Osta käsityötarvikkeet kirppikseltä - Kässä Kirppu myy käyttämättä jääneet kankaat ja langat
Ostan paljon tavaroita käytettynä – lasten kengät ja vaatteet tulee lähestulkoon kaikki talouteemme käytettynä ja paljon myös myyn erilaisilla kirppiksillä eteenpäin. Aivan helmi-kirppiskertoja on, kun löytää kirppispöydältä käsityötarvikkeita! On huippua saada ostaa vähän edullisemmin jotain toiselta käyttämättä jäänyttä. Kierrättämisen periaate on muutenkin itselle hyvin läheinen. Tällaisista ostoista tulee fiilis, että niin ympäristö kuin oma rahapussi kiittää!
Viime vuonna perustettu Kässä Kirppu on verkkokauppa, jossa voi myydä ja ostaa käyttämättä jääneitä käsityötarvikkeita. Mikä huippuhomma! Vaikka tarkasti mietin, mitä käsityötarvikkeita hankin, virheostoja tulee väistämättä aina. Nämä uudenveroiset käsityötarvikkeet voi myydä Kässä Kirpulla pois. Ja sitten kun jotain tarvitsee, voi ostokset tsekata ensin Kässä Kirpulta, josko sieltä löytyisi kierrätettynä! Verkkokaupassa voi siis shoppailla itselleen uudenveroisia käsityötarvikkeita edullisempaan hintaan kuin kaupasta.
Koodilla SORMUSTIN saat Kässä Kirppu -ostoksesi postikuluitta yli 25€ tilauksiin (DB Schenker).
Alekoodi on voimassa 22.5.2022 asti.
Kässä Kirppu -verkkokaupassa voi shoppailla kierrätettyä ja uudenveroista
Kirppistelen itse vaikkapa niitä mainitsemiani lastenvaatteita säästääkseni rahaa, mutta ehdottomasti myös siksi, että on ekologisempaa käyttää vaatteet aivan loppuun ja olla ostamatta uutta. Samat jutut pätee käsityötarvikeostoksissakin. Joskus projektista jää pari kerää lankaa tai kangasta yli. Joskus taas ei ehdikään tarttua ompeluun ajoissa, vaan kuosi ei enää sytytä vuoden päästä, kun ehtisi, tai kangasta on yhtäkkiä liian vähän. Ostajana on kiva tarjota tällaisille ylimääräisille uusi koti, jossa tarvikkeet pääsevät käyttöön.
Kirppishaukka-fiilis tulee niin livekirppiksillä kuin Kässä Kirpun verkkokauppaa selaillessa. Itse skrollailen säännöllisesti uutuudet, kangas- ja lankavarastot, josko valikoimista löytyisi joku aivan ihana kangas omiin tai lasten vaatteisiin. Toki aarteita voi löytyä muistakin kategorioista. Jos projekti vaatii jotain lankaa, mitä ei ole enää saatavilla, niin Kässä Kirpun valikoimista sellainenkin saattaisi löytyä. Toki Kässä Kirpun valikoimaa skrollatessa täytyy pitää ihan eri tavalla kuin tavallisissa verkkokaupoissa mielessä se, että tosiaan myytävänä on vain tämä yksi tuote ja jos sen joku ehtii ostaa ennen minua, menee se nenän edestä. Löytöjen kanssa siis kannattaa olla nopea.
Kässä Kirppu on helmikuun aikana laajentamassa tarjontaansa, sillä kirppispuolen lisäksi verkkokauppaan tulee kaava- ja ohjekategoria, mistä voit ostaa myös ohjeita ja kaavoja käsityötarvikkeiden lisäksi.
Myyjän palvelut
Jokaiselle himo-kässäilijälle kertyy tavaraa jos toista nurkkiin. Näin alkuvuodesta itselle iskee aina siivousvimma ja käyn kaapit läpi. Nyt päätin antaa itselleni hieman vapaa-aikaa ja ulkoistaa ylimääräisistä tavaroista eroon pääsemisen Kässä Kirpulle. Kässä Kirpussa voi myydä kahdella eri tavalla käsityötarvikkeitaan. Perusmaksu kirppiksen käyttöön on molemmissa tavoissa 9,90. Sillä hinnalla saa lähetettyä myytävät tuotteet Kässä Kirpun keskusvarastolle. Tuottonsa Kässä Kirppu saa provisiosta.
