Kaikesta uudesta on helppo innostua! Niin oli myös tästä kirjansidontakirjasta, johon törmäsin kirjastossa (oikeasti, Mikkelin pääkirjasto on todella hyvä käsityökirjaosastoltaan!). Enpä ole juuri kirjansidontaan perehtynyt ja Arnen ja Carloksen sekopäisen pittoreski ja hupaisa tyyli pakotti nappaamaan Minun kirjani, muistot ja ideat kauniisiin kansiin -kirjan jo muutenkin täyteen kirjastokassiin.
Tykkään kirjasta kovin. Kirjansidontatapa ei käsittääkseni ole tässä kirjassa se perinteisin, mutta nykykässäilijälle oikein oivallinen – ei vaadi suuria investointeja tai taitopankkia. Ohjeet ovat selkeät ja helppotajuiset. Tämän kirjan avulla houkuttelin yläkoulun valinnaiskässäläisetkin testaamaan kirjansidontaan.
Lähtökohtani tälle ensimmäiselle kirjalleni oli (taas kerran) kierrätys. Pääsääntöisesti kaikki käyttämäni materiaali oli jollain tapaa kierrätettyä. Kirjan sivuiksi valikoin Een ensimmäisen ikävuoden piirustuksia, aikansa eläneitä kaavoja, tapetin paloja, painotestailuja, mainoksia, paperikasseja, lahjapapereita jne. Kaikkea sitä varastoistani löytyikin!
A4-kokoiset sivut ommeltiin neljän paperin nippuihin. Jaksoin koota 12 nippua, jotka sitten solmin ja ompelin yhteen. Takakansi sai tuekseen palan tukikangasta, mutta mikä tahansa kangas lienee sopivaa tähän tarkoitukseen.
Kansipahvi on askartelukartongin taustapahvista ja kangas on Lapuan kankureiden pellavaa, jämätilkku kassiprojektista. Selkämykseen pääsi mummin vanhaa nahkatakkia, jota ei ollutkaan enää kuin ihan muutama tilkkunen jäljellä.
Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kannet ovat juuri minua, hillityt, mustavalkoiset ja graafiset. Sisus taas on ihana sekamelska ja muistokokoelma jo elettyä elämää. Sivuille ajattelin liimata valokuvia ja näin lisätä muistojen määrää tässä kirjassa. Tämä ei jää viimeiseksi kirjakseni, ei. Tästä lähin ihan uudella katseella alan koota uutta nivaskaa A4-kokoisia papereita kohti uutta kirjaa.
Hymy alkavaan viikonloppuun!
Anni
Kommentit (5)
Tosi kiva idea, lasten piirustukset saisi kivasti kasaan. Harmi ettei meidän kirjastossa ole tuota. Voisitko neuvoa miten kannet kiinnitetään kirjaan?
NinnA
Onpa ihana kirja! Täytyypä laittaa kirjavinkki ylös jos saisi itsekin kokeiltua vastaava 🙂
Suosittelen, oli todella kivaa puuhaa 🙂
Kiitos avusta, ymmärsin hyvin selityksen!
NinnA
Kankaalla vahvistetaan tuo ommellun kirjan selkämys, kannet liimataan kirjojen ulommaisiin sivuihin ja kansien päälle liimataan vielä kangas-/pahvikaitale selkämykseksi. Auttoiko tämä?
Toivottavasti onnistuu 🙂