sormustin - Banneri

Rakastan joulua. Ehkä rakastan sitä niin paljon siksi, että en erityisemmin pidä tästä pimeästä vuodenajasta. Pimeys tekee tiukkaa henkisesti ja vielä talviaikaan siirtyminen päälle on piste iin päälle pimeyden kuristavuudelle. Olen yrittänyt kääntää ajatuksissani syksyn lempeäksi vuodenajaksi, hyggeillä, polttaa kynttilöitä, kääriytyä peittoihin, neuloa sohvan nurkassa. Ne onkin toimineet hyvin. Lisäksi edelleen mökkeilemme ahkerasti äitiyslomani sen salliessa ja luonto on näyttänyt minulle syksyn kauneuden ja monipuolisuuden vaihtelevilla säillään. Se rakkain järvi on aina niin kaunis säästä riippumatta. Mutta edelleen se ilahduttavin asia pimenevässä syksyssä on tuo valontäyteinen joulu. Siksi minulle on tärkeää odottaa sitä ja vielä tärkeämpää sitä juhlia.

Kahtena vuotena olen pitänyt blogissani joulukalenteria erilaisin ohjein ja ideoin ja näin olen halunnut innostaa jouluiseen yhteiseen tekemiseen vaikkapa ystävän, mummin tai lapsen kanssa. Tänä vuonna tällaista joulukalenteria en toteuta, mutta jouluisia ideoita voit käydä kurkkaamassa vuoden 2016 joulukalenterista sekä vuoden 2014 joulukalenterista. Joulukalenterin teen tänäkin vuonna omalle tyttärelleni, rakkaalle Eelle. Käytän vielä tämän joulun hyödykseni Pikku-Aan tietämättömyyden ja satsaan kalenteriin vain isosiskolle. Tulevina vuosina pieni mieskin saa omansa, mutta tänä jouluna näin.

Innostuin instagramissa näkemästäni kuvasta, jossa joulukalenteri oli tehty farkkujen takataskuista (tämä nainen on muuten yksi taitavampia tietämiäni ompelijoita, kannattaa tsekata!). Päätin apinoida takataskuideaa. Facebookiin kysymys, että onkos kellään rikkinäisiä farkkuja ja kohta minulla oli farkkuja monta kassillista. Enemmänkin olisin saanut, jos olisin tarvinnut. Pesussa liikaa kutistunut ompelemani vieraspatjan markiisisuojus pääsi uusiokäyttöön. Kirjoin taskuihin numerot ykkösestä jouluaattoon, päärmäsin markiisin reunat, ompelin taskut suoralla ompeleella markiisille, leikkasin ylimääräiset pois ja se oli valmis. Nopeaksi en voi tätä työtä sanoa, koska menihän materiaalien haalimiseen oma aikansa ja aika monta pyöritystä tein joulukalenterikankaalle, kun isoa kangasta rullailin saadakseni sen pyörähtämään kunkin taskun ympäri. Kalenteri on kuitenkin ihan älyttömän kiva, sopivan neutraali ja kierrätysideanakin nätti.

Ee on käynyt jo yhden päivän aikana kurkkaamassa monta kertaa, että joko siellä olisi jotain. Näinköhän uskallan täyttää taskuja kuin vasta aina edellisenä iltana?

Kyllä se joulu sieltä tulee! Ei anneta pimeydelle periksi!

Anni

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X