sormustin - Banneri

~ kankaan lahjoitti NOSH organics ~

Vaatekaapissa on jokaisella ne tietyt lempparivaatekappaleet, jotka toimivat aina ja jotka valitsee ensimmäisenä. Minulla se on ollut eräs musta t-paita, joka on ihana päällä ja joka on todella hyvän mallinen. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tämä paita on osoittanut ikääntymisen merkkejä, onhan se ollut aktiivisessa käytössä viisi vuotta (ei ole pois vielä menossa, ei ei, ikääntyy vain). Otin paidasta kaavan ja nyt kerron kauan kaipaamani niksin, jonka opin ompelukurssilla, nimittäin siihen, miten jäljentää hihan pyöriön kaava.

Tässä koko paidan kaavan jäljentämisprosessi:

Taita paita kahtia keskeltä ja asettele keskikohta kaavapaperin reunaan. Piirrä paidan sivusauma sekä pääntie paidan myötäisesti. (Ja nyt se lampunsyttymisniksi:) Painele neulalla olkasaumaa pitkin siten, että reiät jäävät paidan alla olevaan kaavapaperiin sauman mukaisesti. Mikäli piirsit äsken etukappaleen, piirrä seuraavaksi takakappale samalla tavoin.
Taita hiha kahtia ja “lukitse” taitos neulalla. Piirrä jälleen hihan ulkoreunat paidan mukaisesti ja painele neulalla pyöriökohta paperiin. Käännä hihan toinen puoli jo piirretyn kaavan jatkeeksi ja tee sama. Piirrä reikien avulla kaava loppuun. Lopuksi mittaa ja muokkaa paidan kaava sekä hihan pyöriö samanmittaisiksi.

Kaava: vanhasta paidasta jäljennetty

Kangas: luomujersey, musta ja hiekan värinen Kide, NOSH

Samaisesta NOSH Organicsin lahjoittamasta kangaspaketista oli vielä mustaa jerseytä jäljellä, joten päätin tehdä paidan siitä, mutta korkeussuunnassa kangasta ei ihan riittänyt haluamani mittaiseen paitaan. Tein siis vielä pienen kaavamuutoksen: Yhdistin etu- ja takakappaleen yläosista yhtenäisen olkakappaleen. Hiekan väristä Kidettä oli minulla vielä tilkkusia, jotka riittivät juuri olkakappaleeseen. Sain siis uuteen paitaani kivan pienen lisän, joka toimii todella kivasti! Tällä samalla kaavalla tulen tehtailemaan paitoja enemmänkin!

Ihanaa viikkoa!

Anni

Kommentit (10)

Nätti paita! Kiitos vinkistä. Mitenkähän saisi vielä piirrettyä hihattomaan mekkoon kaavat hihoille:D

Tosi nätti ja kiitos niksistä!

Kiitos ja ole hyvä!

Siis onpa hyvä vinkki hihan pyöriön piirtämiseen valmiista paidasta. Ansaitset vinkistä papukaijamerkin. 🙂 Tyylikäs on paitakin.

Kiitti 🙂 Nyt vaan hihojen piirtelyyn!

No on kyllä tyylikäs paita ja nuo kankaat keskenään tuovat leikkaukset hyvin esille.

Kiitti! Mun mielestä tuo Kide-kangas on oikein edukseen pienenä silauksena.

Kiva paita! Oikein hyvännäköinen 🙂 Sopis varmaan mullekin 😉

Kiitos!

Jaa-a, siihen en kyllä osaa vastata! Ehkä kaava hihaosaan pitää ottaa jostain hihallisesta ja liittää se sitten hihattomaan?

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X