Kässä kirppu myy -palvelussa myyjä saa puolet myyntihinnasta ja Kässä Kirppu puolet. Jos haluaa nostaa omaa tuotto-osuuttaan, voi palveluksi valita Myyn itse -palvelun. Tuotteet voi kirjata ja kuvata verkkokauppaan itse, tuotteet kuitenkin lähetetään Kässä Kirpun keskusvarastolle ja he tekevät postitustyön asiakkailleen. Myyn itse-palvelussa myyjä saa myyntituotosta 60% ja kirppispalvelu 40%.
Itse päätin myydä kirjahyllyyn pölyttymään jääneet kirjat sekä muutamat käsityötarvikkeet Kässä Kirpun kautta, sillä en jaksa itse nyt hoitaa postitus-yv-av-showta. Klikkailin Kässä kirppu myy -palvelun, joka maksaa 9,90€, ostoskoriin. Sain sähköpostiin minulle tilatun postituskoodin, pakkasin ylimääräiset tarvikkeeni pahvilaatikkoon ja lähetin sen kirppikseltä saadulla tunnuksella keskusvarastolle. 1-2 viikon sisällä Kässä Kirppu hinnoitteli tuotteet myyntiin ja sain oman henkilökohtaisen tunnuksen, jolla voin seurata myyntejä reaaliajassa. Heti ensimmäisenä päivänä tuli ensimmäiset ostot, mistä tuli luottavainen mieli myyntiä ajatellen.
Kirppiskausi kestää 14 viikkoa eli noin 3,5 kuukautta. Tuotteiden hinnat laskevat neljän viikon välein 20% eli myyntiajan alusta neljän viikon päästä -20% ja kahdeksan viikon päästä -40%. Kun myyntikausi päättyy, voi omille tarvikkeille ostaa lisää myyntiaikaa tai postikulut maksamalla voidaan tarvikkeet lähettää takaisin. Itse ajattelin lahjoittaa myymättä jääneet tarvikkeet hyväntekeväisyyteen – Kässä Kirppu hoitaa tämänkin puolestani. Tilitykset maksetaan kirppiskauden päätyttyä.
Kirppisjakson jälkeen
Lisätty 4.5.2022
Kirppisjaksoni päättyi ja nyt kerron fiiliksiä toteutuneesta Kässä Kirppu -jaksosta. Laskin jo kirppiskauden aluksi, että voin parhaimmillaan saada Kässä Kirpulle lähettämilläni tavaroilla n. 100€ tuottoa. Myyntiä tuli yhteensä 59,60€ eli tavaroista meni suuri osa kaupaksi, olin tästä todella iloinen. En olisi jaksanut alkaa myydä tavaroita yksittäin ja tehdä sitä av-yv-rumbaa. Suurin osa myydyistä tavaroista myytiin heti, vain muutamat tavarat menivät alehinnoilla, mutta niitäkin oli. Kirppiskauden päätteeksi sähköpostiini tuli kysymyslomake, jossa kerroin tilinumeroni, jonne tuotto ohjataan, sekä kysyttiin, mitä myymättömille tavaroille tehtäisiin. Myymättä jääneet tavarat pystyi lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen tai niille pystyi ostamaan lisää myyntiaikaa. Tavarat voisi myös postittaa takaisin itselle, mutta tällöin toki postikulut tulee maksaa itse. Yksi uusi todella kiva vaihtoehto löytyi myös listauksesta: Kässä Kirppu lunastaa senhetkisellä hinnalla tavarat itselleen myyntiin ja tämä summa maksetaan lahjakortilla Kässä Kirppuun. Valitsin tämän vaihtoehdon ja sain sähköpostiini 27,30 € arvoisen lahjakortin, jolla voin tehdä käsityötarvikeostoksia Kässä Kirpusta. Aika superkiva!
Itselle jäi todella hyvä mieli tästä kirppisjaksosta! Ylitsetursuaviin laatikoihin tuli hieman tilaa ja ennen kaikkea itsellä käyttämättä jääneet tavarat pääsevät toivottavasti jollain toisella aktiivisempaan käyttöön.
Koodilla SORMUSTIN saat Kässä Kirppu -ostoksesi postikuluitta yli 25€ tilauksiin (DB Schenker).
Alekoodi on voimassa 22.5.2022 asti.
Millaisia käsityölöytöjä sinä olet tehnyt kirppiksillä? Onko Kässä Kirppu sulle entuudestaan tuttu?
Anni
Jaa oma kokemuksesi