Lapsen kehitys 30.05.2024 Päivitetty 31.05.2024

Kuusi rauhoittavaa leikkiä, jotka laskevat lapsen kierroksia

Leikki mielletään yleensä energiseksi toiminnaksi. Sen avulla on kuitenkin mahdollista myös levähtää ja tyynnyttää hermostoa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Leikki auttaa lasta voimaan hyvin, ja sen vaikutukset ulottuvat laajalle lapsen elämään. Leikki muun muassa nopeuttaa oppimista, vahvistaa sosiaalisia taitoja ja resilienssiä sekä kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja. Kaiken tämän hyvän lisäksi leikki voi myös auttaa lasta rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Leikkejäkin on eri tyylisiä. Toiset leikit sopivat paremmin pukemistilanteisiin, toiset hassutteluun – niin ikään on leikkejä, jotka nostavat vireystilaa, kun taas toiset laskevat sitä.

Kasvatuksen asiantuntija Tiia Trogenin teoksessa Leiki kanssani – leikillisyys vanhemmuuden tukena (Kirjapaja, 2024) esitellään erilaisiin tilanteisiin sopivia leikkejä. Leikki voi olla myös palauttavaa, kuten teoksessa kerrotaan.

Aina aikuinen ei jaksaisi leikkiä – esimerkiksi silloin, jos työpäivän jälkeen olo on nuutunut. Listasimme kuusi rauhoittavaa leikkiä, jotka Trogenin mukaan sopivat erityisesti tällaisiin tilanteisiin. Niitä voi leikkiä myös lötkötellen, mutta kuitenkin niin, että yhteys lapseen palautuu erossa olemisen jälkeen.

Arvaa mitä piirrä

Klassinen leikki, jossa piirretään toisen selkään kuvia ja toinen yrittää arvata, mitä piirros esittää. Tässä leikissä etuna on se, että miellyttävä kosketus rauhoittaa ja rentouttaa.

Autorata selässä

Leikkiin tarvitaan valkoinen t-paita, tekstiilitussi ja pikkuauto. Asetetaan aluksi t-paidan sisään esimerkiksi pala pahvia tai aikakausilehti. Sitten piirretään paidan selkäpuolelle tie tai rata, jota pitkin auto voi kulkea. Kun reitti on selvä, voi auto lähteä ajelulle.

Vauva päiväunilla

Aikuinen saa luvan kanssa olla vauva. Vauvan pitäisi päästä päiväunille. Niinpä lapsen, eli tässä leikissä aikuisen, pitää hoivata vauvaa, jotta tämä vaipuu unten maille.

Unelmien lomamatka

Mielikuvitusleikissä jokainen saa kertoa omasta unelmien lomastaan. Leikissä resurssit ovat rajattomat, joten unelmoida voi mistä vain: raha tai vaikka aika ei ole esteenä tässä leikissä. Ideana on kuvailla kaikkea mahdollisimman tarkasti.

Arvaa, kuka tuttu olen

Arvuuttelija valitsee jonkun perheelle tutun henkilön. Tämän jälkeen muut esittävät kysymyksiä, joihin arvuuttelijan on voitava vastata kyllä tai ei. Vuoro vaihtuu seuraavalle, kun oikea vastaus on löytynyt.

Äänimaisema

Lapset ovat monesti luonnostaan mestareita tuottamaan erilaisia ääniä. He pärryyttelevät, puhisevat ja suhiset luonnostaan leikkien lomassa. Leikissä yksi aloittaa pitämällä jotakin ääntä. Sen jälkeen kukin yhtyy vuorotellen äänimaisemaan lisäämällä yhden äänen siihen. Lopulta voidaan yhdessä pohtia, millainen äänimaailma oli ja missä sellainen voisi olla. Toinen versio leikistä kuuluu niin, että yksi alkaa kertoa tarinaa. Tarinan edetessä muut alkavat tuottamaan tarinaan liittyviä ääniä.

Myös lepoon on lupa

Trogenin teoksessa muistutetaan, että on myös oikein todeta lapselle, että aikuinen tarvitsee esimerkiksi kymmenen minuutin lepotauon, jonka jälkeen yhteinen leikki voi alkaa. Lapsi saa tuona aikana keksiä itse tekemistä tai olla vain jouten, sillä sekin tekee hyvää.

Lähde: Tiia Trogen Leiki kanssani – leikillisyys vanhemmuuden tukena (Kirjapaja, 2024).

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X