ADHD vai normaalia vilkkautta? Lastenpsykiatri kertoo, miten ADHD:n tunnistaa lapsella ja kuinka häiriöstä kärsivää lasta voi auttaa
Tarkkaamattomuutta, ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Nämä ovat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön, eli ADHD:n ydinoireita. Mutta miten menetellä, jos lapsella epäilee ADHD:ta?
ADHD eli tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriö on lapsilla yllättävän yleinen. Ylivilkas lapsi ja hänen vanhempansa ovat usein lujilla, sillä oireet tuovat kummallekin väsymystä ja epäonnistumisen kokemuksia.
ADHD (Attention-Deficit Hyperactivity Disorder) on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. ADHD:ta esiintyy keskimäärin viidellä prosentilla lapsista. Lisäksi kliinisen raja-arvon alle jääviä ADHD-oireilevia on noin viisi prosenttia. Monesti ADHD voi haitata sosiaalisia suhteita ja arjesta suoriutumista. Toisaalta oikein hoidettuna se voi olla myös voimavara.
Helsingin yliopiston lastenpsykiatrian professori, Husin lastenpsykiatrian ylilääkäri Eeva Aronen painottaa, että ADHD-oireinen lapsi tarvitsee elämässään kokonaisvaltaista tukea ja ymmärrystä esimerkiksi siinä, että hänen on vaikea keskittyä ja olla paikallaan.
– Myönteinen tuki on tärkeää, hän toteaa.
Arjen sujuvuus on tärkein mittari
ADHD voi oireilla lapsilla monin tavoin, ja siitä on eri vaikeusasteita. Oireet voivat painottua joihinkin kolmesta ydinoireista, joita ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus.
– Arjen sujuminen on tärkein mittari sille, onko paikallaan epäillä lapsella ADHD:ta, sanoo Aronen.
Leikki-ikäinen ADHD-lapsi voi olla helposti tulistuva, uhmakas, helposti ärsyyntyvä ja levoton. Hänen on vaikea pysyä paikoillaan esimerkiksi ruokailujen yhteydessä. Leikkiminen voi keskeytyä helposti, ja ikätasoa vastaavat, pitkäjänteiset tehtävät saattavat olla vaikeita. Monesti hän voi toimia ajattelematta tekemisiään. Oman vuoron odottaminen ja siirtymät päiväkotiin voivat myös olla lapselle hankalia.
Arosen mukaan ADHD ei ala yhtäkkiä, mutta oirekuva voi vahvistua, kun ulkoiset tekijät, kuten stressi, tulevat suuremmaksi.
Koulumaailmassa voi olla hankaluuksia keskittyä opiskeluun, sääntöjen noudattamiseen ja paikalla olemiseen. Myös kaverisuhteiden ylläpito ja leikkiminen voivat olla haastavia impulsiivisuuden tai ylivilkkauden vuoksi. Lievässä tapauksessa vaiva voi näyttäytyä esimerkiksi koulupäivän jälkeisenä väsymyksenä. Joskus aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen taustalla on ADHD.
– Mikäli lapsi saa toistuvasti palautetta siitä, että on huono tai tekee asioita väärin, voi tulla lisäongelmia, kuten masennusahdistuneisuusoiretta ja muita käytöshäiriöitä ADHD:n päälle, sanoo Aronen.
Lisäksi hoitamaton tarkkaavaisuuden häiriö voi syödä lapsen itsetuntoa, haitata opintoja ja myöhemmin työllistymistä. Myös päihteiden käytön riski voi kasvaa.
ADHD:n toteaminen
ADHD on toimintakykyä heikentävä kehityksellinen häiriö, joka voidaan diagnosoida lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. Se on osittain perinnöllinen.
Jos lapsella on merkittäviä, eri ympäristöissä ilmeneviä esiin tulevia aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden haasteita, tilannetta kannattaa lähteä selvittämään paremmin esimerkiksi neuvolan, perheneuvolan tai kouluterveydenhuollon kautta.
Yleensä lapsen oireet huomataan kotona ja koulussa.
