Miksi raskaana pissattaa koko ajan? Kokeile tätä, jotta ravaisit vessassa päivällä etkä yöllä
Raskausaika on kova koettelemus virtsarakolle. Jos pissattaa koko ajan, rakkoriesaa voi yrittää helpottaa.
Munuaisissa ja virtsateissä tapahtuu raskauden aikana huomattavia muutoksia. Niihin vaikuttavat progesteroni-hormoni sekä kasvavan kohdun paino virtsarakkoa vasten. Lopputuloksena voi pissattaa koko ajan etenkin viimeisellä raskauskolmanneksella.
Kasvaessaan kohtu alkaa painaa virtsarakkoa ja aiheuttaa rakon toiminnallisen tilavuuden pienenemisen. Virtsanjohtimet pidentyvät ja ne voivat jäädä kohdun painon alle.
Jo ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana veren määrä lisääntyy naisen elimistössä. Pikkulantion elinten verenkierto lisääntyy, munuaisten koko kasvaa ja niiden toiminta tehostuu. Tämän seurauksena virtsaa kulkeutuu virtsarakkoon tavallista enemmän.
Virtsa saattaa myös näyttää tavallisesta poikkeavalta. Raskauden aikana virtsassa on enemmän aminohappoja ja se on emäksisempää. Jos ”oudon näköinen” pissa ei aiheuta kirvelyä, ei ole aihetta huoleen. Kirvely saattaa olla oire tulehduksesta ja se kannattaa hoitaa kuntoon viipymättä.
Koska loppuraskaudessa voi niin sanotusti pissattaa koko ajan, usein odottajat kulkevat monta kertaa myös yön aikana vessassa.
Öiset vessareissut johtuvat siitä, että kohdun paine alaraajoihin kevenee makuuasennossa ja verenkierron laskimopaluu sydämeen vauhdittuu. Tämän seurauksena päivän mittaan kertynyt kehon turvotus laskee munuaisten kautta yöllä ja virtsanmuodostus lisääntyy.
Vinkki: Yöaikaan vessassa käyntiä voi ehkäistä jonkin verran sillä, että lepää päivällä makuullaan, minkä seurauksena virtsaamistarve lisääntyy jo päivällä.
Lantiopohjan lihasten venyminen aiheuttaa monille odottajille virtsankarkailua. Virtsankarkailu voi alkaa raskausaikana jo varhaisessa vaiheessa, jos lantionpohjan lihakset ovat olleet heikot ennen raskauden alkamista.
Usein virtsankarkailua esiintyy enemmän raskauden loppuvaiheessa. Myös vauvan liikkeet kohdussa voivat olla niin voimakkaita, että ”potku” rakkoon saattaa aiheuttaa virtsankarkailua.
Tuki lantiopohjan rakenteisiin palautuu noin vuoden kuluessa synnytyksestä. Viimeistään jälkitarkistuksessa kannattaa mainita virtsankarkailusta ja hakeutua esimerkiksi äitiysfysioterapeutin vastaanotolle, jos vaiva ei helpotu oman lantiopohjaharjoittelun myötä.
Vinkki: Jumppaa lantionpohjan lihaksia ennen raskautta ja alkuraskauden aikana. Jotta virtsankarkailu ei jäisi vaivaamaan synnytyksen jälkeenkin, lantiopohjanlihasten harjoittaminen kannattaa aloittaa 24 tunnin kuluessa synnytyksestä, sairaalassa saatujen ohjeiden mukaisesti.
Raskausaikana on tärkeää yrittää jaksaa pitää hyvää ryhtiä yllä liikkuessa ja myös muistaa levätä riittävästi. Hyvällä ryhdillä voi ehkäistä jonkin verran virtsarakkoon kohdistuvaa painetta.
Jos raskausaikana on voimakasta paineentunnetta alavatsalla, raskaampia liikuntaharrastuksia kannattaa välttää.
Nämä oireet vaativat hoitoa välittömästi
Virtsatientulehdus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaan kaikilta raskaana olevilta otetaan äitiysneuvolassa alkuraskauden aikana virtsan bakteeriviljely. Virtsatietulehduksen tyypillisiä oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa ja alavatsan jomotus.
Jos kaikki kolme oiretta esiintyvät, kyseessä on virtsarakkotulehdus 90 prosentin todennäköisyydellä.
Raskausaikana virtsatietulehdus voi olla oireeton tai oireilla epätyypillisesti. Jos sinulla on epämääräisiä vatsakipuja ja lieviä supistuksia, virtsanäyte kannattaa aina tarkastaa neuvolassa. Sieltä saa ohjeet ja välineet virtsanäytteen ottoon sekä viljelylähetteen, jonka voi toimittaa laboratorioon tutkittavaksi.
Tulehdukset kannattaa aina hoitaa. Hoitamaton tulehdus saattaa altistaa keskenmenolle. Hoidon onnistuminen todetaan aina hoidon päättymisen jälkeen virtsan bakteeriviljelyllä.
Valkuaista virtsassa
Loppuraskaudessa valkuaisen ilmaantuminen virtsaan merkitsee tavallisimmin pre-eklampsian kehittymistä. Valkuaisen esiintyminen virtsassa vaatii aina tarkemmat selvittelyt äitiyspoliklinikalla.
Jos virtsassa on valkuaista ja verenpaine on kohonnut merkittävästi lähtötasostaan, äiti yleensä ohjataan synnytyssairaalan osastolle tarkkailuun.
Virtsaaminen synnytyksen jälkeen
Joskus synnytyksen jälkeen saattaa kestää oma aikansa ennen kuin virtsaaminen käynnistyy. Ennen sairaalasta kotiutumista kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että virtsaaminen alkaa sujua.
Jos virtsaaminen ei palaudu normaaliksi kotiutumisen lähestyessä, kerro tästä hoitohenkilökunnalle.
Lähteet: uroterapeutti Anu Parantainen, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Camilla Isaksson, Kätilötyö: raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika (2017)
Jaa oma kokemuksesi