Synnytys 05.07.2023

Näin iso osa synnytyksistä käynnistetään – Viime vuonna osuus oli suurempi kuin koskaan tilastoinnin aikana

Lisäksi noin viidesosa vauvoista syntyi sektiolla.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Vuoden 2022 synnytyksistä 35 prosenttia käynnistettiin, raportoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Ennakkotietojen mukaan käynnistettyjen synnytysten osuus kaikista synnytyksistä on suurempi kuin kertaakaan aiemmin tilastoinnin aikana.

Synnytys käynnistetään, jos äidin ja vauvan hyvinvointi niin vaatii. Peruste on aina lääketieteellinen, tähdentää THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler tiedotteessa.

– Käynnistykseen turvaudutaan usein esimerkiksi, jos raskaus on yliaikainen tai raskauteen liittyy jokin riskitekijä tai komplikaatio.

Käynnistämisellä pyritään siihen, että vauva syntyisi alateitse. Kuitenkin joka kuudes käynnistetty synnytys johtaa keisarileikkaukseen.

Lue myös: Synnytyksen käynnistäminen: näin se etenee vaihe vaiheelta

Kaikkiaan noin viidesosa vauvoista syntyy sektiolla

Ennakkotietojen mukaan kaikista synnytyksistä vajaassa viidesosassa päädyttiin keisarileikkaukseen. Viime vuoden vauvoista 19,6 prosenttia syntyi sektiolla.

Osuus on THL:n mukaan sama kuin viime vuonna, mutta huomattavasti korkeampi kuin 2000-luvun alkuvuosina.

Suomessa keisarileikkausten osuus on suurempi kuin Ruotsissa tai Norjassa. Syyksi Gissler arvelee mahdollisia eroja maiden synnytyskäytännöissä sekä suomalaissynnyttäjien korkeampaa keski-ikää.

Käynnistäminen on tietyissä ryhmissä yleisempää

Käynnistäminen on yleisin synnyttäjille tehtävä toimenpide. Käynnistäminen voi tapahtua lääkkeellisesti, sikiökalvojen puhkaisulla tai ballonki-menetelmällä.

THL:n mukaan käynnistykset ovat yleisempiä ensisynnyttäjillä ja 40 vuotta täyttäneillä synnyttäjillä. Käynnistyksen todennäköisyys kasvaa myös äidin painoindeksin mukaan.

Synnytykset vähenivät vuonna 2022

Ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi viime vuonna 44 581 lasta. Se on yli yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021.

Todennäköisesti koronaepidemian vaikutuksesta synnytysten määrä kasvoi merkittävästi vuonna 2021, mutta määrä laski jälleen vuonna 2022. Samanlainen kehitys on nähtävissä myös muissa Pohjoismaissa, THL tiedottaa.

Synnytysten määrä väheni vuonna 2022 kaikissa sairaaloissa. Yli kolmannes eli 35 prosenttia lapsista syntyi Uudellamaalla HUS-sairaaloissa.

Lue myös: Miksi synnytyksen käynnistys on yleistynyt selvästi? Synnytyslääkäri kertoo

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X