– Diagnoosin perustana on, että arkitoiminnoissa on vaikeuksia. Diagnoosia ei kuitenkaan yleensä anneta alle 5-vuotiaille lapsille, sillä häiriölle tyypilliset oireet, impulsiivisuus, tarkkaamattomuus ja ylivilkkaus ovat myös kehityksellisiä asioita. Etenkin leikki-iässä ne kehittyvät, kun aivot kypsyvät ja niitä opitaan ympäristön mukana säätelemään, sanoo Aronen.
Diagnoosia tehdessä kartoitetaan lapsen kehityshistoriaa ja elämäntilannetta, sekä käyttäytymistä eri tilanteissa. Joskus avuksi voidaan ottaa psykologin arvio, tai tehdä muita tarkempia tutkimuksia, kuten unitutkimus.
– Harvemmin ADHD:ta todetaan vielä ensimmäisellä lääkärikäynnillä. Tärkeää on tehdä huolellinen kartoitus koko tilanteesta, toteaa Aronen.
ADHD:n toteamisesta haastavaa tekee sen, että tarkkaa mittaria ei ole.
– Kaikki perustuu lääkärin tekemään oirepohjaiseen diagnoosiin, jossa avainasemassa on kokonaiskuvan hahmottaminen ja erotusdiagnostiikka. Siinä katsotaan, selittyvätkö oireet muilla sairauksilla tai häiriöillä. Esimerkiksi valvominen tietokonepelien äärellä jättää yöunet vähäisiksi ja aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, mitkä joku voi sekoittaa ADHD:ksi, sanoo Aronen.
ADHD-piirteitä voidaan havaita jo kaksi-kolmevuotiailla. Arosen mukaan diagnoosi ei kuitenkaan sinänsä ole niin kiireellinen, pääasia on saada riittävää tukea jo heti pienestä asti.
– Lasta voi ymmärtää ja tukea ilman diagnoosiakin. Hän voi vaikka tarvita enemmän aikuista arjen toiminnoissa kuin muut.
Lue myös: Tarvitsevatko kaikki neurokirjon lapset diagnooseja? Eivät välttämättä
ADHD:ta tavataan enemmän pojilla kuin tytöillä. Selvää syytä tähän ei ole.
– Tytöillä oireet liittyvät enemmän tarkkaamattomuuteen, eikä heidän oireensa välttämättä haittaa ympäristöä. Siksi voi olla, että ADHD jää jopa kokonaan tunnistamatta. Pojilla oireet ovat usein ylivilkkautta, mikä on näkyvämpää, pohtii Aronen.
Lisäksi loppuvuodesta syntyneet ovat herkempiä saamaan diagnoosin.
– Tämä saattaa johtua siitä, että alkuvuodesta ja loppuvuodesta syntyneillä lapsilla voi olla kehityksessä iso ero. Voidaan myös miettiä, onko diagnoosi näissä tapauksissa varmasti oikea.
ADHD:n syyt ja hoito
ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka oirekuvan kehittymisessä perimän ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutus on merkittävä.
– Esimerkiksi tupakointi ja muiden päihteiden käyttö raskausaikana voi lisätä riskiä lapsen ADHD:n syntyyn. Myös jotkin ärsykkeet, kuten traumaattiset kokemukset varhaislapsuudessa vaikuttavat aivotoimintaan ja voivat mahdollisesti altistaa ADHD:lle, sanoo Aronen.
ADHD:ssa on todettu keskushermoston rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia, mutta selitystä sille, mistä häiriö johtuu, ei ole pystytty vielä täysin selvittämään.
Häiriötä ei voida kokonaan parantaa, mutta sen oireita voidaan lievittää.
– ADHD:ta hoidetaan aina ensisijaisesti psykososiaalisilla hoitomuodoilla ja tukitoimilla, joita voidaan kotona, päiväkodissa ja koulussa toteuttaa, sanoo Aronen.
Keskeisin psykososiaalinen hoitomuoto lapsille ja nuorille on käyttäytymishoito, jolla tarkoitetaan joka päiväisessä arjessa toteutettavaa käyttäytymisen ohjausta toivottuun suuntaan.
Jos lapsen oireet ovat vaikeita, voidaan noin kuusivuotiaasta alkaen käyttää tukena lääkehoitoa. Lievissä tapauksissa lääkettä ei tarvita.
