Olen viime vuodet ommellut, neulonut ja virkannut ahkerasti. Olen myös huovuttanut, värjännyt, käpypitseillyt, kirjonut ja tehnyt lautanauhaa. Kovat materiaalit ovat tuntuneet aina vierailta, mutta nyt olen alkanut tuntea itseni valmiiksi myös niille. Olen valmis uusiin aluevaltauksiin.
Kerroin mielenkiintoni heräämisestä nikkaroinnissa hyvin taitavalle veljelleni, selasin pinterestiä ja löysin ihanan kuusikulmaisen rasian. Veljenikin innostui kuusikulmaisesta rasiasta ja niin aloitimme rasioiden tekemisen yhdessä. Vygotskyn lähikehityksen vyöhykkeitä oli kyllä useampi välissä tämän työn haastavuuden ja oman taitotasoni välissä, mutta opin valtavasti ja taatusti kirin noita vyöhykkeitä. Itsehän en tällaiseen mitenkään olisi osannut ryhtyä enkä ikinä olisi saanut valmista saati näin siistiä lopputulosta, mutta veljeni opastamana onnistuin ja opin samalla monen monta asiaa. Veljet <3
Käytin tämän projektin aikana ensimmäistä kertaa elämässäni tasohöylää, pöytäsirkkeliä, yläjyrsintä ja pylväsporakonetta. Entuudestaan tässä projektissa käyttämiäni tarvikkeita oli hiomapaperi sekä liima! Teimme rasiat pähkinäpuusta. Päädyt ovat paksumpia, jotta rasia pysyisi tukevammin kasassa. Avaamisen helpottamiseksi kahteen tahkoon porasimme avaamisaukon. Molemmissa päissä on pienen pienet magneetit rasian sulkumekanismina. Sisusta liimattiin tekonahkasta. Mekanismi muodostui siten, että kuusikulmaisen särmiön kolme vierekkäistä tahkoa ovat kiinni toisessa päätykappaleessa ja vastakkaiset kolme toisessa. Piti olla tarkkana, että magneetit ovat oikeissa kulmissa ja kaikki osuu kohdalleen just eikä melkein. Maalarinteippi olikin iso apu monessa kohtaa!
Kertakaikkisen mielenkiintoinen projekti! Ehkä jatkossa seuraa lisääkin puutöitä.
Anni
Kommentit (2)
Hienosti opit koneiden käyttöä! T. Se veli
Kiitos opista!