Pituus-paino-nukke vauvan syntymämitoilla - katso ohje
Kun kuopuksemme syntyi, ompelin kaikista lapsistamme pituus-paino-nuket muistoksi vauva-ajoista – voit lukea niistä täältä. Sen jälkeen olen tehnyt muutamia nukkeja syntymämitoilla tuttaville, useat ovat halunneet antaa tällaisen lahjaksi lapsenlapselle tai kummilapselle, ja hiljalleen kaava on muotoutunut itselle mieleiseksi. Monet ovat kysyneet ohjetta nukkeen ja nyt sen vihdoin sain kirjoitettua. Pituus-paino-nukke on ihana muisto siitä ajasta, kun vauva oli ihan pieni pampula.
Ohjetta ja kaavaa pitää muokata sen mukaan, minkä kokoista nukkea on tekemässä. Kaava ja ohjeet on tehty ajatellen 50 cm pituista ja reilu kolmikiloista vauvaa.
Näin valmistuu pituus-paino-nukke
Tarvikkeet
Vahvaa kangasta, esim. markiisia tai villakangasta
Vaaleaa kangasta kasvoihin
Lakanakangasta sisälle tulevaan “vuoriin”
Kaksipuoleista tukikangasta
Kangastussi
Hiekotusmursketta tai painoraetta
Vanua
Vaaka
Huopaa rusettiin tai hiuksiin
Tulosta kaava nukkeen tästä pdf-muodossa. Muokkaa kaavaa vauvan mittojen mukaan vauvan pituiseksi. (Huom! Kaava on toistaiseksi epäselvä, kun uuden tulostimen skannaustoiminto ei ihan toiminut odotusten mukaan, mutta vaihdan kaavan parempaan, kun tulen sinuiksi skannerin kanssa.)
Ohje
1.Leikkaa kaksi nukkekappaletta markiisista tai villakankaasta. Leikkaa lakanakankaasta kolme tai neljä lakanakangaskappaletta. Sisäkappaleita tulee näin monta, jotta sisälle tuleva painorae tai hiekotusmurske ei tuntuisi kovalta. Leikkaa myös kasvokankaasta kappale.
2. Piirrä kangastussilla silmät, nenä ja suu kasvokappaleeseen. Piirrä kangastussilla myös nimi, pituus ja paino nuken etukappaleen vatsaosaan. Valkoisia osia piirtäessä olen käyttänyt Posca-tussia, kun en ole löytänyt valkoista kangastussia.
3. Kiinnitä kasvokappale nuken etukappaleeseen kaksipuoleisen tukikankaan avulla; leikkaa kasvojen kokoinen tukikangaspala, aseta kaksipuoleinen tukikangas kasvojen ja etukappaleen väliin ja silitä, kasvokappale kiinnittyy etukappaleeseen. Sen jälkeen ompele kasvot kiinni etukappaleeseen tiheällä siksakilla. Mikäli ompelet nukelle hiukset, ompele ne kiinni tässä kohtaa.
4. Ota lakanakangaspalat sekä takakappale. Ompele lakanakangaspalat takakappaleen nurjalle puolelle n. 3 cm päähän reunasta. Tämä tehdään siksi, ettei kaikki paino valu nuken alareunaan, vaan asettuisi tasaisemmin. Jos ommeltava nukke painaa kuitenkin vähän reilummin, tee ommel lähemmäs reunaa, jotta kaikki paino mahtuu nukkeen. Jätä kankaiden alareunaan n. 10 cm aukko, josta mahtuu valuttamaan painon sisälle nukkeen. Leikkaa lakanakankaan reunat lyhyemmiksi.
5. Aseta nuken etu- ja takakappale oikeat puolet vastakkain ja ompele reunat yhteen suoralla ompeleella. Jätä nuken alareunaan kääntöaukko, joka on isompi kuin lakanakankaisiin jätetty aukko. Tee aukileikkaukset kaareviin kohtiin. Käännä nukke.
6. Asettele hieman vanua nuken etukappaleen ja lakanakerrosten väliin. Älä kuitenkaan täytä nukkea vielä kokonaan, sillä silloin painomateriaalin pujottaminen on vaikeampaa.
7. Aloita painomateriaalin pujottaminen. Voit käyttää painoraetta, mutta itse olen käyttänyt hiekotusmursketta, koska se on paljon edullisempaa. Kokeilin myös herneitä, mutta niiden paino ei riittänyt nukkeen. Jos hiekotusmurske on kovin pölyistä, voit poistaa pölyä esimerkiksi siivilöimällä mursketta. Laita hiekotusmursketta lakanakangasosien väliin, niin että etukappaleen puolella on yksi lakanakerros ja alapuolella kolme + takakappale. Jos pujottaminen tuntuu haastavalta, voit tehdä kartongista suppilon ja käyttää sitä apuna. Lisää mursketta, kunnes nukke painaa oikean verran. Ota huomioon kuitenkin myös se, että nukkeen tulee lisää vanua ja siitä tulee hieman painoa lisää. Ompele takakappaleessa oleva aukko kiinni kääntöaukon kautta ompelukoneella.
8. Lisää vanua ja ompele nuken alaosa kiinni käsin tai koneella. Askartele ja kiinnitä lopuksi halutessasi rusetti nuken kasvojen alle tai otsalle.
Pituus-paino-nukke on valmis! Muistathan, että pituus-paino-nukke on sisustusesine eikä lelu – nukke on aika painava eikä kestä riepottelua, lisäksi nukke voi olla aikamoinen moukari lasten leikeissä, joten parempi, ettei nukkea anna leikkeihin.
Jos kaipaat muita käsityöideoita vauvalle, niin tsekkaa pupuhelistimen ohje täältä.
Anni
Jaa oma kokemuksesi