Parisuhde 04.09.2023 Päivitetty 18.03.2024

Orgasmi toimii kuin huume, ja sen voi saada jopa synnyttäessä

Sekä kyky että taipumus saada orgasmi vaihtelee paljon. Toisille ilotulitus aktin lopussa on ilmiselvää, toisille harvinaista herkkua, jos sitäkään.

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Orgasmin saamiseen tarvitaan usein erogeenisten alueiden stimulointia, mutta orgasmi on ennen kaikkea aivojumppaa. Ihmisen aivotoiminta vilkastuu seksin aikana, kun seksuaalinen kiihottuminen aktivoi aivojen monia alueita.

Orgasmi vapauttaa oksitosiinia

Aivotoiminnan saavutettua huippunsa orgasmissa vereen vapautuu valtavasti hormoneja, kuten oksitosiinia. Ei ihme, että orgasmi tuottaa hyvän olon tunnetta koko kehossa – puhutaanhan oksitosiinista rakkaushormonina, ja opioidien vaikutus muistuttaa huumeiden käytöstä seuraavaa euforista oloa.

Syvällä aivokuoressa sijaitseva aivosaari toimii sitä vilkkaammin, mitä lähempänä tyydytystä kiihottuminen on. Kun orgasmi on saatu, aivosaari rauhoittuu. Genitaalialueiden hyväily tai yhdyntä ei ole kuitenkaan edellytys orgasmille.

Lue myös: Rakastuminen saa ihmeitä aikaan ja altistaa jopa syrjähypyille – tätä kaikkea mullistava tila meissä aiheuttaa

Orgasmi voi onnistua nännejä hyväilemällä

Orgasmi yhdistetään usein sukupuoliyhdyntään, mutta sen voi saada minkä tahansa muunkin asian avulla, mikä saa kiihottumaan tarpeeksi vahvasti. Siispä minkä vain kehon osan hyväileminen voi aiheuttaa orgasmin.

Nänneissä on runsaasti hermopäätteitä aivan kuten genitaaleissakin. Siksi niiden stimulointi aktivoi aivoissa herkästi samat alueet laittaen oksitosiinin virtaamaan. Jotkut voivat laueta pelkästään nännien hyväilyn seurauksena, joskin nänniorgasmit voivat olla erilaisia kuin yhdynnässä – toisilla vaimeampia mutta joillakuilla voimakkaampia.

Lue myös: Tiesitkö, että klitoriksesta on nähtävissä vain 10 prosenttia sen todellisesta koosta?

Orgasmi synnytyksessä ei ole myytti

Orgasmin voi saada periaatteessa miten ja missä tahansa. Joillekin jopa synnyttäminen voi olla todella nautinnollista. Se voi selittyä sillä, että ”rakkaushormoni” oksitosiini liittyy merkittävästi niin orgasmiin kuin synnytykseen, jossa sillä on tärkeä tehtävä kohdun supistamisessa synnytyksen nopeuttamisessa.

Positive Birth Movementin vuoden 2016 tutkimuksessa 2 200 naisesta kuusi prosenttia oli kokenut orgastisen synnytyksen. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista piti synnytystä myös hyvin positiivisena kokemuksena, vaikka kaikki eivät saaneet orgasmia.

Lue myös: Luulitko, että naisen immenkalvo puhkeaa ensimmäisessä yhdynnässä? Väärä uskomus kiertää sitkeästi

Orgasmien voimakkuutta vaikea verrata

Useimmiten orgasmin tuottaa miehille peniksen ja naisille klitoriksen kiihottaminen. Vaikka naisten orgasmihäiriöistä puhutaan paljon, on myös yleinen käsitys, että naisilla on miehiä voimakkaammat, pitkäkestoisemmat ja toistuvatkin orgasmit.

On kuitenkin lähes mahdotonta verrata orgasmien voimakkuutta, sillä niiden kokemiseen vaikuttaa esimerkiksi lihasten kunto sekä verenkierto. Myös sitä, kuinka kauan orgasmi tai sitä seuraava muu hyvän olon tunne kestää, on hankala erottaa.

Orgasmin saaminen vaihtelee jokaisella myös eri kerroilla eikä voida yleistää, että se olisi kaikilla naisilla aina miehiä voimakkaampaa.

Orgasmi tuntuu kehossa kuin ilotulituksena.
Orgasmi voi tuntua koko kehossa tajunnanräjäyttävältä vilkastuvan aivotoiminnan ansiosta.

