sormustin - Banneri

Elokuu on aina jännittävä – silloin alkaa uusi lukuvuosi ja ilmassa on uudenvuodentapaista jännitystä. Omassa mielessä toki siintää myös pimeä vuodenaika. Yritän vielä nauttia jokaisesta päivänvalon hetkestä ja auringonpaisteesta. Samalla toivon, että voi kunpa syksyn sadepisarat olisivat ilon pisaroita, joitain lempeitä, ihania pisaroita, jotka laittaisivat naurattamaan. Niinpä otin puikoille sukat, jotka nimesin Ilon pisaroita -sukiksi. Valitsin pilviin kaunista sinistä ja pisaroihin hattaran kevyttä vaaleanpunaista. Tässä on ohje sukkiin teillekin! Neulotaan oikein paljon ilon pisaroita, niin ei enää syksyn tai elämän sateet murehduta niin paljon!

ilon pisaroita villasukat

Ilon pisaroita -villasukat

Koko 38

kirjoneulevillasukat

Tarvikkeet

  • Lanka: Tarvitset sukkiin kolmessa värissä kuusisäikeistä sukkalankaa. Nämä sukat on neulottu Taitoshopin Olli-sukkalangalla. Myös Novitan 7 veljestä- tai Kaupunkilangan Kivijalka-langat käyvät.
  • Puikot: sukkapuikot 3,5 tai käsialasi mukaan.

Varsi

Luo 3,5 puikoille 44 silmukkaa pilven värisellä langalla sinisellä. Neulo pyörönä 2o 2n -joustinneuletta 8 kerrosta. Neulo seuraava kerros oikein ja lisää kerroksen aikana 11 silmukan välein uusi silmukka, yhteensä neljä silmukkaa. Nyt työssä on 48 silmukkaa, jaa ne tasaisesti puikoille 12-12-12-12. Lisäys on huomaamattomin, kun lisäyksen tekee nostamalla silmukka edelliseltä kerrokselta ja neulomalla sen oikein. Ohjevideon tällaiseen lisäykseen löydät instagramistani.

ilon pisaroita -kirjoneulekaavio

Katkaise sininen lanka, ota työhön mukaan pohjan värinen (valkoinen) lanka ja aloita kirjoneule kaavion mukaan. Toista mallin kerrokset 1-24 ja neulo vielä kerran kerrokset 7-15. Voit neuloa pisararivit myös eri väreillä. Kirjoneuleosuudet saat näkymään hyvin lankadominanssin avulla. Vinkkini lankadominanssiin löydät tästä postauksesta.

ilon pisaroita villasukat

Kantapää

Katkaise valkoinen ja vaaleanpunainen lanka. Siirrä 1. puikon silmukat 4. puikolle, puikolla on yhteensä 24 silmukkaa. Aloita kantalappu sinisellä värillä oikealta puolelta. Kantapää tehdään ristiinvahvistettuna eli nostetut silmukat tulevat aina kerroksilla eri kohtiin.

  1. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, *1 o, 1 neulomatta* ja toista *-* kerroksen loppuun saakka.
  2. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat nurin.
  3. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulo 2 o, *nosta 1 neulomatta, 1 o* ja toista *-* kunnes puikolla on kaksi silmukkaa. Neulo ne oikein.
  4. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat nurin.

Toista kerroksia 1-4 yhteensä kuusi kertaa eli kunnes kantalapussa on 24 kerrosta.

Kantapään käännös aloitetaan oikealta puolelta. Jatka ristiinvahvistettua kantapäätä kuten edellä. Neulo 15 silmukkaa ja tee ssk- tai ylivetokavennus. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo 6 n ja 2 n yhteen. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka ja neulo 6o ja ssk- tai ylivetokavennus. Puikon keskellä pysyy 8 silmukkaa ja reunalla olevat silmukat kaventuvat yksi kerrallaan pois. Kun puikolla on jäljellä 8s, katkaise sininen lanka. Nosta kantalapun reunoilta 12 s, jaa kantapohjan keskimmäiset 8s 1. ja 4. puikoille.  Nosta 3. puikon lopusta yksi ylimääräinen valkoinen silmukka puikolle. Näin puikoilla silmukat jakaantuvat 16-12-13-16. Kerroksen vaihtumiskohta on jalkapohjan keskellä.

ilon pisaroita villasukat

Sukkaosa

Sukan jalkapohja neulotaan raidallisena 1. ja 4. puikoilla. Aloita 1. puikko vaaleanpunaisella ja neulo vuorotellen vaalenpunaisella ja valkoisella oikein, kunnes puikolla on kaksi silmukkaa jäljellä. Neulo nämä kaksi silmukkaa oikein yhteen vaaleanpunaisella. Jatka 2. ja 3. puikolla kirjoneuletta kerrokselta 16 lähtien. 4. puikolla tee ssk- tai ylivetokavennus vaaleanpunaisella langalla, jatka valkoinen-vaaleanpunainen -raidoitusta kunnes puikolla on kaksi silmukkaa, neulo ne oikein yhteen valkoisella. Näin kantapohjan raidoitus pysyy säännöllisenä.

 

Jatka kiilakavennuksia vaaleanpunaisella aina 1. puikon lopussa ja 4. puikon alussa, kunnes 1. puikolla on 11 silmukkaa ja 4. puikolla 10 silmukkaa. Koko työssä on tällöin 46 silmukkaa (11-12-13-10). Neulo sukkaan  yhtensä 3 pisarariviä eli kerrokset 16-24 ja vielä 7-23 ja jatka jalkapohjassa raidallista neuletta. Tee vielä yksi kerros valkoisella langalla, kavenna jokaisen puikon alussa 1 silmukka neulomalla 2 silmukkaa oikein yhteen. Työssä on nyt 42 silmukkaa (10-11-12-9).

Kärkikavennukset

Ota työhön sininen lanka ja aloita kirjoneule 2. kaavion mukaan.

ilon pisaroita pilvi kirjoneulekaavio

Jos haluat sukkaan vielä pituutta, tässä kohtaa voit neuloa, kunnes pikkuvarvas peittyy.

Katkaise valkoinen lanka ja jatka kärkikavennukset sinisellä langalla. Neulo 2. ja 3. puikon alussa 2 o yhteen. Tasaa silmukat niin, että jokaisella puikolla on 10 silmukkaa.

Neulo *2 oikein yhteen ja 3 s*. Toista *-* yhteensä 8 kertaa. Neulo 3 krs oikein.

Neulo *2 oikein yhteen ja 2 s*. Toista *-* yhteensä 8 kertaa. Neulo 2 krs oikein.

Neulo *2 oikein yhteen ja 1 s*. Toista *-* yhteensä 8 kertaa. Neulo 1 krs oikein.

Neulo *2 oikein yhteen*. Toista *-* yhteensä 8 kertaa. Työssä on 8 silmukkaa jäljellä.

Katkaise lanka ja vedä se kaikkien silmukoiden läpi.

 

Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti. Kirjoneuleessa syntyy aina paljon pääteltävää. Jos haluat välttää päättelyn viimeistelyvaiheessa, voit päätellä langanpäät neuloessa tällä ohjeellani.

ilon pisaroita villasukat

 

Jos neulot Ilon pisaroita -sukkia, tägääthän ne sosiaalisessa mediassa #ilonpisaroitasukat ja #sormustinblogi, niin pääsen näkemään, millaisia sukkia valmistui!

 

Minkä värisiä pisaroita tai pilviä sinä tekisit sinun Ilon pisaroita -sukkiisi?

 

Anni

instagram | facebook

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X