sormustin - Banneri

Kaikki kasveihin liittyvä tuntuu todella houkuttelevalta näin kesän korvalla! Olen kasvattanut taimia aika liudan, vaihtanut multia jne. Suojaruukuista on ollut pulaa, joten vannoutuneena diy-ihmisenä päätin tehdä suojaruukkuja pienille pistokkailleni itse (toki isommistakin ruukuista haaveilen, mutta vielä ei ole tullut sopivan kokoista valuastiaa vastaan). Menin rautakauppaan ostamaan askartelubetonia, mutta asiakaspalveluhenkinen myyjä kertoi, että sementtilaasti on lähes sama tuote, ihan hitusen karkeampaa vain, ja Huomattavasti halvempaa. 5 kg askartelubetonia olisi maksanut n. 15€ ja 25 kg sementtilaastia maksoi taas 7€. Siispä kävin askartelemaan ruukkuja sementtilaastista.

ruukku sementtilaasti ohje

Tsekkaa muutkin betonityöt ja -ohjeet aikaisemmista postauksistani täältä.

Ruukku sementtilaastista – ohje

Tarvitset

  • Kaksi sisäkkäin menevää muoviastiaa
  • Öljyä
  • Sementtilaastia
  • Sekoitusastia ja lusikka
  • Vettä
  • Kiviä

 

Valitse ruukun tekoon kaksi muovista astiaa, jotka mahtuvat sisäkkäin. Itse katsoin, että väliin jää tyhjää tilaa n. 1,5 cm. Öljyä isomman astian sisäpuoli ja pienemmän astian ulkopuoli. Sekoita sementtilaastista ja vedestä puuromainen seos. Kaada seos isompaan ämpäriin, paina pienempi astia laastiin ja täytä astia kivillä. Kivet pitävät sisäpuolella olevan astian laastin sisällä. Jos sisällä oleva astia on niin pieni, ettei se pysy pystyssä, voit teipata astian kuten kuvassa. Anna kuivua hyvin. Kun sementti on kuivunut, irrota ruukku varovasti ämpärin sisältä.

ruukku sementtilaasti ohje

Askartelubetoni vai sementtilaasti?

Mitä eroa on sitten askartelubetonilla ja sementtilaastilla? Perussääntö on, että sementtilaasti koostuu sementistä ja hiekasta, betoni taas sementistä, hiekasta ja sorasta. Käyttämäni sementtilaasti (s30) on hieman karheampaa kuin aiemmin käyttämäni askartelubetoni. Tavallinen betoni taas on reilusti karkeampaa kuin sementtilaasti, eikä sovi ruukkuihin niin hyvin, mutta betonilaattoihin se sopii hyvin – katso vinkit täältä.

betoniruukku

Siispä sementtilaastin lopputulos on vähän rouheampi askartelubetoniin verrattuna. Toisaalta jos laastiseos on vähän juoksevampi ja valaessa jaksaa kopsutella betonista ilmakuplia pois, ei lopputulos ole niin ”hiekkainen”. Sementtilaasti kuivuu hitaammin (esimerkiksi vasemmanpuoleisin ruukku on vieläkin hieman kostea) kuin ennen käyttämäni askartelubetoni eli aikaa pitää varata kuivumiselle hieman enemmän. Hintaero kuitenkin sementtilaastilla ja askartelubetonilla on sen verran suuri, että jatkossakin aion ostaa sementtilaastia tällaisiin betonitöihin!

 

Anni

facebook | instagram

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X