Kävin kesällä Porvoossa ihastelemassa näyteikkunoita ja törmäsin vihdoin myös BYPIAS -myymälään. Sanottakoon, että BYPIAS -ketju on minusta niin innoittava. Muistan, kun kävin perustaja-Pian kampaamossa hiuksia värjäyttämässä joskus seitsemän vuotta sitten ja muistan, kun hän aloitteli sisustus- ja vaatebisnestään silloin kampaamon ohella. Mihin mittoihin yritys onkaan kasvanut! En voi kuin ihailla!
Moni asia olisi voinut lähteä liikkeestä mukaani, vaikka tyylini ehkä vaatteiden osalta noudattaakin mustempaa ja graafisempaa linjaa. Ihastelin kovin rouheita tyynyjä, jotka oli neulottu matonkuteesta. Kun rahapussin nyörejä pitää koko ajan kiristellä ja olenhan vannoutunut tee se itse -nainen, menin liikkeen vastapäätä sijaitsevaan käsityötarvikkeitakin myyvään kauppaan. Mukaan lähti kilon vyyhti tummanharmaata ontelokudetta. Reissussa oli mukana vitosen pyöröpuikot, joten niillä kävin hommiin. Tässä tarkemmat koordinaatit vastaavan tekemiseen.
Ontelokuteesta neulotut tyynyt (40cmx40cm)
Tarvitset
Ontelokudetta
Pyöröpuikot nro 5 (paksummatkin käyvät)
Paksua (markiisi)kangasta
Taaempi tyyny. Luo 45 silmukkaa. Neulo aina-oikein -neuletta 70 krs. Päättele langat.
Edessä oleva tyyny. Luo 45 silmukkaa. Neulo sileää neuletta 55 krs. Päättele langat.
Pingota neulottu kappale n. 43cm x 43 cm kokoiselle markiisipalalle, neulaa. Harsi tai ompele neule kiinni markiisiin. Tämän kappaleen voit ommella kiinni takakappaleeseen haluamallasi tavalla. Voit jättää kääntöaukon, kääntää valmiin tyynynpäällisen, pujottaa tyynyn sisään ja ommella päällisen kiinni käsin. Voit myös ommella takakappaleen kahdesta kappaleesta ja laittaa vetoketjun kappaleiden väliin – vetoketjua ei kannata laittaa tyynyn sivuun, sillä neulottu etupuoli on sen verran paksu, ettei kangas välttämättä laskeudu vetoketjun kanssa kauniisti. Voit myös tehdä saman mutta napeilla tai neppareilla – itse päädyin tähän ratkaisuun. Neulotun kappaleen voi kiinnittää käsin myös vaikka valmiiseen tyynynpäälliseen.
Kudetta jäi vielä ehkäpä kolmannes. Katsotaan, teenkö vielä yhden päällisen vai keksinkö siitä jotain muuta!
Tiheämpi postaustiheys minulla on i n s t a g r a m i s s a. Käyhän moikkaamassa sielläkin!
Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!
Anni
Kommentit (2)
Hei!
Nämä tyynyt ovat tosi hienot! Innostuin tästä ohjeesta, mutta minulla oli käytössä varmaan jonkin verran paksumpaa ontelokudetta kuin tässä ohjeessasi. Minulle tuli ongelma siinä, miten saan kiinnitettyä neulotun kappaleen siististi kankaaseen. En usko, että ompelukoneellani pystyy ompelemaan paksun neulekappaleen päältä. Miten saisin käsin ommeltua neulekappaleen siististi kiinni tyynynpäälliseen, osaisitko auttaa? 🙂
Enpä tosiaan osannut ottaa kuteen paksuutta huomioon. Mitäs jos ompelisit ensin tyynynpäällisen kankaasta valmiiksi ja sitten kiinnittäisit käsin ompelulangalla ommellen kuteesta neulotun palan tyynynpäälliseen? Toivottavasti ratkaisu löytyy! Kiva, kun innostuit näistä!