Saako raskaana pyöräillä? Kätilö kertoo näkemyksensä
Pyöräily raskaana onnistunee monilla ainakin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana. Mitä tuumaa asiantuntija: kannattaako pyörän selkään raskaana kiivetä?
Kun odottaa pienokaista syntyväksi, ei halua ottaa turhia riskejä esimerkiksi liikenteessä. Odottajaa saattaakin mietityttää, onko pyöräily raskaana välttämättä hyvä idea.
Lähtökohtaisesti pyörä lukeutuu soveltuvaksi kulkupeliksi raskausaikana siinä missä auto ja julkisen liikenteen kulkuneuvokin.
Kaksplussan tavoittama kätilö ja ivf-hoitaja Satu Peussa Felicitas Mehiläiseltä toteaa, että raskausaikana pyöräily on sallittua, vointi ja olotila huomioon ottaen.
– Saa pyöräillä, jos se hyvältä tuntuu. Ei saa kaatua, Peussa tiivistää.
Jos pyöräily tuntuu pahentavan esimerkiksi liitoskipuja, ei liikkuminen polkupyörällä välttämättä kannata. Pyöräilyn vaikutus voi kuitenkin yhtä hyvin olla myös päinvastainen, sillä kevyt liikunta voi usein jopa lieventää liitoskipuja.
Toisaalta monilla raskaana pyöräily saattaa muutenkin päättyä viimeisen kolmanneksen aikana, jos hyvän pyöräilyasennon löytäminen käy kasvavan vatsan vuoksi mahdottomaksi.
Tarkista pyörän kunto
Jotta pyöräily raskaana olisi turvallista, on pyörän oltava asianmukaisessa kunnossa. Pyörän voi tarvittaessa viedä tarkistukseen pyörähuoltoon.
Selvitä polkupyörästäsi säännöllisesti ainakin seuraavat asiat:
- jarrujen toimivuus
- renkaissa suositusten mukaisesti ilmaa
- etu- ja takavalo sekä heijastimet
- soittokellon toimivuus
Pyöräilijän varusteista tärkeitä ovat kypärä sekä pimeällä huomioliivi. Kypärän kuntoon ja oikeaan kiinnitystapaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Ennakoiva ajotapa ja pyöräilyä koskeviin liikennesääntöihin tutustuminen lisäävät ajoturvallisuutta.
Pyöräily raskaana: Mitä jos sittenkin kaatuu?
Mikäli käy niin ikävästi, että pyörän kanssa kaatuu kaikesta varovaisuudesta huolimatta, suosittelee Peussa olemaan yhteydessä neuvolaan tai lääkäriin varmuuden vuoksi, vaikka itsensä kokisi hyvävointiseksi.
Liikunta raskausaikana kannattaa
Liikuntaa suositellaan raskaana oleville, sillä se tekee hyvää niin raskaana olevalle itselleen kuin sikiöllekin.
Liikkuva odottaja jaksaa paremmin raskauden tuomia rasituksia. Liikunta auttaa myös valmistautumaan synnytyksen tuomaan koitokseen ja siitä palautumiseen.
Raskauden puoleen väliin asti voi liikkua, kuten on aiemminkin tottunut tekemään. Tahtia on kuitenkin hyvä olla valmis hidastamaan, jos keho osoittaa merkkejä siitä, että liikunta on tilanteeseen nähden liian raskasta.
Vatsaan ei saisi kohdistua liikkuessa painetta. Kehon ei myöskään olisi hyvä hölskyä tai täristä kohtuuttomasti.
Lähde: Liikenneturva – Pyöräily
Jaa oma kokemuksesi