Kliimaksi voi olla miehille tärkeämpi

On tehty lukuisia tutkimuksia esimerkiksi siitä, miten miehistä valtaosa saa orgasmeja koko seksielämänsä ajan ja lähes joka kerralla, kun taas vain kolmasosaa naisista saattaa lykästää yhdyntäkerroilla, eikä loppuhuipennus ole lainkaan taattu seksielämän eri vaiheissakaan.

Orgasmit ovatkin tunnetusti erilaisia sukupuolten välillä, mutta seksuaalisen kiihottumisen laukeamisessa on myös paljon yhteistä. Sekä naisia että miehiä esimerkiksi haittaa orgasmin saamisessa yleisesti etenkin väsymys, stressi tai vaikeus keskittyä nautintoon.

On kuitenkin yleisempää, että naiset pitävät orgasmeja tärkeämpinä kumppaneilleen kuin itselleen. Monet naiset arvostavat kumppaninsa orgasmia keskimäärin omaansa enemmän, ja voivat saada nautintoa jo kumppaninsa tyytyväisyydestä.

Ikä ei tee orgasmeille hallaa

Seksi voi vaikeutua vanhemmalla iällä suorituskyvyn heikentyessä, mutta orgasmit voivat sen sijaan parantua ja niiden saaminen helpottua.

Naisille positiivisesti vaikuttava asia voi olla se, että miehen erektion sekä orgasmin saavuttamisen hidastuessa seksi voi kestää pidempään. Erään tutkimuksen mukaan yli 80-vuotiaista naisista jopa puolet saavat orgasmin aina tai lähes aina.

Orgasmin vaikutus hedelmöittymiseen

Joidenkin tutkimusten mukaan naisen orgasmi saattaa auttaa hedelmöittymistä tapahtuessaan yhtä aikaa miehen orgasmin kanssa, kun emättimen supistukset auttavat siittiöitä löytämään päämäärään paremmin. Mikään ei kuitenkaan osoita, että hedelmöittyminen vaatisi naisen laukeamista, toisin kuin ennen luultiin.

Raskauden aikana orgasmin saaminen voi joillain naisilla kuitenkin helpottua. Seksuaalisen halukkuuden lisääntyminen on nimittäin yksi yleinen ”raskausoire”. Orgasmin saaminenkin helpottuu, kun lantion alueen verenkierto lisääntyy ja suuret hormonimäärät tekevät emättimen limakalvot kosteiksi.

Naisen orgasmi yhdynnän aikana ei ole edellytys raskaaksi tulemiselle.
Naisen orgasmi yhdynnän aikana ei ole edellytys raskaaksi tulemiselle.

Yhtä yleistä on tosin myös haluttomuus raskauden aikana. Odottavalla äidillä siihen voi vaikuttaa pahoinvointi ja väsymys, kun taas seksikumppania voi pelottaa ajatus sikiön vahingoittamisesta.

Orgasmit normaalisti etenevän raskauden aikana ovat kuitenkin turvallisia, joskin voivat tuoda mukanaan supistuksia. Siksi yhdyntöjä ei suositella, jos raskaana olevalla on voimakkaita ennenaikaisia supistuksia. Orgasmin saamisella ei ole kuitenkaan yhteyttä ennenaikaiseen synnytykseen.

Eläimetkin saavat orgasmeja

Ejakulaatio (siemensyöksy) ja orgasmi (siihen liittyvä voimakas mielihyvän tunne) ovat eri asioita, mutta jotenkin tutkijat tietävät eläintenkin saavan orgasmeja.

Ihmisten orgasmit ovat maallikon olettamana kenties helpompia ymmärtää ottaen huomioon, että eläinkunnasta löytyy kaikenlaista kulkijaa aina kerran vuodessa orgasmin saavasta keisaripingviinistä puolentunnin mittaisen orgasmin saavaan sikaan.

Toki ihmisistäkin joku voi laueta vaikka harjaamalla hampaita, ja tunnetaanpa tieteessä myös pelkän fyysisen ponnistelun aiheuttamia orgasmeja. Orgasmeja on todellakin joka lähtöön.

Lue myös: Naisen orgasmi on monen asian summa, jota voi harjoitella – Nämä asiat vaikuttavat sen saamiseen

Lähteet: Rfsu, Terveyskylä, Terveyskirjasto, Tieteen Kuvalehti, Askel Terveyteen, Yle, Metro

Lue myös

Kommentit (1)

”Suurin osa tutkimukseen osallistuneista piti synnytystä myös hyvin positiivisena kokemuksena, vaikka kaikki eivät saaneet orgasmia.”
Voi luoja mitä paskaa.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X