Perhe-elämä 08.08.2018

Näin ohjaat lasta hyvään nukkumisrytmiin kesän jälkeen – lue myös, miten muut perheet rytmittävät arkensa

Miten aikaiset herätykset saisi sujumaan helpommin? Syksyn alussa totutellaan takaisin arkirytmiin – näillä vinkeillä lapsiperhe saa hyvän alun uuteen lukuvuoteen!

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock

Tällä viikolla suuri osa lapsiperheistä siirtyy takaisin arkeen ja lomat jäävät taakse. Miten tukea lasta paluussa arkirytmiin ja takaisin päiväkodin tai koulun pariin?

Jos nukkumisrytmiä ei käännä ajoissa, voi iltakiukuttelu tulla tutuksi

Lomalla saa joustaa rutiineista, ja myös lapset voivat mennä nukkumaan normaalia myöhemmin. Kun arki taas palaa, palaavat kuitenkin myös rutiinit.

Nukkumisrytmin kääntäminen arkitasolle olisi hyvä aloittaa jo hyvissä ajoin, kertoo sosiaalityöntekijä Noora Ahokangas-Jore Pelastakaa lapset ry:stä.

–Tämä on kuitenkin yksilökohtaista. Toinen nukahtaa jo yksien lyhyempien yöunien jälkeen taas illalla aikaisin, kun taas toinen voi tarvita rytmin kääntämiseen viikon tai kaksi.

Jos arjen unirytmi hakee vielä muotoaan, kannattaa sitä muuttaa aamusta, ei illasta.

Jos nukkumaanmeno venyy illasta liikaa, voi aamulla olla vaikeuksia keskittyä oppimaan uutta.

– Sen sijaan, että rytmiä yrittäisi kääntää niin, että illalla mentäisiin aikaisemmin nukkumaan, kannattaa herätä hieman aikaisemmin aamulla. Näin illalla nukuttaa aikaisemmin, Ahokangas-Jore vinkkaa.

Riittävä uni auttaa pysymään henkisesti virkeänä ja terveenä, ja sen myötä päivän aikana opitut asiat siirtyvät muistiin. Lasten kohdalla riittävä unen saanti on erityisen tärkeää, sillä se on myös fyysisen kasvun edellytys.

– Voi pohtia, toteutuvatko suositukset oman perheen kohdalla. Jos lapsi on aamulla virkeä ja illalla väsyttää oikeaan aikaan, unen määrä on riittävä, Ahokangas-Jore toteaa.

Etenkin pienten lasten kohdalla iltaa täytyy kuitenkin alkaa rauhoittaa jo hyvissä ajoin. Ulkoilut voi ajoittaa iltapäivälle ja iltapuuhat kannattaa aloittaa ajoissa, ettei tule liian kiire nukkumaan. Näin myös vältetään iltakiukut.

– Jos ollaan kahdeksaan yhdeksään asti pihalla, aikuinen ei voi odottaa, että lapsi rauhoittuu heti sen jälkeen. Myös sisäleikkien tulisi olla iltaisin rauhallisia.

Näin palautat arjen nukkumisrytmit

  • Ennakoi: Aloita rytmin kääntäminen jo arkea edeltävillä viikoilla, jos mahdollista. Näin rytmiä ei tarvitse aikaistaa kuin 15 minuuttia yötä kohden.
  • Käännä rytmiä aamusta: Rytmin kääntäminen illasta voi olla hankalaa – on vaikeaa mennä aikaisin nukkumaan, jos ei vielä väsytä. Kokeile kääntää lasten rytmiä aamusta. Kun aamulla herätään normaalia aikaisemmin, illalla silmät painuvat todennäköisesti kiinni jo hyvissä ajoin.
  • Noudata tuttuja iltarutiineja: Tutut rutiinit tuovat turvaa ja rauhoittavat illan. Varaa iltatoimille tarpeeksi aikaa, ja hoida iltapalat, -pesut ja -sadut aina samassa järjestyksessä tiettyyn aikaan.
  • Rajoita ruutuaikaa: Puhelimet ja muut ruudut tulisi pistää kiinni muutamia tunteja ennen nukkumaan menoa. Yön ajaksi niin pienempien lasten kuin isompien koululaisten puhelimet voi jättää lepäämään vaikkapa keittiöön.
  • Sovi kotiintuloajoista: Etenkin hieman vanhemmat lapset viihtyisivät etenkin alkusyksystä ulkona pitkälle iltaan saakka, mutta arkena riittävästä unen määrästä on pidettävä huolta. Selkeät kotiintuloajat helpottavat arjen hallintaa, kun jokaisenj kyläilyn kestosta ei tarvitse keskustella erikseen.
  • Rauhoita ensimmäiset arkiviikonloput: Kun arki alkaa, lapsi väsyy helposti kaikesta uudesta. Tämä on tilanne etenkin, jos lapsi on aloittanut päiväkodin tai koulun ensimmäistä kertaa. Viikonloput olisikin hyvä varata rauhalliselle yhdessäololle perheen kesken, mikäli siihen on mahdollisuus. Nukkumisrytmi pidetään samana kuin viikolla, ja vapaapäivänä rentoudutaan ja puuhataan yhdessä jotakin mukavaa.

Toiset vanhemmat joustavat lomalla, toiset pitävät saman rytmin kesät talvet

Kysyimme myös Kaksplussan Facebook-sivuilla vanhemmilta, minkälainen perheen arkirytmi lomaan verrattuna on. Suuri osa vastanneista piti nukkumisrytmin lähes ennallaan myös loman aikana.

Meillä mennään nukkumaan kesät ja talvet klo 20.00. Lapset 4- ja 5-vuotiaat.

Musta on vaan tympeää pilata lasten rytmi, että annetaan valvoa liian pitkään…koulun aloituksen kannalta. 

Meillä lapset on pääsääntösesti klo 21 mennessä unilla kesälläkin.

Meillä kolme lasta 5 v, 2 v ja 10 kk. Meillä ollaan sisällä viimeistään klo 19:30 ja nukkumassa viimeistään klo 20:30 oli mikä päivä tahansa!

Rauhallisille iltarutiineille, kuten iltasadun lukemiselle kannattaa varata aikaa.

Osa vastanneista puolestaan kertoi, että lomalla rytmi elää. Se voi olla helpotus vanhemmalle sekä tarjota jännittäviä elämyksiä ja muistoja lapselle.

Nyt ollaan lomalla niin ei oo niin justiinsa noi nukkumaanmenot. Itsekin tykkään aamulla nukkua vähän pidempään. Arkena sitten kaikki sängyssä viimeistään klo 21. Lapset 11, 10 ja 4 v.

Me tehtiin lasten kanssa usein yöretkiä pihalla kesäöinä. Saivat lomalla valvoa juuri niin pitkään kuin halusivat, olla ulkonakin yli puolenyön.

Jos loman aikana on menty äärimmäisyyksiin valvomisessa, voi nukkumisrytmin palauttaminen viedä aikaa muutamia viikkoja.

– Nukkumaanmenoa pystyy aikaistamaan yhdessä illassa keskimäärin vain noin 15-30 minuuttia, joten suuri muutos ei tapahdu nopeasti, Ahokangas-Jore muistuttaa.

– Jos vanhemmat eivät ole ennakoineet arjen alkua ja päivärytmin muutosta, on siedettävä jonkin aikaa kiukuttelua ja väsymystä. Tämä ei ole lapsen vika, vaan aikuisen on otettava siitä vastuu.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X