Ihan säikähdin, kun katsoin, että olen viimeksi kirjoittanut blogia kuukausi sitten. Säikähdys johtuu ehkä siitä, että kyseessä ei todellakaan ole se, etteikö minulla olisi ollut, mistä kirjoittaa, sillä nyt elän taas käsityöllisen tuottamisen kulta-aikaa. Neuloosi on iskenyt. Iski myös ompeluhepuli. Paljon olisi siis, mitä kuvata ja mistä kertoa, mutta ehkä sitten runsauden pulakin vaivaa. Mutta aloitettakoon kertominen neulomispuolelta. Katsokaa, minkä herkun minä sain tänään valmiiksi!
Instagramissa törmäsin Muita ihania -blogin helmikuun neulehaasteeseen, Muita ihania -tyynyyn (neuleohje kokonaisuudessaan TÄÄLLÄ). Ihan älyttömän oivaltavia kuvioita, järjettömän koukuttavaa neulottavaa ja ah niin supertäydellinen lopputulos. Tänne sain hävitettyä Erittäin monta langanjämää ja sekalainen lankalaatikkoni on hyvin paljon tyhjempi. Ja nyt on olkkarissa mustan, valkoisen ja harmaan lisäksi vähän väriä. Keltaista. Nam.
Keltaisia kevätauringon pilkahduksia!
Anni
Kommentit (5)
Kiitos!!
Upea tyyny!
Kuviot on aivan kauniit ja samoin värit ! Tykkään <3
Ihana! Hyvät värit
Todella kiva!