Itse tehty paperi vessapaperirullista ja munakennosta
Itse tehty paperi on ihanan rouheaa ja kaunista! Joskus vuosia, vuosia sitten väkersin vanhasta taulukehyksestä ja ohuesta kankaasta seulan, jolla tein omia papereita, mutta aikamoista räpeltämistä se oli. Nyt huomasin Suomalaisessa kirjakaupassa myynnissä paperintekosettejä ja ostin setin, tekniikkana kun sopii lastenkin kanssa tehtäväksi. Valmis paperintekokehikko oli paljon kätevämpi kuin taannoiset räpellykseni ja ihan innostuin paperinteosta!
Miksi ostaa paperia tehdäkseen paperia?
Avasin valmiin tekosetin. Setistä löytyi kehikko, jolla paperi tehdään. Sitten paketissa oli neljä rättiä, jonka päälle valmiit paperit sai kuivamaan, oikein kätevää. Siihen sitten käytännölliset tarvikkeet jäivätkin. Seuraavaksi paketista löytyi paperia eli paperiksi litistettyä paperimassaa, joka on tarkoitus sekoittaa veteen, jotta voi tehdä uutta paperia. Tässä kohtaa suu loksahti auki: mitä järkeä on ostaa paperia, jotta voi tehdä uutta vähän eri näköistä paperia? Lisäksi testatessa tuo paperiksi litistetty paperimassa suli todella hitaasti veteen. Ärh. Ja sitten oli vielä laventelia, mikä osoittautui jonninjoutavaksi roskaksi, nimittäin kastuttuaan laventelista hävisi värit, paperiin laventeli jäi lähinnä ruskeina ötökkää muistuttavina kökkäreinä, josta levisi ruskeaa paperin ympärillekin ja laventelia oli vaikea asetella kauniisti kehikolle. Ehkä laventeli olisi pitänyt ripotella vasta jälkeenpäin paperille, jotta väri olisi säilynyt, mutta ohje kehotti humpsauttamaan laventelit veteen ja tätä en itse kyllä suosittele. Mutta sitten itse paperin tekoon ja niihin onnistumisenkokemuksiinkin!
Itse tehty paperi
Paperi valmistetaan käytännössä niin, että paperimassa liotetaan veteen. Itse koin helpoimmaksi liottaa sen pienemmässä kipossa ensiksi. Sitten isompaan astiaan laitetaan vettä ja perään tuo liotettu paperimassa. Kehikko asetetaan veteen verkkopuoli ylöspäin (ei siis se kehyksen puoli ylöspäin), ja sitten nostetaan varovasti, jolloin paperimassa jää verkon päälle. Paperi kipataan rätin päälle, painellaan ylimääräiset vedet pois, nostetaan kehikko ja annetaan kuivua. Aika simppeliä!
Vessapaperirulla ja munakenno sopii paperimateriaaliksi
Kun olin ensimmäiset paperit kokeillut valmiilla paperimassalla, siirryin kierrätysmateriaaleihin, sillä mielestäni itse tehdyn paperin idea on nimenomaan tehdä se kierrätetystä materiaalista. Ensimmäisenä kokeilin veteen sulavia vessapaperirullia. Ne toimivat täydellisesti! Toki hieman sinisiä kirjaimia jäi vielä paperiin näkymään, mutta minusta on vain hauskaa, että paperissa näkyy alkuperäinen materiaali! Tästä lähtien meillä ei heitetä veteen sulavia vessapaperirullia pönttöön eikä kartonkikeräykseen, vaan ne jalostetaan paperiksi!
Seuraavaksi kokeilin munakennoa. Revin munakennon palasiksi ja jätin veteen lillumaan yöksi. Varmaan parikin tuntia olisi riittänyt! Seuraavana päivänä soseutin lionneet munakennonpalat sauvasekottimella. Munakenno toimi todella hyvin paperissa myös! Paperista tuli paksumpaa ja eläväisempää. Paras lopputulos tuli mielestäni silloin, kun vessapaperirullaa sekä munakennoa sekoitti samaan paperiin.
Mihin käsintehty paperi sopii?
No mitä ihmettä sitten tällä itse tehdyllä paperilla voi tehdä? Itse ajattelin, että tämän vuoden joulukortit ovat näistä papereista valmistettuja. Ostin kesällä kirpparilta jouluisen leimasinsetin. Leimaan paperille yksinkertaisen jouluisen leimakuvan ja se on siinä! Ehkä jos oikein innostuu, voi piirrellä hopeatussilla kehyksiä tai koristeita. Aika kiva! Jos muuten haluaa leikata itse tehtyä paperia niin, että pinta jää röpelöiseksi, niin kannattaa ohuella siveltimellä levittää vettä viivana ja varovasti repiä, näin saa luonnollisemman näköisen revityn reunan paperiin.
Lisäksi aion ottaa itse tehdyn paperin osaksi lasten kanssa tehtäviä askarteluja. On kiva näyttää lapsille, miten paperi valmistuu ja miten kiertotalouden hengessä munakennot ja vessapaperirullatkin voi kierrättää.
Mihin sinä olet käyttänyt itse tehtyä paperia?
Anni
Jaa oma kokemuksesi