sormustin - Banneri

Kaunista uutta vuotta!

Tuntuu, että blogiini piipahti tauko ihan huomaamatta. Loppusyksy oli mielipuolisen kiireinen ja kiire loppui kuin seinään, kun lensimme pitkän matkan lämpimään pariksi viikoksi. Enemmän ja säännöllisemmin olen käsitöineni instagramissa eli kurkkikaapa sieltä. Mutta nyt täälläkin taas, vanhempien ja uudempien kujeiden kera.

Kävin syksyllä Pirtin kehräämössä Hiirolassa tutustumassa langan valmistusprosessiin. Mukaan tarttui myös muutama vyyhti lankaa. Toinen niistä oli villasilkkilanka, josta tein hartiahuivin äidilleni joululahjaksi. Tähän huiviin meni yksi sadan gramman vyyhti lankaa. Huivi riittää juuri  halaamaan harteiden yli. Koska huivin valmistumisesta on vierähtänyt jo aikaa, niin puikkojen kuin ohjeen tiedot ovat päässeet karkuun.

Huivi on erityisen lämmin. Ehkäpä tuo silkki villan – silkkiä on 50% ja villaa toiset 50% – seurana tekee langasta vielä lämpimämmän ja hieman pehmentää villan karheahkoa olemusta. Pintana lanka on aivan hurmaava, hieman kiiltävä ja kivan eläväinen, oli mukava neulottavakin. Itse arvostan myös sitä, että käytetty villa on aidosti kotimaista ja käytetty silkki Öko-tex -sertifioitua.

Lämpöisiä ajatuksia näihin ihanan viileisiin säihin!

Anni

Kommentit (1)

Kaunis! Varmaan aivan ihanan tuntuinen. 🙂
Ihanaa alkanutta uutta vuotta Sinullekin! 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X