11-hoidot

kn071 annokseen vaikuttaa ainakin ikä ja paino (onko ylipainoa tms). Minulla on ylipainoa, mutta olen pudotellut sitä tässä hoitoja odotellessa. Lääkäri empi kirjoittaako annokseksi 150IU vai 225 IU, mutta päätyi tuohon 150IU, koska lupasin saada vielä painoa pois :)

Minä olen huomannut piikittämisen käyvän kerta kerralta hankalammaksi. Se ei edelleenkään satu, mutta käsi ei meinaa suostua painaa sitä piikkiä ihon alle. Tänään kävin jonkunmoisen neuvottelun itseni (käteni) kanssa, ennen kuin sain nahkan reijitettyä. Melkein jo mies joutui pistämään.

Sovimme, että mikäli sitä Pregnyliä pistellään jossain vaiheessa, niin sen saa mies pistää. Menopurit hoidan itse.
 
kaz
miimii75 ja nainen83 :hug:

iloksi en edes uskalla ajatella loppuraskautta..:ashamed: Onko sellaistakin olemassa? ;) Lääkäri tosin sanoi eilen ultrassa, että hän uskoo enemmän luomuraskauksiin, koska luonto on ne sinne itse hoitanut.. En silti sen vuoksi väheksy hoitoja, sillä itselläkään ei ole kaikki mennyt niinkuin unelmissa. Mieskin jo manaili, että kuitenkin vauvassa on joku "vika", kun ei meillä mikään koskaan onnistu kerralla.:ashamed:

joku_päivä Meillä oli elokuussa ICSI:in tuoresiirrossa plussa. Varhaisultrassa 7+2 sen koko oli 4 mm ja 9+2 ultrassa kkm ja alkion koko vastasi viikkoa 6+6. Tämä raskaus ihan luomuylläri, jossa alkion koko 6+6 oli 7-8 mm.. Että tämä luomuylläri vaikuttaisi paremmalta kuin tuo ICSI:llä aikaansaatu.

Kiitos kaikille onnitteluista :)
 
Iloksi, huomasin itse pistäessä, että mitä enempi "keskustelin" käden kanssa, joka ei suostunut pistään (usein jäi milli rakoa nahkaan), niin sitä vaikeempi oli pistää. Totesin sitten, ett kynä vaan käteen ja heti pisto, niin se yllätti mut.. :D Oon helppo huijattava..;) Pregnyl olikin vähän vaikeempi...
Kaz, voikun ihanaa, että kaikki on hyvin! Mutta mahtaa olla outoo tottuu luomuraskausajatukseen? Kauanko teillä nyt olikaan yritystä takana? Kyllä mä jaksan kaivella.. :D
nainen83, pahoittelut negasta!!!
Mizze77, missä oot?
Jaa niin, toivon kovin, ettei teitä haittaa, että täällä roikun. En oikein osaa siirtyy pois ja tän ketjun ihmisten etenemistä haluun seurata. Tai ainakin aion salassa käydä kattomassa, mitä kuuluu..;)
 
Smirg: Kyllä minä täällä taustalla notkun joka päivä=) En vaan ole kirjotellut mitään, kun on ollut niin paljon vastoinkäymisiä tässä ketjussa.. Vetää omankin mielen matalaksi muiden epäonni:'( En kyllä poistu tältä ketjulta, ennen kun kaikki on varmaa omalta kohdaltani, vielä on pitkä matka edessä...

Itsellä kaikki on jatkunut ihan normaalisti, ei mitään lisätuntemuksia mihinkään suuntaan. Tänään menee viimeiset Luget ja sitten sekin sotkupuuha on ohi. Smirg koska menet ekaan ultraan?? Olen vähän pihalla kaikesta vielä, kun ei tunnu tämä todelta vieläkään!!

Tsemppiä nyt kaikille, kyllä me kaikki tästä selvitään toinen toisiamme tukien!:heart:
 
