Parvorokko on melko harmiton, kunhan se ei tartu raskaana olevaan – tauti alkaa punoituksena poskissa
Parvorokko ei ole vaaraksi lapsille tai aikuisille, mutta sikiölle se voi olla kohtalokas.
Parvorokko on tavallinen rokkotauti, jonka on sairastanut noin 60 prosenttia aikuisista. Tavallisimmin tautia potevat 5–15-vuotiaat. Tartunnan aiheuttaa parvovirus, jota vastaan ei ole olemassa rokotetta. Itämisaika tartunnasta vaihtelee neljästä vuorokaudesta neljään viikkoon.
Parvorokkopotilaiden yleisvointi on yleensä hyvä. Tauti paranee itsestään eikä yleensä vaadi lääkitystä.
Tärkein oireista on ihottuma, minkä lisäksi osa sairastuneista potee kuumetta, päänsärkyä, yskää tai nuhaa.
Parvorokko ei satu eikä kutise
Lastentautien erikoislääkäri, dosentti Tero Kontiokari kertoo, että parvorokon ihottuma ilmestyy noin viikon kuluttua lievistä flunssaoireista.
– Tyypillistä on tasainen punoitus ja kuumotus poskissa. Punoitus muistuttaa hieman läimäytyksestä aiheutuvaa jälkeä.
Muutaman päivän kuluttua poskien punehtumisesta vartalolle ja raajoihin ilmestyy verkkomaista ihottumaa.
Lue myös: 9 keinoa torjua lapsen flunssa, joista yksi on ylivoimaisesti tehokkain
Iho ei onneksi kutia, eikä ihottuma ole kivulias.
– Yleensä iho ei kuitenkaan oireile niin, että se vaatisi hoitoa. Parvorokko voi kuitenkin aiheuttaa aikuisilla kivuliasta verenpurkaumaihottumaa käsissä ja jaloissa.
Poskien puna häviää muutamassa päivässä, mutta muualla vartalossa verkkomainen ihottuma voi näkyä kauankin.
– Vartaloihottuma johtuu siitä, että ihmisen puolustusjärjestelmä aktivoituu. Niinpä ihottuma vartalolla voi kestää jopa useita viikkoja.
Auringonvalo, stressi, lämpötilan vaihtelut sekä rasitus saattavat pitkittää ihottumaoireilua.
Parvovirus tarttuu pisaratartuntana ihmisestä toiseen. Koska taudin tartuttavuus on suurimmillaan ennen ihottumaoireiden ilmaantumista, on taudin leviämistä vaikeaa estää.
Jos parvorokko on kuitenkin jo kertaalleen sairastettu, on uusintainfektio erittäin epätodennäköinen.
Vaaraksi sikiölle
Parvorokko on lapsille ja suurimmalle osalle aikuisistakin harmiton tauti, mutta jos raskaana oleva saa tartunnan, on tilannetta seurattava.
Odottajalle itselleen tauti ei ole vaarallinen, mutta parvorokko alkuraskaudessa voi johtaa keskenmenoon, jonka riski on tuolloin noin 10 prosenttia. Parvovirus ei kuitenkaan aiheuta sikiölle epämuodostumia.
Lue myös: Rokkotaudit ja raskaus: Näin rokkotaudit vaikuttavat sikiöön
Jos raskaana oleva saa tartunnan mutta hän on sairastanut taudin itse aiemmin, ei jatkotoimenpiteitä tarvita. Mahdollinen tartunta selvitetään verestä mitattavalla vasta-ainekokeella.
Mikäli raskaana olevalla havaitaan tartunta, hänet ohjataan äitiyspoliklinikalle tarkempaan raskauden seurantaan. Jos tartunta on tullut raskauden alkupuolella, sikiön vointia seurataan kaikututkimuksilla ja tarvittaessa myös lapsivesinäytteestä.
Lähde: Terveyskirjasto ja lääkäri Tero Kontiokarin haastattelu
Jaa oma kokemuksesi