen kärkikavennukseen mahdotonta antaa, koska varpaat ovat todella erimuotoiset – itselläni on pienet töppövarpaat, joiden pituus kasvaa pottuvarvasta kohti, lapseltani taas löytyi hujoppivarpaat, joissa pikkuvarvas on mini ja muut yhtäkkiä kirahvin pituisia. Siispä suosittelen ehdottomasti, että jos lähdet neulomaan anatomisia kärkikavennuksia, niin:
- neulo kärkikavennukset molemmista sukista yhtä aikaa, mutta peilikuviksi, jolloin saat samalla kertaa samanlaiset kärkikavennukset sukkiin
- sovita ja sovita uudelleen ja vielä uudelleen!
Suuntaa-antava ohje anatomiseen kärkikavennukseen
Huom! Kärkikavennukset kannattaa tehdä juuri omien varpaiden muodon mukaan, joten ohjetta kannattaa soveltaa juuri omaan jalkaan sopivaksi! Jos tarvitset sukkaan välikerroksia, neulo ihmeessä välikerroksia lisää. Jos tarvitset jyrkempää kavennusta, jätä välikerrokset väliin.
Jaa silmukat tasaisesti neljälle sukkapuikolle.
Vasen sukka:
1. kavennusosa
Neulo 1. ja 2. puikko normaalisti. Neulo 3. puikon silmukoita, kunnes jäljellä on kolme silmukkaa. Neulo 3. puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 1o. Neulo 4. puikon alussa 1o ja ssk- tai ylivetokavennus. Neulo 4. puikko loppuun normaalisti.
Neulo välikerros.
Toista näitä kahta kerrosta yhteensä “puikon silmukkamäärä : 3” -kertaa. Eli jos puikolla on 12 silmukkaa, 12 : 3 = 4, eli toista näitä kahta kerrosta yhteensä neljä kertaa. Muista kuitenkin sovittaa sukkaa ja varmista, että kavennusmalli sopii omalle jalallesi.
2. kavennusosa
Neulo 1. ja 3. puikon lopussa *2o yhteen, 1o*, ja 2. ja 4. puikon alussa *1o, ssk- tai ylivetokavennus*. Tee nämä kavennukset joka kerros. Huomaa, että jossain vaiheessa 3. ja 4. puikon silmukat loppuvat, joten jatka sitten tästä suunnasta tulevia kavennuksia 1. ja 2. puikolla. Jatka kavennuksia, kunnes puikoilla on yhteensä 8 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi, kiristä ja päättele.
Oikea sukka:
Tee kavennukset samalla tavoin kuin vasemmassa sukassa, mutta tee 1. kavennusosan kavennukset 1. puikon lopussa ja 2. puikon alussa.
Sellaiset sukat niistä sitten tuli! Nyt ei jää ylimääräisiä löpöttäviä villasukan osia varpaiden päälle ja villasukka istuu jalkaan “kuin hanska”. Rohkeasti siis vain kokeilemaan anatomisia kärkikavennuksia!
Kaipaatko muutes lisää neulottavaa? Tsekkaa blogini ilmaiset neuleohjeet sekä muut neulevinkit täältä!
Anni
Kommentit (2)
Hyvä tämä ohje, jospa mahdollisimman moni löytäisi tän! Itse tein lapsilleni jalanmuotoiset villasukat ja koska en oo mikään taiturineuloja, käytin YouTuben parissa melkoisen ajan, että sain sovellettua ohjeita. Silmukoinnin avulla tein ensimmäiset sukat, siinä kyllä sai aivonystyröitä hieroa 🤭 Joten tämä kyllä näyttää mukavammalta tavalta, kiitos!
Oi kiitos! Minusta mitä simppelimpi, sitä parempi 🙂