Parisuhde 06.05.2024 Päivitetty 07.05.2024

Etääntyminen parisuhteessa voi tapahtua salakavalasti – pariterapeutti kertoo, kuinka toimia jos huomaa suhteessaan vaaran merkit

Jos parisuhde alkaa tuntua etäiseltä, on syy todennäköisesti kommunikaation puutteessa. Pariterapeutti kertoo, kuinka railon puolisoiden välillä voi korjata.

Teksti
Beda Salmi
Kuvat
iStock

Joskus parisuhde voi ajautua tilanteeseen, jossa arki ehkä sujuu, mutta keskusteluyhteys puolison kanssa uupuu täysin. Kumppani saattaa tuntua etäiseltä ja tunneyhteys on hiipunut. Etääntyminen parisuhteessa voi herättää huolen: eikö meillä ole enää mitään yhteistä?

Perhe- ja paripsykoterapeutti Tiina Wiklundin mukaan etääntyminen on parisuhteissa tavallista.

– Parisuhteessa on monenlaisia vaiheita ja etääntyminen on yksi niistä. Sitä ei tietenkään välttämättä tapahdu kaikille, sillä jokainen parisuhde on yksilöllinen, Wiklund kertoo.

Etääntyminen parisuhteessa liittyy usein elämänmuutoksiin

Usein etääntymisen tunne osuu elämän muutostilanteisiin, kuten lasten syntymään.

Etääntymistä tapahtuu Wiklundin mukaan tyypillisimmin pariskunnille, joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Erityisesti lasten ensimmäisten elinvuosien aikana parisuhteessa on usein vaihe, jolloin moni saattaa kokea etääntyneensä puolisostaan.

Lasten saaminen muuttaa arkea konkreettisesti ja usein puolisoiden etääntyminen toisistaan liittyy tähän muutokseen. Hyvin pieni lapsi on fyysisesti ja psyykkisesti vanhemmistaan kaikkein riippuvaisin, mikä tekee elämästä kuormittavampaa.

– Yövalvomiset ja epätasainen vastuunjako kotona aiheuttavat usein väsymystä erityisesti kotona olevalle vanhemmalle. Tällaisissa tilanteissa keskustelu puolisoiden välillä voi jäädä vähemmälle, mikä puolestaan aiheuttaa negatiivisia tunteita ja ristiriitoja, Wiklund selittää.

Epätasapaino parisuhteessa aiheuttaa ristiriitoja

Useimmissa pikkulapsiperheissä tulee jossain vaiheessa eteen tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli käy töissä ja toinen on kotona lapsen kanssa. Tällainen elämäntilanne voi aiheuttaa suhteeseen monia erilaisia ristiriitoja ja epätasapainon tunnetta.

Usein töissä oleva vanhempi kohtaa päivän aikana enemmän vuorovaikusta muiden aikuisten kanssa kuin kotona oleva vanhempi. Kotona oleva saattaa tulla tästä katkeraksi tai mustasukkaiseksi, koska on itse vuorovaikutuksessa pääasiassa lapsen kanssa ja, erityisesti, jos lähellä ei ole samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä jakamassa kokemuksia.

– Olisi hyvä, että molemmat vanhemmat saisivat hetken päivästä aikaa vain itselleen sekä yhdessä olemiselle. Usein molemmat vanhemmat ovat päivän päätteeksi kuormittuneita vaikkakin eri syistä, Wiklund toteaa.

Läheisyys voi tuntua haastavalta

Joskus etääntyminen parisuhteessa liitetään seksin ja läheisyyden puutteeseen.

Erityisesti pikkulapsiarjessa seksi ja fyysinen läheisyys saattavat jäädä vähemmälle huomiolle ja niistä saatetaan kokea jopa painetta.

– Kumppanin kanssa kannattaa puhua toiveista fyysiseen läheisyyteen liittyen. Fyysistä hellyyttä voi olla ilman, että siihen liittyy painetta seksin harrastamisesta. Myös pelkkä läheisyys voi hoitaa mieltä, Wiklund vinkkaa.

On hyvä huomioida myös, että esimerkiksi synnytyksestä palautuminen voi viedä aikaa ja muuttunut keho saattaa kaihertaa synnyttäneen mieltä. Joskus voi tuntua vaikealta ylipäätään päästää puolisoa fyysisesti lähelle.

