Sormustin - Hero Header

Neulottu toppi kesään

Sain tuttavaltani kassillisen lankoja. Kun kevät alkoi sarastaa, alkoi lankakassista houkuttelemaan kiiltävä vaaleansininen lanka. Siitä olisi saatava neulottua toppi kesähelteille.

neulottu toppi

Kiiltävää lankaa

Itse karsastan kiiltäviä lankoja, koska en usko kiiltävien säikeiden kestoon ahkerassa käytössä. En siis olisi kaupasta lähtenyt itse ostamaan kiiltäviä lankoja. Tällaista lankaa kun kuitenkin sattui olemaan lahjoituskassissa, niin päätin kokeilla. Lanka on Schachenmayr Catania Glamour. Langassa on 98% puuvillaa ja 2% polyesteriä eli kiiltävä säie puuvillalangan ympärillä. Kiiltävä säie oli paikoin katkennut langassa, mutta en antanut tämän häiritä. Langan toimivuus ei kärsi, jos hopeasäie katkeaa, joten ajattelen, että mikäli käytössä paidasta alkaa roikkua hopeisia säikeitä, leikkaan ne ronskisti pois tai pujottelen neuleen joukkoon.

neulottu toppi

Sopiiko lyhyt toppi aikuiselle?

Valitsin ohjeeksi Tip Top Tank -topin (ohje löytyy ilmaisena ravelrysta). Olin kuitenkin päättänyt tehdä topista reilusti pidemmän kuin mitä ohjeessa. Joku kömmähdys kuitenkin kävi neuloessa. Kun sovitin kainalon kohdalle saapuessa, onko kappale riittävän pitkä, olinkin sovittanut taakse tulevalla osalla, joka on tarkoituksella pidempi enkä eteen tulevalla osalla. Kun sitten sovitin valmista paitaa, kauhistuin. Tämä oli sittenkin napapaita! Kääk! Ensimmäinen ajatus oli, että ei tällainen keski-ikää lähentelevä ihminen, jonka vatsassa näkyy kolmen raskauden jäljet, voisi käyttää napapaitaa. Mutta sitten mietin vaatekaappiani, josta löytyy useita vaatekappaleita, jotka nousevat vyötärölle saakka. Tämä toppi toimii loistavasti sellaisten vaatekappaleiden kanssa asettuen nätisti vyötärölinjaan. Ja ehkä on aika myös laajentaa omaa katsantokantaa, että miksi lyhyempi paita ei voisi sopia ihan kaiken ikäisille ihmisille.

neulottu paita

Paidan etu- ja takakappale ovat yläosaltaan identtiset. Takakappale on kuitenkin tarkoituksella pidempi. Sivuissa menee myös ohuet nurjilla silmukoilla tehdyt raidat. Neulottu paita on todella kevyt päällä ja uskon, että tästä tulee kesähelteiden lempipaita. Nyt sitten vaan niitä helteitä odottamaan!

neulottu toppi kesä

Anni

instagram | facebook

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä