Kesäodottajan koitokset x 10 – Raskaus keskellä suvea ei ole pelkkää herkkua
Mikäs siinä ollessa, jos äitiyslomalle pääsee juuri kesäaikaan! Vai onko tilanne sittenkään ihan niin auvoisa kuin voisi kuvitella?
Jokainen vuodenaika sävyttää raskaana olevan elämää omalla tavallaan. Vaikka kesällä raskaana oleminen voi tuntua kadehdittavalta ajatukselta luonnon ja kelien ollessa kukkeimmillaan, kannattaa kesäodottajille antaa sympatiaa ainakin seuraavista syistä!
Kaikki paikat turpoavat helteellä (ja ehkä muutenkin). Vähintään nilkkoja ja sormia turvottaa. Pahimmillaan edes suosikkisandaalit eivät mahdu jalkaan eivätkä sormukset sormiin.
Jatkuva hikoilu kiusaa. Voisi luulla, että kyseessä on raskaushehku – mutta ehei, ne ovat vain hikipisaroita otsalla. Iso vatsa yleensä vain lisää kuumuuden tunnetta, ja hikoilu on taattu.
Allergialääkkeiden käyttö on rajoitetumpaa. Siitepölyajan odottajalle ei raskausaikana suositella tiettyjä allergialääkkeitä. Kovasti allergiselle raskaus voikin pahimpaan siitepölyaikaan olla raskasta aikaa, jos allergiaoireita ei meinaa saada kuriin.
Useat kesäherkut menevät sivu suun. Haaveeksi jäävät muun muassa graavikalat, monet juustot, medium-grillipihvit ja kylmät alkoholijuomat… Toisaalta esimerkiksi kotimaisia marjoja voi nauttia mielin määrin!
Auringon vaarat ovat suuremmat. Raskaana maksaläiskien kehittymisen riski kasvaa, eli liikaa aurinkoa kannattaa siis varoa. Toisaalta aurinkorasvan levittäminen ison raskausvatsan kanssa joka puolelle kehoa voi olla haaste.
Synnytyssairaalan tilanne jännittää. Tilastollisesti eniten vauvoja syntyy kesäkuukausina. Usein sosiaalisen median vauvaryhmissä jännitetäänkin sitä, että onhan synnytyssairaalassa varmasti kesälläkin tilaa.
Ihmisten katseilta on vaikea piiloutua. Kesävaatteet korostavat raskausvatsaa niin, että mahan ihailijoilta on hankala päästä piiloon silloinkaan, kun sitä kaipaisi.
Kuumuus vaatii entistä enemmän vessataukoja. Nesteytyksestä on tärkeää huolehtia raskausaikana, ja vielä tärkeämpää se on kesäkuumalla. Pissahätä yllättää muutenkin usein, ja kesällä edellä mainituista syistä vielä herkemmin.
Nukkumisvaikeudet piinaavat. Nukkuminen saattaa muutenkin raskausaikana olla haaste, mutta kesällä kuumuus ja valoisat yöt voivat tehdä siitä vieläkin tuskaisampaa.
Raskausoireet kiusaavat kesällä. Koko kesä saattaa tuntua lipuvan ohi, jos itse kärsii kovin voimakkaista oireista, kuten väsymyksestä ja pahoinvoinnista, jotka ovat tyypillisimpiä alkuraskaudessa. Pahimmassa tapauksessa mieli tekee viettää kauniitkin kesä päivät lähinnä kotona sängyn pohjalla.
Samasta syystä voimat saattavat olla vähissä perheen isompien lasten kesälomahuvitusten järjestämiseen, jotka usein odottavat huvipuistosesonkia. Laitteissa kieppuminen lasten seurana saattaa olla melko mahdotonta yhtälö. Tosin tästäkin on selvitty (oksennusta pidätellen).
Onneksi asiat ovat harvoin täysin mustavalkoisia. Lue myös, mitä lukuisia hyvä puolia kesäraskaudessa onkaan!
Jaa oma kokemuksesi