Pari vuotta sitten kirjoitin viiden jutun Made in ??? -sarjan. Tekstiilien ekologisuus sekä eettisyys on minulle tärkeää. Valitsen harvoin uutta ja silloin kun valitsen, pyrin tekemään kestävän valinnan. Enenevissä määrin myös kankaiden (ja lankojenkin!) tiedoissa on alkanut olla erilaisia ekologisuudesta ja eettisyydestä kertovia merkkejä ja sertifikaatteja. Sertifikaatit ovat aina kauhean kivoja, mutta tietääkö jokainen varmasti, mitä ne tarkoittavat? Joskus voi mennä puurot ja vellit vähän sekaisinkin, niin meni minullakin, kun alkuperäisessä tekstissä puhuin ympäristömerkeistä, vaikka kaikki esittelemäni merkit eivät olekaan ympäristömerkkejä, vaan voivat kertoa monesta muustakin asiasta. Yhdessä Made in ???-sarjan teksteistä valotin eri sertifikaatteja hieman ja ajattelin, että koska asia ei ole vanhentunut mihinkään, on aika nostaa nämä taas esille.
Voit tulostaa kahden vuoden takaisen ympäristömerkkioppaani (joka siis ei sisällä vain ympäristömerkkejä, vaan myös eettisyydestä kertovia merkkejä ja sertifikaatteja) vaikka rahapussiisi täältä. Taitteluohjeen löydät täältä!
1. Reilu kauppa
”Maailma muuttuu ostos kerrallaan.” Työntekijöillä on paremmat olot sekä kunnollinen palkka. Sertifikaatti takaa, että tuotteen valmistuksessa ei ole käytetty pakko- tai lapsityövoimaa. Vahingollisten kemikaalien käyttäminen puuvillan viljelyssä on kiellettyä. Reilu kauppa kannustaa luonnonmukaiseen viljelyyn. Reilun kaupan tekstiileitä on ollut ainakin Finlaysonilla myynnissä.
2. Luomu
Luomu-sertifikaatti takaa, että maatalousperäisistä raaka-aineista vähintään 95% on luonnonmukaisesti tuotettu. Synteettisiä lannoitteita tai myrkyllisiä torjunta-aineita ei saa käyttää. Luomuun kuuluu myös kunnollinen palkkataso sekä kielto käyttää pakko- tai lapsityövoimaa. Luomupuuvillasta valmistettuja kankaita on näkynyt enenevissä määrin kotimaisissa kangasverkkokaupoissa.
3. Öko-tex 100
Tätä merkkiä näkyykin jo aika paljon, niin valmiissa vaatteissa kuin kankaissakin. Viimeisimmäksi huomasin öko-tex -merkinnän Kaupunkilangan lankavyötteessä. Öko-tex 100 -tuotteessa ei saa olla haitallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä (tämä saa minut miettimään, mitä kaikkea mahtaakaan olla tuotteissa, joissa EI ole tätä sertifikaattia). Olemassa on myös Öko-tex 1000 – ja Öko-tex 1000plus – sertifikaatit, jotka ulottuvat haitta-aineiden lisäksi myös energiankulutukseen sekä työolojen eettisyyteen.
Kikapin kankaiden kohdalla lukee maininta sekä GOTS-sertifikaatista että öko-tex-standardista. |
4. GOTS
GOTS-sertifikaatti on laaja eettisyyden ja ekologisuuden sertifikaatti. Tätäkin näkyy enenevissä määrin kaupan hyllyillä, niin kankaissa kuin vaatteissa. GOTS kattaa koko tuotantoprosessin. Vain luonnonmukaisesti viljellyt luonnonkuidut voivat saada sertifioinnin. Huomioon otetaan myös ihmisten ja eläinten hyvinvointi. Sertifikaatti voi olla koko tuotteella tai vain kuidulla. Olen usein nähnyt käytettävän joko GOTS- tai luomu-merkintää sekaisin kankaissa. Olen törmännyt GOTS-merkkiin myös joissain Lindexin vaatteissa.
Ostin miehelle isänpäivälahjaksi ONE-merkkisen paidan, josta löytyi eettisyydestä kertova merkki. |
5. Fair wear foundation
Fair wear foundation valvoo ja pyrkii parantamaan vaateteollisuuden työoloja koko tuotantoprosessin ajan. Olen törmännyt tähän merkkiin muutamia kertoja, mm. lapsen makuupussissa sekä miehen T-paidassa.
6. Ympäristömerkit
”Reduce yourenvironmental impact by buying EU ecolabel products.” Ympäristömerkillä varustettu tuote täyttää tiukat ympäristövaatimukset. Vaatimukset huomioivat raaka-aineet, valmistuksen, käytön sekä loppusijoituksen. Vaatimuksia asetetaan laadulle, terveydelle ja turvallisuudelle.
7. Avainlippu
”Suomalaisen työn puolesta.” Usein tuotteissa näkyvä merkki, joskaan se ei kerro ekologisuudesta tai eettisyydestä vaan kotimaisuudesta. Avainlippu-tuotteen kotimaisuusaste tulee olla vähintään 50% sekä yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus.
8. Textile exchange
”Textile exchange is a global non-profit that works closely with our members to drive industry transformation in preferred fibers, integrity and standards and responsible supply networks.” Tämä sertifikaatti kannustaa kestävään tekstiiliteollisuuteen. Sertifikaatilla on kriteerejä ympäristöystävällisyyteen liittyen. Sertifikaatin voi saada luomu-materiaalit, luonnonkuidut sekä kierrätysmateriaalit.
9. Child Labor Free
Tämän sertifikaatin omaavissa tuotteissa ei saa missään valmistusvaiheessa olla käytetty lapsityövoimaa. (PS. Unicefin mukaan maailmassa on 150 miljoonaa lapsityöläistä.)
10. BSCI – nykyisin Amfori
”Trade with purpose.” Amfori-tuotteen tavoitteena on parantaa teollisuuden eettisyyttä.
11. SA8000
”Advancing the human rights of workers around the world.” SA8000 on kattava eettisen työn sertifikaatti. Se pyrkii läpinäkyvyyteen sekä tukee vastuullisuuteen ja kestävyyteen.
12. Global recycling standard
Global recycling standard kertoo, kuinka paljon tuotteessa on kierrätettyä materiaalia. Tällä merkillä on myös ympäristöystävällisyyteen ja eettisyyteen liittyviä kriteerejä.
13. Bluesign
”Managing input. Responsible actions.” Bluesign kattaa koko tuontantoketjun. Se rajoittaa käytettäviä kemikaaleja ja ympäristöön joutuvia päästöjä. Bluesign myös takaa työntekijän sekä kuluttajan turvallisuuden.
Lähteet
luomu.fi
Toivottavasti opit jotain uutta niin kuin minä tein tätä kirjoittaessani!
Anni
Kommentit (5)
Ps. Sulla on kaks 6:sta😊
Tämä oli tosi hyvä. Olen lukenut sen sun vanhemmankin jutun. Kiitos. Tämä on niin tärkeä asia. Erityisesti kaikki ihmiskauppaan/lapsityöhön liittyvä pitäs saada ekana pois kaupan hyllyiltä. Hyvää uutta vuotta!!
Juurikin näin! Ja hyvää uutta vuotta sinullekin!
Totta. 😊 mama-aivot käy hitaampaa. Pitää vielä tulostaa lista vaikka harvoin uutta ostankaan.
Jep ja kaksi kakkostakin. Nuo molemmat kutosmerkit siis ovat ympäristömerkkejä ja nuo molemmat kakkoset luomusta kertovia merkkejä 🙂