Kertotauluaurinko ja muita askarteluvinkkejä matematiikan opiskeluun
Matematiikka on ihanaa! Muistan miten pidin siitä jo lapsena, mutta se vähän nolotti, kun matematiikkaa pidettiin vähän ”poikien aineena”. Alakoulussa matematiikkaa on hauskaa opettaa, mutta koen sen myös tärkeänä – muistan kun matematiikan opinnossa luennoitsija kertoi matematiikan perustaitojen puutteiden aiheuttavan riskiä syrjäytyä koulutuksesta ja työelämästä (aiheesta mainitaan myös täällä). Kaikista hauskinta minusta on keksiä erilaisia pelejä ja leikkejä matematiikan maailmaan. Kun asioita opiskelee eri tavoin, tarttuu se ihan uudella tavalla päähän! Toiminnalliset harjoitukset myös innostuttavat lapsia. Erityisesti kertolaskut ovat suosikkejani, sillä niihin on helppo keksiä erilaisia tehtäviä. Vaikka laskut ovat samoja, erilaisilla helpoilla askarteluilla niihin saa uutta mielenkiintoa ja usein toiminnalliset tehtävät jaksavat motivoida lapsia matematiikan parissa.
Kertotauluaurinko
Kertotauluaurinkoja on hauskaa askarrella. Ideana on, että langalla kierretäänkertolaskusta oikeaan vastaukseen, auringon takaa seuraavaan laskuun ja siitä oikeaan vastaukseen. Kun lanka on kiertänyt kaikki laskut, voi auringon takapuolelta tarkistaa, kulkeeko naru oikeaa reittiä. Voit tulostaa kertotauluauringon pohjan tästä.
Kellotaulu
Meillä opetellaan nyt kotona kelloa! Koen haastavaksi selittää, että miten se kolmonen meinaakin yhtäkkiä viittätoista. Sain pinterestistä idean kellotauluun, jonka takaa voi kurkata, mitäs ne minuutit olikaan. Toivottavasti tästä on meillä täällä kotiharjoittelussa apua. Erilaisia kellotauluja voi tulostaa esimerkiksi täältä.
Maitopurkinkorkeista tehtäviä
Maitopurkinkorkit ovat oiva materiaali matematiikan harjoitteluun. Korkkien kiertäminen oikeisiin kohtiin harjoittaa myös sorminäppäryyttä. Ohje tällaiseen matematiikkapeliin löytyy täältä. Maitopurkin korkeista voi tehdä myös muistipelejä – parin toiseen korkkiin lasku ja toiseen vastaus.
Hernepussi
Hernepusseja löytyy lähes joka kodista, tai pallo nyt ainakin. Kertolaskuja on hauskaa rallatella kaverin kanssa hernepussia heitellen. Aina heittäessä pitää sanoa kertolaskun seuraava vastaus, vaikkapa 3-6-9-12-15-18… Tämä on tosi kiva ”välipalatekeminen” ja toki suosittelen sitä opena kotiväellekin.
Matematiikan iloa!
Anni
Jaa oma kokemuksesi