Lapsihoroskooppi: Kalat on tunteellinen unelmoija
Taiteilijasieluinen kalalapsi on herkkä, rakastava ja viisas persoona.
Lapsihoroskooppi kertoo lapsesi luonteesta ja käyttäytymisestä. Näitä persoonallisuuden piirteitä voi huomata jo ihan pienimmilläkin kalalapsilla.
Lue myös Anna.fi: Kalojen horoskooppi – kaikki tähtimerkistä
Kalat 19.2.–19.3.
Kalat on tunteellinen lapsi ja aistii herkästi kaiken ympärillään tapahtuvan. Rakastava kalalapsi huolehtii kovasti vanhemmistaan ja ystävistään. Hän on unelmoija, joka viettää välillä liikaakin aikaa mielikuvitusmaailmassaan.
Kalalapset ovat luovia ja ilmaisevat itseään mielellään taiteen kautta. Moni kalat elättää itsensä aikuisena taitelijana. Rikkaan mielikuvituksensa ansiosta näillä pikku idealisteilla on paras ratkaisuehdotus, oli kyse sitten uudesta leikistä tai maailman parantamisesta.
Kalalapsi tarvitsee vanhemmiltaan erityistä huolenpitoa ja runsaasti hellyydenosoituksia. Koska kalalapsi on niin herkkä ympäristön ärsykkeille, hän tarvitsee rauhallisen ja rutiinintäyteisen päiväohjelman.
Kalalapselle riittää puuhaa vedessä
Kalat voi särkeä sydämensä odottaessaan toisilta samanlaista syvää kiintymystä, jota hän itse osoittaa. Hän saattaa pomottaa ystäviään, koska hän omaksuu äidillisen roolin niin helposti.
Vedessä mielellään lotraavalle kalalapselle sopii uintiharrastus. Teatraalinen kalalapsi rakastaa myös esiintymistä, joten hänet kannattaa tutustuttaa teatteriin, tanssiin tai laulamiseen.
Jaa oma kokemuksesi