– Oma keho voi tuntua jopa häpeälliseltä synnytyksen jälkeen. Silloin pelkkä puolison halaaminenkin saattaa tuntua vaikealta. Usein tästäkin aiheesta puhutaan liian vähän kumppanin kanssa, Wiklund toteaa.

Etääntyminen parisuhteessa – Puhuminen on ongelma sekä ratkaisu

Useimmiten etääntyminen parisuhteessa johtuu kommunikaation puutteesta.

– Monesti odotamme parisuhteessa, että puolisomme ymmärtää meitä ilman sanoja ja osaa lukea ajatuksemme. Kuitenkin me ihmiset olemme aika huonoja siinä. Usein parisuhteessa oletetaan liikaa ja puhutaan liian vähän toiveista.

Wiklund korostaa, että pariskuntien olisi tärkeää keskustella ennen lapsen tuloa esimerkiksi siitä, miten lapsen saaminen muuttaa yhteistä elämää, mitä se tarkoittaa vanhemmille ja millä tavalla parisuhteesta pidetään silloin huolta.

– Kumppanin kanssa käytävän keskustelun tulisi olla suoraa, rehellistä ja turvallista myös negatiivisten ja vaikeiden asioiden ilmaisemisen suhteen.

Ystävistä kannattaa hakea vertaistukea, mutta ei päätöksiä

Etääntyminen parisuhteessa voi aiheuttaa paljon yksinäisyyden tunteita. Vertaistuki on monelle merkityksellistä, ja vaikean parisuhdetilanteen puiminen läheisten kanssa saattaa tuntua tilanteessa lohdulliselta. Ulkopuolisilta voi myös saada tilanteeseen näkökulmia, joita itse ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.

Toisaalta joskus jatkuva parisuhteen ongelmista avautuminen voi johtaa esimerkiksi siihen, että suojelunhaluinen lähipiiri kääntyy parisuhteen toista osapuolta vastaan. Siitä voi myöhemmin koitua ihmissuhteille monenlaisia ongelmia.

Parisuhteen ongelmien keskellä onkin hyvä muistaa, ettei riitoja yleensä voi ratkaista suhteen ulkopuolisten osapuolten kautta. Wiklund muistuttaa, että parisuhde on loppujen lopuksi kahden ihmisen välinen henkilökohtainen suhde.

– Ystävyyssuhteesta saa hyvää vertaistukea, mutta että jokainen tekee loppupeleissä omat päätökset parisuhteestaan.

Ystävän tehtävä on kuunnella, auttaa, tukea ja kunnioittaa päätöksiä, jotka toinen tekee.

Parisuhteesta täytyy huolehtia tietoisesti

Monilta pareilta saattaa vaikeuksien keskellä unohtua, että parisuhteesta täytyy tietoisesti valita huolehtia. Kumppaneiden tulisi pitää huolta toisistaan ja ymmärtää, että molemmat ovat myös oikeutettuja huolenpitoon.

Jos etääntyminen parisuhteessa johtuu perheellistymisestä, olisi Wiklundin mukaan tärkeää muistaa, että parisuhde on eri suhde kuin vanhempien välinen suhde lapseen.

Siinä suhteessa on kolme ihmistä ja parisuhteessa on kaksi ihmistä. Parisuhteesta on tärkeää pitää huolta, koska myös lapsi elää vanhempiensa parisuhteen keskellä. Vaikka parisuhde ei ole lapsen suhde, vanhempien hyvinvointi heijastuu suoraan myös lapseen, Wiklund muistuttaa.

Parisuhteessa täytyy muistaa myös toisen huomioiminen. Huomatuksi tulemisen tarve on jokaisella erilainen ja toiveista täytyy myös muistaa jutella kumppanin kanssa suoraan.

– Kumppanin voi huomioida pienillä arjen asioilla kuten kahvin keittämisellä, aamupalan tekemisellä tai yhteisellä tekemisellä. Niiden eri tarvitse olla isoja asioita, vaan tärkeintä on, että molemmat tulevat huomioiduksi parisuhteessa tasapuolisesti.

Seura.fi: Miksi pitkä parisuhde muumioituu ja toisesta tulee kuin huonekalu?

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X