Pellava on aivan suosikkimateriaalejani – pellava on kesällä vilpoisa ja talvella lämmin. Itse valitsen pellavaa päälle myös superhelteellä, koska se suojaa auringolta tätä palamiselle herkkää ihoa. Voitin Myllymuksujen arvonnassa viime talvena metrin pellavaa ja haaveilin pellavasta ihanaa kesäpaitaa. Sain sen onneksi valmiiksi kesäkuun alussa parahiksi helteille. Koska tein pellavapaidan ilman kaavaa, kerron välivaiheet paidan valmistuksessa. Tällä tavalla pääsin myös hyvin lähelle zero waste -kaavoitusta, mutta en ihan!
Pellavapaita valmistui näin
Käytin pellavapaidan kaavan pohjana löysää holkkihihaista paitaa. Laitoin 140 cm leveän kankaan kaksinkerroin, leikkasin olkasaumat hieman vinoon, takakappaleen pääntien etukappaleen pääntietä korkeammaksi ja pienet syvennykset kylkiin. Metrin korkeasta kankaasta jäi hyvin kangasta alareunaan hihoja ja vinokaitaletta varten. Vinokaitaleen leikkasin täysvinoon viimeisestä kappaleesta.
Ompelin ensin saumat suoralla ompeleella ja huolittelin saumanvarat yhteen saumurilla. Ompelin ensin olkasaumat, sitten ompelin suorakaiteen muotoiset hiha kappaleet olalle. Lopuksi ompelin L:n muotoisen sauman hihansuusta kainaloon ja siitä helmaan.
Koska halusin hihan kapeammaksi, tein sauman molemmille puolille laskokset. Kiinnitin laskokset apuompeleella.
Lopuksi huolittelin hihat kaitalehuolittelulla. Hihoissa käytin langansuoraan leikattua kaitaletta. Ensin leikkasin juuri hihansuun mittaisen kaitaleen ja ompelin sen renkaaksi. Ompelin renkaan nurjat puolet vastakkain hihansuulle, sen jälkeen käänsin kaitaleen oikealle puolelle ja vielä kaitaleen reunan kaksinkerroin, ja ompelin päältä. Näin sain viimeisen sauman ommeltua oikealta puolelta juuri oikeaan kohtaan.
Lopuksi huolittelin pääntien täysvinoon leikatun vinonauhan avulla. Suosikkihuolittelutapani esittelin vuosia vuosia sitten tässä postauksessa – enkä vieläkään muista huolittelutavan oikeaa nimeä 😀 Ja sitten vielä lopuksi ompelin kaksinkertaisen päärmeen paidan helmaan.
Tämä pellavapaita on aivan suosikkini. Se sopii hameen kanssa, mutta vielä paremmin housujen kanssa. Sen voi vetäistä rennosti minkä vaan vaateparren päälle, mutta se sopii myös tyylikkäämpiin tilanteisiin, kun helman laittaa housujen sisään ja hiukset kampaa siistimmin. Rypistyminen ei haittaa yhtään, koska se vain lisää paidan pellavafiilistä. Tämä pellavapaita oli myös luottovaatteeni Saksassa käydessäni, jossa aurinko tuntui erityisen polttavalta. Tämä ja ensimmäinen kuvista on otettu Augsburgin upeasta kasvitieteellisestä puutarhasta, missä paita oli ehdoton, jotta en palaisi ihan heti.
Lempeitä heinäkuun päiviä toivotellen!
Anni
Kommentit (2)
Oletpa taitava, kun osaat tuosta vain leikata ja ommella ilman kaavaa. Kivan värinen pellava.
Kiitos! Toki ompeluvuosia on sen verran takana, että uskaltaa tehdä näin. Toisaalta, kun tekee reilusti väljää vaatetta ja mittailee välillä, että varmasti tulee riittävän iso, niin ei tule vaatteen istuvuusongelmia!