Tavallisimmin käytetyt lääkkeet pidentävät dopamiini-nimisen aivojen välittäjäaineen vaikutusaikaa, mikä säätelee vireystilaa ja auttaa viestejä menemään eteenpäin aivoissa. Lääkkeiden käyttöön liittyy aina riski haittavaikutuksiin, kuten esimerkiksi ruokahaluttomuuteen, päänsärkyyn, vatsakipuihin, mielialavaihteluihin ja univaikeuksiin. Siksi niiden hyötyjä ja haittoja on aina seurattava.
Lue myös: Näin ADHD-lääkkeet vaikuttavat lapseen – lastenpsykiatria huolestuttaa etenkin yksi asia
Aronen muistuttaa, että oireisiin voi vaikuttaa paljon myös kasvatuksella ja arjen toimintatavoilla.
– Jonkun verran tutkimusnäyttöä on myös vanhempien hyvinvoinnista ja kasvatustyylistä. Hyvä, säännöllinen ja monipuolinen ateriarytmi, sekä riittävä uni tukevat ADHD-lapsen hyvinvointia.
Arosen mukaan monesti ADHD-lapsilla on myös taustalla jotain muuta, kuten oppimiseen liittyvää ongelmaa. Yksilöllisen hoidon saaminen on tärkeää.
– Lääkettä määrätään yleensä silloin kun lapsi ei tukitoimilla pärjää. Joillekin lääkkeestä on selvää hyötyä. Hyötyjä ja haittoja saadaan punnita tarkasti.
ADHD-oireet voivat lieventyä kasvaessa, sillä aivot kypsyvät nuoreen aikuisikään saakka.
– Aivojen kypsyessä pystytään yleensä hallitsemaan impulsiivisuutta ja tarkkaavaisuutta paremmin. Saattaa olla, että lääkettä ei enää välttämättä tarvita lapsen kasvaessa, sanoo Aronen.
Näin tuet ADHD-lasta
Vanhemmat voivat vaikuttaa lapsen arkeen ja hyvinvointiin joka päivä esimerkiksi osoittamalla kiintymystä, huomaamalla lapsen vahvuudet ja tukemalla lapsen myönteistä itsetuntoa. On todettu, että ADHD-lapset ovat usein muita luovempia ja tehokkaampia.
– Etenkin silloin kun he saavat purettua energiansa johonkin heille mieluisaan tekemiseen, sanoo Aronen.
Vanhemman on tärkeää oivaltaa, että lapsi ei kiukkua ja toimi muita häiritsevästi kiusallaan. Lapsen itsesäätelyn kehittymistä helpottaa parhaiten aikuinen, joka kykenee säätelemään omia tunteitaan, vastaanottamaan ja hyväksymään lapsen tunteet ja toimimaan säätelyapuna lapselle. Selkeä ja kannustava vuorovaikutus helpottaa arkea ADHD-lapsen kanssa.
Tunnistamalla lapsen yksilölliset tarpeet kotiympäristössä voidaan myös lieventää oireilua. Arkeen on hyvä luoda selkeät rutiinit ruokailujen ja yöunen suhteen, ja taata läksyjentekorauha. Älylaitteiden käyttöä kannattaa rajoittaa.
ADHD-lapsen arki voi olla hyvin kuormittavaa paitsi hänelle itselleen, myös koko perheelle. Lapsen oireet koettelevat vanhemmuutta ja voivat lisätä riskiä vanhempien uupumukseen. Siksi on tärkeää hakea apua ja työkaluja sujuvaan arkeen mahdollisimman ajoissa. Vanhemmat voivat myös hyödyntää erilaisia lasta ja perhettä tukevia palveluja ja vertaistukea.
Vaikka häiriöllä on usein negatiivinen leima, oikein hoidettuna se ei estä koulumenestystä ja elämässä pärjäämistä.
– ADHD on oikeastaan ominaisuus, minkä kanssa voi oppia elämään. Se ei liity siihen, onko fiksu vai ei. Lapsi tai nuori voi olla superfiksu, vaikka hänellä on ADHD, muistuttaa Aronen.
Lähteet: Käypähoito, ADHD-liitto, Haastattelu: Helsingin yliopiston lastenpsykiatrian professori, Husin lastenpsykiatrian ylilääkäri Eeva Aronen
Jaa oma kokemuksesi