Onko mikään ärsyttävämpää kuin talvipakkasella kaivella soiva puhelin taskusta ja joutua ottamaan koko lapanen pois kädestä, jotta siihen voi vastata? No varmasti on jotain vielä ärsyttävämpää, mutta on tämäkin aika ärsyttävää. Sitä kun on lisäksi tottunut siihen, että minkä tahansa mieleen juolahtaessa voi asian googlata tai laittaa viestiä tai mitä hyvänsä, on epämiellyttävää joutua talvella ottamaan koko hanska kädestä sen tehdäkseen.
Lapasten epäkäytännöllisyys kännykän käytön suhteen on ollut mielessä aina lapaskauden alusta asti. Ja se, että miksi ei ole reikäpeukullisia lapasia. Sitten riittäisi vain peukun lapasesta ulos työntäminen eikä tarvitsisi altistaa kylmälle koko kättä. Mutta kukapa sellaisia estää tekemästä itse! Paksu alpakkasekoitelanka (Ecolana) muuntui siroiksi lapasiksi pukinkonttiin. Peukaloa neuloessa peukkunivelen kohdalla en mennytkään enää ympäri, vaan neuloin peukkua edes takaisin siten, että peukun kohdalle jäi reikä. Lopuksi neuloin peukkua taas suljettuna neuleena ja päättelin peukun normaalisti. Somepeukku ei ole sen vaikeampi!
Tein nämä lapaset siskoksille lahjaksi. Halusin tehdä simppelit lapaset, mutta kuitenkin jotain jujua niihin, siispä neuloin palmikkoa kahdessa eri koossa, jotta lapaset erottaisi helposti toisistaan. Vastaanotto somepeukkulapasille oli iloinen. Toivottavasti ne toimivat hyvin! Vielä pitäisi itsellekin neuloa vastaavat, sillä edelleen on ärsyttävää ottaa koko käsi lapasesta puhelinta käyttääkseen.
Mukavaa pakkasviikkoa!
Anni
Kommentit (4)
Ompa kiva idea! Varsinki nyt pakkasilla, ai että!👌🏻😌
No, onpa hirmuisen näppärät! Minäkin tarvisin tämmöset. 🙂
Mun pitäis myös käydä vastaaviin neulomishommiin!
No se just 😀