sormustin - Banneri

Kehopositiivisuus on sana, johon olen törmännyt viime aikoina jatkuvasti. Olen törmännyt siihen mielessäni, kun katson peiliin. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet keholleni aikamoista myllerrystä, kun saimme nämä meidän pojat alle kahden vuoden ikäerolla. Kaksi lähekkäin olevaa raskautta ja imetykset päälle. Keho ei ole tuntunut omalta, mutta silti olen yrittänyt katsoa sitä ihaillen, sillä se on tehnyt ihmeellisiä asioita. Kehopositiivisuus on vilahdellut aktiivisesti myös mediassa. Olisikohan aika jo unohtaa iän ikuiset laihikset ja pakottava tarve yrittää näyttää mainosmallilta? Jokaisen pitäisi pystyä rakastamaan kehoaan, vaikka se ei olisi langanlaiha.

Doris-hameen korkea, ristikkäin menevä resorikappale tekee hameesta todella mukavan tuntuisen päällä.

Kehopositiivisuus on ollut myös sana tämän kuvissa näkyvän Doris-hameen ympärillä. Pääsin Misusu patternsin Doris-hameen kaavatestaajaksi ja ah se on ollut ihanaa. Paitsi että kaava on ollut ihan super, on ollut ihana nähdä muiden versioita hameesta ja kuulla ajatuksia siihen liittyen. Koen, että monille on ollut haastavaa tehdä ja pukea hame, joka on tiukka ja joka korostaa naisellisia muotoja. Ei olla oltu ihan sinut oman kehon kanssa, siitä huolimatta on vedetty tuo kaunis hame päälle ja sitten onkin huomattu, että jestas, kylläpä näyttää hyvälle! Tämä hame on auttanut joitain sen oman kehopositiivisuuden löytämisessä. Eikö ole ihanaa, miten yksi vaatekappale voi olla niin merkittävä omien ajatusten kannalta!

Hameen leikkaus näkyy parhaiten sivusta. Taskut hameessa on kyllä parhautta!

Itse olen tottunut käyttämään kireitä vaatteita, joten hameen kireys ei ollut minulle ongelma. Kuitenkin hame korostaa kurveja enkä aina ihan ole ollut sinut vaikkapa leveän lantioni kanssa. Mutta. Olen pakottanut itseni katsomaan kehoani lempeydellä ja ihailulla. Ei se näytä samalta kuin 10 vuotta sitten. Mutta sen jälkeen onkin tapahtunut paljon, muun muassa kolme lasta, kolme imetystä, joista yksi jatkuu vielä. Ja toki kehossani näkyy myös muutot, työpäivät, väsymys, rakentamiset jne. Ihmehän se olisi, jos kehossani nämä asiat eivät näkyisi! Keho muuttuu elämän mukana ja koen vastuukseni ymmärtää kehoani eri ikäisenä ja muotoisena. Minulla ja keholla on ihan oma suhde ja sitä suhdetta voi vaalia esimerkiksi ihanilla kehoa arvostavilla vaatteilla. Jos jonkun mielestä hameeni on liian kireä tai muotoja nuoleva, hän voi katsoa pois päin.

Sivusaumoissa kulkevat tereet korostavat hameen leikkausta.

Doris-hameessa on kolme eri pituusvaihtoehtoa ja sen voi tehdä taskuilla tai ilman, myös raskaushameeksi se sopii. Valitsin midi-mitan ja ehdottomasti taskut, sillä minulla ei ole yhtään taskullista hametta tällä hetkellä. Kangas on Mereenin joustocollegea. Hame tuntuu todella hyvältä päällä. Se on toki kireä, mutta takahalkio sekä joustava hamemateriaali antaa riittävästi liikkumatilaa. Kaavan mukana tulee ohjeet, miten muokata kaavaa enemmän omalle keholle sopivaksi, jos omat mitat eivät kohtaa kaavan mittojen kanssa. Itse koin kaavan kuitenkin hyväksi juuri sellaisena.

Lempein ajatuksin kohti viikonloppua!

Anni

Kommentit (2)

Kaunis hame – kaunis sinä! <3

<3

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X