Rakastatko lastasi? Siinä tapauksessa laitat hänet kävelemään vesisateeseen
Iso osa suomalaislapsista on kouluiässä niin huonossa fyysisessä kunnossa, että heitä odottaa sairas aikuisuus. Todellinen rakkaudenteko on siis sulkea korvansa silloin kun lapsesi kinuaa sinulta autokyytiä päiväkotiin tai kouluun.
”Kenenkään muun vanhemmat ei pakota niitä kävelemään!” lapsi huusi jälleen kerran eräänä tihkusateisena kouluaamuna, kun patistin häntä lähtemään ajoissa bussipysäkille.
Niin varmaan. Pikkuteinin äitinä olen kouliintunut sulkemaan korvani päivittäisiltä ”kenenkään muun vanhempi ei ikinä” -heitoilta.
Ohjasin lapsen lempeästi ulos ovesta, ojensin sateenvarjon ja toivotin turvallista koulumatkaa. Samalla muistutin, miten hyvää liikuntaa reilu kahden kilometrin matka bussipysäkille on.
Enpä osannut aavistaa, että tällä kertaa lapseni oli oikeassa. Kenenkään muun vanhempi ei meillä päin laita lapsiaan kävelemään.
Ettekö te välitä lastenne terveydestä?
Viikkoja myöhemmin ajoin aamulla sattumalta koulubussipysäkin ohi. Ihmettelin ruuhkaa kapealla tiellä, kunnes tajusin, miksi pientareet olivat täynnä henkilöautoja.
Vanhemmat olivat tuomassa lapsiaan pysäkille autoilla, ja ilmeisesti minimoidakseen ulkoilmassa vietettävän ajan, kaikki odottivat henkilöautoissa bussin saapumista naamat kiinni puhelimissa.
En ollut uskoa silmiäni. Pakkasta oli pari astetta ja aurinko paistoi. Pikkukylän asukkina tiedän, että joka ikisellä autossa istuvalla lapsella oli pysäkille lyhyempi matka kuin omallani.
Teki mieli nousta autosta ja huutaa vanhemmille: Miksi te teette näin? Ettekö te välitä lastenne terveydestä?
Illalla lapseni vahvisti havaintoni. Suurin osa naapuruston lapsista tuodaan pysäkille autolla, myös silloin kun sää on kuin morsian.
Lue myös: Liikunta vaikuttaa lasten aivojen kokoon
Hengästyminen on monelle lapselle vieras tunne
Nykylapset ovat rapakuntoisia. Tämä ei ole valitettavasti provokatiivinen heitto, vaan totisinta totta.
Suomalaisten lasten fyysinen kunto on romahtanut sen 50-vuotisen mittaushistorian aikana, kertovat UKK-instituutin tutkimustulokset. Kestävyys- ja lihaskunto on laskenut, paino noussut. Koronavuosien myötä myös lasten henkinen hyvinvointi on huonontunut.
Viime syksynä tosin iloittiin, että valtakunnallisten Move-testien mukaan fyysisen toimintakyvyn lasku oli tasaantunut ja 5. ja 8.-luokkalaisilla pojilla jopa vähän vahvistunut.
Mutta vaikka Move-testitulokset olivat parantuneet, eivät ne hyvää kerro suomalaislasten tilanteesta. Melkein 40 prosentilla vitos- ja kasiluokkalaisista kunto on niin huono, että se haittaa jo terveyttä.
Omat havaintoni tukevat tätä: kuulen usein tarinoita lapsen koulukavereista, jotka eivät jaksa kävellä kilometriäkään ja joille hengästyminen on harvinainen ja pelottava tunne.
Millainen tulevaisuus rapakuntolapsia odottaa?
Mikä meitä kansakuntana odottaa muutaman kymmenen vuoden päästä, jos lapset ovat jo nyt kunnoltaan kuin pitkäaikaissairaita ikäihmisiä?
Kuinka he jaksavat tehdä ansiotyötä ja hoitaa arkiaskareensa? Kuka hoitaa meitä nykyisiä työikäisiä, kun olemme vanhuksia, jos tulevat polvet ovat itse sairaita ja raihnaisia? Ja miten käy koko terveydenhuoltojärjestelmän, jos suurin osa ikäluokasta kärsii esimerkiksi ylipainon aiheuttamista sairauksista?
Asian vakavuuteen on onneksi havahduttu ihan valtakunnankin tasolla, ja esimerkiksi nykyisessä hallitusohjelmassa on monia kirjauksia lasten liikunnan edistämiseksi.
Mutta riittääkö se? Saavatko hienot hankkeet lapset liikkumaan, jos vanhemmat eivät ymmärrä syy-seuraussuhdetta vaikkapa näiden meidän naapurustomme autokyytien ja lapsensa terveyden välillä?
Kilometri ei ole lapselle liikaa
Hyvä peruskunto ja liikunnallinen elämäntapa luodaan arjessa ja nimenomaan vanhempien esimerkillä. Lapsen opettaminen kävelemään koulumatka, silloinkin kun matka on sohvaperunavanhemman mielestä ehkä hurrrrjan pitkä eli yli kilometrin ja sää vähän kurja, on ehkä helpoin tapa luoda lapselle edes kohtalainen peruskunto.
Liity siis kanssani ”kenenkään muun vanhempi ei ikinä” -joukkoon ja opeta lapsesi kävelemään paikasta toiseen: ensin päivähoitoon, myöhemmin kouluun.
Käykää jo ihan pienten lasten kanssa yhdessä kävelyretkillä, uimassa, hiihtämässä, luistelemassa tai harrastamassa ihan mitä tahansa lajia, josta pidätte. Vie lapsesi jo tarpeeksi nuorena kokeilemaan niin montaa erilaista ohjattua liikuntaharrastusta, että hän lopulta löytää itselleen mieluisan.
Sillä minä väitän: joka lastaan rakastaa, laittaa tämän kävelemään vaikka vesisateeseen.
Jaa oma kokemuksesi