Syylä lapsella – näin tunnistat ja hoidat helposti tarttuvan vaivan
Iholle ilmaantuvat syylät ovat varsin tavallisia etenkin lapsilla. Syylät ovat yleensä vaarattomia, mutta hoitamattomina ne voivat olla epämukavia ja aiheuttaa kipua.
Syylä on papilloomaviruksen (HPV) aiheuttama hyvänlaatuinen ihomuutos, jota ilmenee kaiken ikäisillä, mutta useimmiten leikki- ja kouluikäisillä lapsilla.
Lapset ovat aikuisia alttiimpia saamaan syyliä epäkypsän immuunivasteen ja herkän ihonsa vuoksi.
Syylät ilmaantuvat yleensä käsiin, jalkoihin tai kasvoihin.
Syylä lapsella kuten myös aikuisella tarttuu helposti, mutta apua niiden hoitoon on hyvin saatavilla. Ilman hoitoakin syylät lähtevät useimmiten ajan kanssa itsestään.
Syylä lapsella: mistä sen tunnistaa?
Syylä on aluksi ihon värinen, pieni kohouma, joka kasvaa ja muuttuu karheaksi. Joskus syylän keskellä näkyy mustia pisteitä, jotka ovat verisuonia.
Käsien syylät ovat ulkonäöltään kukkakaalimaisia. Pinnaltaan ne ovat karheita ja kovia. Jalkapohjien syylät voivat olla yksittäisiä syyliä, tai sisäänpäin kasvavia pieniä syyliä vieri vieressä monen senttimetrin suuruisella alueella.
Terveyskirjasto: Tältä näyttää syylä
Syylä voi joskus olla hankalaa tunnistaa, sillä se voi muistuttaa esimerkiksi känsää. Tarkemmin katsottuna ero on kuitenkin selvä, sillä syylät syntyvät eri puolille kehoa, kun taas känsät syntyvät usein symmetrisesti painealueelle, kuten kantapohjiin.
Syylä on viruksen aiheuttama, kun taas känsä on ihon paksuuntuma, jolla iho suojautuu hankaukselta.
Syylä voi aiheuttaa kipua etenkin silloin kun siihen kohdistuu painetta tai hankausta.
Lue myös: Onko lapsellasi atooppista ihottumaa? Rasvaa, kylvetä ja vältä ihon ärsyttämistä
Syylien ehkäisy
Syyliä voidaan parhaiten ehkäistä pitämällä ihopinta ehjänä, sillä rikkonainen ja kuiva iho helpottaa viruksen pääsyä ihoon. Iho kannattaa suojata erilaisilta hiertymiltä ja hankauksilta, pestä päivittäin ja pitää kosteutettuna.
Toisten syyliin ei kannata koskea, eikä samoja pyyhkeitä, kenkiä tai sukkia kannata jakaa niiden kanssa, joilla on syyliä. Mikäli syylä on jo omalla iholla, sitä ei kannata raapia, sillä se voi aiheuttaa viruksen leviäimisen laajemmalle ihoon.
Jalkapohjien syylät leviävät helposti yleisissä peseytymistiloissa. Myös päiväkodit ja koulut ovat yleisiä tartuntapaikkoja. Tartunnan mahdollisuutta voidaan ehkäistä käyttämällä jalkineita.
Syylien taustalla olevaa virusta voi kantaa tietämättäänkin, sillä sen itämisaika on viikkoja, joskus jopa vuosia.
Hoito
Noin puolet syylätartunnoista häviää itsestään vuoden kuluessa, sillä elimistö tekee viruksia vastaan vasta-aineita.
Kivuliaat tai ulkonäköä häiritsevät syylät voidaan kuitenkin yrittää poistaa jo aiemmin lääkärissä, tai kotikonstein apteekista ilman reseptiä saatavilla valmisteilla.
Syylän hoidossa avainasemassa on kovettuneen ihoalueen pehmittäminen, syyläkudoksen poistaminen ja syyläviruksen tuhoaminen.
Syylä voidaan yrittää poistaa jäädyttämällä, laserhoidolla, syylävoiteilla, geeleillä tai kirurgisesti.
Kirurginen poisto tehdään yleensä useita vuosia vanhoille syylille, jotka eivät ole häviämässä itsestään.
Lähteet: Terveystalo ja Terveyskirjasto
Jaa oma kokemuksesi