sormustin - Banneri

Olen nähnyt erilaisissa askarteluryhmissä nyt joulun alla erilaisia jouluvaloja, jotka ovat hurmanneet kauneudellaan. Näissä on yhdistynyt pöydälle laitettava asetelma sekä valokranssi. Tällainen jouluvalo oli itsekin tehtävä! Päätin tehdä sen niistä tarpeista, mitä kotoa sattui löytymään. Tällaisia jouluasetelmiahan voisi tehdä vaikka mistä joulukoristeista!

jouluvalo diy

Jouluvalo valmistuu näin

Otin pohjaksi jouluvalolle vanhan kirjan, jonka olen joskus pelastanut poistohyllystä (näitä Juhani Ahon teoksia oli tuolloin poistossa useampi ja niistä olenkin askarrellut monta vuotta). Liimasin kranssipohjan kirjan päälle kuumaliimalla. Metallinen kranssipohja pysyi paremmin pystyssä, kun asetin sen taakse lappeelleen jäätelötikun.

jouluvalo välivaihe

Tässä vaiheessa pyöritin pattereilla toimivan ledvalosarjan kranssipohjaan. Ripustin koristevarastoistani löytyneen pilven sekä tähden kranssin yläreunaan. Kirjan päälle levitin hieman huovutusvillaa sekä etsin koristelaatikon pohjalta pienen minikuusen sekä kauriin. Pienet kärpässienet olen askarrellut joskus viime vuonna fimo-massasta, ne liimasin kirjan etualalle. Muut koristeet ovat kirjan päällä liimatta, jotta ne saa käyttöön tämän talven jälkeen muihin juttuihin. Jouluvalo syntyi siis aika simppeleistä osista! Aika kauniita juttuja saa aikaan, kun käyttää sitä, mitä löytyy ennestään ja yhdistelee ne yhdeksi kokonaisuudeksi!

Ja näin tuo jouluvalo rakentui pala palalta:

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Anni Ignatius – käsityöt (@sormustin) jakama julkaisu

 

Oletko sinä kokeillut tehdä näitä jouluvalo-asetelmia? Mitä sinä lisäsit valokranssin alle?

jouluvalo välivaihe

Anni

facebook | instagram

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X