Näin saat rahat riittämään alkuvuodesta – 9 säästövinkkiä lapsiperheelle
Lapsiperheessä voi olla vaikea nähdä, mistä ylipäätään pystyy enää nipistämään.
Tammikuussa pankkitilillä lepäävä summa ei välttämättä ole mieltä ylentävää nähtävää. Edellisessä kuussa menoja on saattanut olla rutkasti enemmän kuin muina kuukausina: on ostettu joululahjoja, lasten talvivaatteet on pitänyt päivittää sekä matkat joulunviettoon ovat tehneet lovea lompakkoon.
Omaa budjettia voi kuitenkin kuroa tasapainoisemmaksi. Kun tarkistaa menonsa useammalta osa-alueelta, kertyy pienistä puroista kuukaudessa säästöä.
1. Leluja ja lahjoja vain merkkipäivinä
Jouluna lapset ovat todennäköisesti saaneet lahjoja. Niinpä he eivät tarvitse alkuvuonna suurta määrää lisää lahjoja tai heräteostoksia.
Jos lapsen syntymäpäivä sattuu alkuvuoteen, voi sopiva lahja löytyä uutena esimerkiksi nettikirpputorilta, kun ihmiset myyvät tarpeettomia joululahjojaan.
2. Myy tarpeettomat joululahjat
Saitteko jotakin, mille ei ole nyt eikä tulevaisuudessa käyttöä? Esine tai vaate kannattaa laittaa pikimmiten kaupaksi, jotta trendit eivät aja ohi.
Myös kaappien siivoaminen, jos sellaisen aikoo toteuttaa talvella, kannattaa ajoittaa ennemmin alkuvuoteen kuin ennen joulua. Suuren juhlapyhään valmistautuessa energiaa voi käyttää muuhunkin.
Sen sijaan tammikuussa kaappeja kannattaa siivota sillä silmällä, löytyisikö sieltä perheellenne tarpeetonta tavaraa kirpputorille vietäväksi.
3. Tarkista suoratoistopalvelut
Sarjojen ja elokuvien katsominen on mukavaa koko perheelläkin toteutettavaa puuhaa. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että yksittäisen sarjan vuoksi ostettua suoratoistopalvelua veloitetaan edelleen, vaikka kukaan perheessä ei sitä katsoisi.
4. Viikko ilman ruokakauppaa?
Vaikka jääkaapissa ei vaikuttaisi olevan juuri nyt mitään tuttua kokattavaa, saattaa kaapeista ja pakastimesta löytyä yhtä sun toista, josta voi loihtia syötävää.
Saatat yllättyä, miten paljon syötävää löytyykin erilaisia aterioita varten.
Lue myös Kotiliesi.fi: Food prepping – valmista viikon ateriat kerralla, säästät aikaa ja rahaa
5. Neljän viikon ruokalista
Suunnitelmallisuus ruokaostoksissa säästää rahaa ja lopulta myös vaivaa. Kun jaksat kerran suunnitella neljän viikon ruokalistan, voi sitä hyödyntää kuukaudesta toiseen.
Näin suuret ostokset kannattaa tilata kotiinkuljetuksella. Kaupassa paikan päällä käydessä mukaan saattaa helpommin tarttua heräteostoksia, joista kertyy kuukauden mittaan sievoinen summa.
6. Ajoita suuret laskut toiselle kuulle
Pärähtääkö lasku henkivakuutuksesta aina tammikuulle? Jos ison laskun saapuminen heti joulun jälkeen ei ole itsellesi otollisin aika, pystyt luultavasti neuvottelemaan asian niin, että lasku saapuu vaikka helmi- tai maaliskuussa.
7. Tipaton säästää kukkaroa ja hellii terveyttä
Tammikuu on klassisesti ollut tipaton kuukausi. Vaikka et alkoholia suurkuluttaisikaan, voit säästää sillä, että siirryt alkuvuodeksi kokonaan holittomiin.
Holiton vaihtoehto ei myöskään automaattisesti tarkoita vettä, mehua tai limsaa. Jos kaipaat vaikkapa viikonloppuun juhlajuomaa, tarkista Kaksplussan mocktail-kooste.
8. Korvaa kuntosalijäsenyys treenivideoilla tai ulkoliikunnalla
Kuntosalilla käyminen tukee terveyttä, mutta maksaa, kuten monet muutkin ohjatut liikuntaharrastukset. Ne toki ovat sijoitus terveyteen ja omaan aikaan, mutta jos nipistettävä on, netistäkin löytyy ilmaisia treenivideoita.
Toisaalta alkutalvesta ulkona urheilu voi onnistua myös hiihtämällä tai luistelemalla.
9. Retkieväät omasta takaa
Vaikka lähtisitte vain lähitienoolle retkeilemään, kannattaa eväät varata mukaan. Yleensä lapsilla (ja aikuisilla) nälkä ja jano yllättävät, vaikka juuri hetki sitten olisikin syöty.
Kahvilasta hätäpäissä ostetut purtavat nälkään tulevat paitsi kalliiksi eivätkä välttämättä edes maistu lapsille.
Jaa oma kokemuksesi