Perhe-elämä 20.07.2022

Vauva-Harlin on täällä! Pienokaisen nimi on jo päätetty – katso liikuttava perhekuva

Pariskunta on monissa yhteyksissä ilmoittanut, että he haaveilevat suuresta perheestä ja näin ollen toivovat lisääkin lapsia.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
MTV

Yhdysvaltain Miamiin asettuneet Renny ja Johanna Harlin ovat nyt tyttövauvan onnelliset vanhemmat. Asia selviää pariskunnan herkästä Instagram-julkaisusta.

Kuvassa tuore äiti Johanna pitää lasta rinnallaan ja Renny hymyilee vieressä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Renny Harlin (@rennyharlin) jakama julkaisu

– Pieni prinsessamme on saapunut. Elämä on täydellistä. Emme voisi olla onnellisempia, kuvan yhteydessä kirjoitetaan.

Lapsen nimi päätettiin kauan sitten

Renny ja Johanna Harlin ovat jo päättäneet lapsensa nimen. Itse asiassa idea nimestä syntyi jo ennen kuin raskaudesta oli tietoakaan.

Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Johanna kertoi, että nimi keksittiin parin oleillessa Lontoossa vuonna 2021.

Vauvan nimeä ei vielä ole paljastettu julkisuuteen. Se kuitenkin tiedetään, että nimi on kansainvälinen.

Lue myös: Kauniit kansainväliset nimet, jotka sopivat myös suomalaiseen suuhun – 40+40 nimeä tytöille ja pojille

Samaisessa haastattelussa Johanna kertoi, että hän aikoo puhua lapselle äidinkieltään ruotsia ja Renny puolestaan suomea.

Pariskunta on monissa yhteyksissä ilmoittanut, että he haaveilevat suuresta perheestä ja näin ollen toivovat lisääkin lapsia.

Renny ja Johanna Harlin

Renny Harlin, 63, on Suomen tunnetuimpia elokuvaohjaajia, ja hän on työskennellyt ison osan urastaan Hollywoodissa. Hänen töihinsä lukeutuvat muun muassa elokuvat Jäätävä polte, Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli sekä The Long Kiss Goodnight.

Johanna Harlin, 28, on koulutukseltaan luokanopettaja. Hän on myös kilpaillut bikini fitness -kisoissa. Sittemmin Johanna on näytellyt ja työskennellyt tuottajana Rennyn elokuvissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Renny Harlin (@rennyharlin) jakama julkaisu

Pari tapasi Luokkakokous 3 -elokuvan teossa vuonna 2020. He avioituivat alle vuoden sisällä seurustelun aloittamisesta. Loisteliaat kolmipäiväiset häät vietettiin Etelä-Ranskassa.

Harlineilla on oma MTV:llä esitettävä tosi-tv-sarja The Harlins, jonka toinen kausi julkaistaan elokuussa. Pari on vihjannut, että heidän lapsensa syntymä tullaan mahdollisesti näyttämään sarjassa.

Lue myös: Ohjaaja Renny Harlin, 62, tulee toistamiseen isäksi! Johanna-vaimon, 28, raskaus paljastuu merellisessä kuvassa

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X