Lisätwistiä fimo-koruihin - muotit, kuvat ja kuviot
Fimo-massa on kiinnostanut minua pitkään kovasti. Massan muovailtavuus ja muokattavuus houkuttelee. Lähdin tekemään yhteistyötä Koru ja osa -verkkokaupan kanssa kokeillen erilaisia apuvälineitä fimomassan työstämiseen. Kuviorullat, siirtokuvat sekä erilaiset muotit saavat todella erilaisia lopputuloksia aikaan ja näin saa tehtyä ihanan yksilöllisiä koruja.
Siirtopaperilla saa kauniita kuvioita fimo-koruihin
Yksi helppo tapa saada erilaisia kuviointeja fimon pintaan on siirtokuvat. Ensin fimo kaulitaan tasaiseksi. Itse kaulin fimoa siten, että massa on kahden samanpaksuisen sukkapuikon välissä – kaulin kun osuu sukkapuikkoihin molemmista reunoista, tulee fimolevystä tasapaksu. Lopuksi levyn päälle kaulitaan siirtopaperi ja kuva jätetään ”imeytymään” n. puoleksi tunniksi. Sen jälkeen paperi poistetaan ja levystä voi leikata muoteilla haluamiaan paloja. Kertaalleen käytettyä paperia ei voi käyttää myöhemmin uudelleen, sillä paperi on käytön jälkeen tahmainen.
Paiston jälkeen siirtokuvan värejä voi kirkastaa lakkaamalla kappaleet fimokoruihin tarkoitetulla lakalla. Huomasin myös paiston jälkeen, että niiden korunosien, joissa on siirtokuva, pinta on reunoista hieman röpöläinen. Kuva siis vaikuttaa jotenkin massan paistumisen tasaisuuteen. Itse kuitenkin hion ja silotan kaikki fimokorujen reunat, joten en kokenut tätä ongelmaksi.
Kuviorullalla kuvioita
Kuviorullalla saa tehtyä kuvioita massan pintaan. Kaulin samalla tavoin kuin edellä ensin fimomassalevyn tasaiseksi. Lopuksi kaulin kuviorullalla massan yli niin, että massaan jäi rullan kuviot. Fimomassa jäi melko helposti kiinni kuviorullaan. Kiinnitarttumista voi ennaltaehkäistä kastelemalla rulla ennen kaulimista vedellä.
Erilaiset muotit fimo-koruihin
Erilaisilla muoteilla saa myös fimo-koruihin paljon vaihtelua. Kokeilin muottia, jossa teriä on kahdessa tasossa. Koru ja osa -verkkokaupan sivulla suositellaan tällaisen muotin kanssa käytettäväksi keraamista sileää laattaa sekä käyttämällä muotin kanssa maissitärkkelystä tai vettä, jotta muotti ei tarttuisi massaan kiinni. Minulla ei ollut keraamista levyä, joten turvauduin kestokonstiini: tykkään käyttää fimon kanssa kelmua ja kelmu toimi tämänkin muotin kanssa. Eli kaulin massan tasaiseksi ja asettelen levyn päälle tasaisesti kelmun ja painan kuviot kelmun läpi. Näin kuvion reunat tulevat pyöreiksi ja tämän art deco-muotin kanssa alemman tason reunat eivät tarttuneet massaan kiinni. Lopuksi irrotan varovasti kelmun massasta ja samalla kuvion saa siirrettyä leivinpaperille paistoa varten.
Koru ja osa -verkkokaupassa on monenlaisia muotteja sekä muottisettejä myynnissä. Tykkään siitä, että muotit on Suomessa 3D-tulostettu ja osassa muoteissa käytetään biohajoavaa materiaalia. Muottien pinnassa saattaa näkyä pienen pientä epätasaisuutta reunoissa, mikä on 3D-tulostettujen kappaleiden ominaisuus. Itseäni tuo ei kuitenkaan haittaa. Erityisesti kelmun avulla käyttämilläni muoteilla painaessa ei epätasaisuus ole näkynyt fimon pinnassa.
Silikonimuotteja ja korun osia
Koru ja osa -verkkokaupasta löytyy toki muutakin kuin pelkkiä tarvikkeita fimo-koruaskarteluun. Itse iloitsin erityisesti erilaisista silikonimuoteista, sillä tykkään valaa silikonimuoteilla koruhartsista koruja. Verkkokaupasta löytyy myös erilaisia korun osia, helmiä ja riipuksia.
Ja vielä muistutuksena:
Mukavia koruaskarteluja fimo-massan parissa!
Anni
Jaa oma kokemuksesi