******************11- hoidot**********************

Hanskis.................1. icsi.............................vk 5
fiia 69.....................3.ivf 1.pas.....................vk 5
kolmisin.................3. icsi pas.......................vk 5
Mansikkatyttö.........2. icsi pas......................vk 6
iloksi.....................1. icsi.......pitkä................vk 6
myy75...................1.ivf........... ..... ...............vk 6
NormaJeane..........1. ivf...............................vk 6
carpalo...................1.ivf/icsi 1.pas...............helmikuu
-Nella.....................1.ivf 1.pas.....................helmikuu
batinka .................1. icsi 1. pas...................helmikuu
Garfield..................2.icsi 1.pas....................helmikuu
syssy.....................3. icsi pas......................helmikuu
Rebec....................1. icsi 1.pas...................helmikuu
Heidh....................3. icsi pas.......................helmikuu
futuremami...........2.icsi........... ..................helmikuu
Katjuska-79...........1. ivf...............................vk 7
Lady_Gigi...............3. icsi………...pitkä...........vk 7
Jenna-76...............3. icsi.............................vk 7
Toivelintu..............1. ivf/icsi.........................vk 8
Mollamaija82............2.ivf........... ............ .....vk 8
toivorikas-72...........4.icsi:n 1.pas..................vk 8
Jessie82.................1.ivf.......... ........ ...........vk 8
SaaraX..................4. ivf .............................vko 8
millis1981...............1.ivf 2.pas.....................vk 8
Peppi1981..............2. icsi 2. pas..................helmi-maalisk.
Hopping................3.icsi........... .lyhyt. ..........helmi-maalisk.
Barbapörrö13........3. ivf/icsi.........................helmi-maalisk.
Sintu74.................3.ivf........... ....... ..............helmi-maalisk.
Milli81...................2. ivf.............pitkä...........vk 9
Kaarne..................1. ivf 1. pas....................vk 9
Avolavapaku...........1. Icsi............................vk11
Meg......................2.ivf.......... ... .................maaliskuu
lapseton81.............1.ivf............ .......... .......maaliskuu
Neela Naranja........2. ivf.............................maaliskuu
HalleB...................2. icsi............................maaliskuu
AdAstra.................2. ivf/icsi…….................maaliskuu
kn071....................1.ivf.......... ..... ...............vk 13
chidi......................1.icsi........................huhtikuu
Susirouva..............1. ivf..............................toukokuu
Mequ....................1. ivf..............................toukokuu
Talvitaika..............1.ivf........... .......... ..........toukokuu
Kevätkello..............1.ivf.......... .....................toukokuu
tipetsu...................1.ivf........ ....... ..............
kaz........................1. icsi 1. pas.................
Janttu-85...............3. ivf/icsi……............
sarina13................2. ivf.........................
MT79.....................2. icsi……….…..........
Miimii-75................2.ivf....................
nainen83................4.ivf...................
MiukuMau...............2.icsi 1.pas……

*****************Piinailijat************ ********
Nimimerkki...........hoito.….............. alkiot...........PP.......testipv
Lili_78................3.icsi................2...............8..........9.2
Mörkötys.........1.ivf/icsi1.pas.......1..............7.........10.2.
Annuli81............2.icsi...................1..............7.........7.2.
Joku_päivä........3.ivf....................1..............7........7.2.
Michele...............3.icsi.................1..............7.........


****************:heart:plussanneet:heart:*********************
Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi.........PP
Smirg.............1.ivf 1.pas.............:heart:............vt/130.......13
Mizze77............1.ivf...................:heart:... .........vt/194.......12
 
kaz: kunpa olisikin totta tuo lääkärin sanoma. Oliko muuten lapsettomuuslääkäri, joka sanoi noin?
Meillä esim. olisi taatusti parempi saada se lapsi ICSI:llä, koska voidaan valkata normaali siittiö ja munasolu. Ainakin lapsi saattaa olla terveempi kuin luomuna, jos uskotaan vaan luonnon sattumaan.
 
kaz
smirg meillä yritys on alkanut 7/08.

Mansikkatyttö Ei ollut lapsettomuuslääkäri, vaan ihan neuvolan oma lääkäri, joka aina ohjaa oman kunnan asukkaan hoitoihin/tutkimuksiin. Itse taas uskon, että huono siittiö ei pääse munasoluun tai hedelmöitä sitä. Meillä ollut siis vikaa sekä siittiön päässä, että hännässä. ICSI:ssä meillä oli TOP-alkio, josta ei ollut eläjäksi. Komsii komsaa. Liekkö tästäkään tutkimustuloksia :confused:
 
kaz: näin voi olla. Meidän tapauksessa vaan ei olla päästy luomuna koskaan näkemään sykettä, aina on tullut keskenmeno jo sitä ennen.Siksi tässä pähkäilen, että lääkäri taitaa perustaa näkemyksensä johonkin tiettyyn asiaan.
Joo, todellakin, ei niistä TOP-alkioistakaan aina tiedä. No, onnea raskauteen !
 
Smirg no näin se minullakin meni ekat 5pv. En edes miettinyt vaan pistin. Nyt sitten viimeset pari piikkiä on olleet vaikeita. Käsi vaan ei nytkähdä. Mut onneksi oon nyt huomannut, et ainoo mikä vähääkään tuntuu on se ihon rikkominen, sen jälkeen se piikin työntäminen nahkaan ei tunnut miltään. Joten eiköhän se taas lähde onnistumaan :D
Sovin jo miehen kanssa, että se saa pistää sen pregnylin kun se kirveltääkin enemmän. En kuitenkaan saa ite sitä piikkiä tuikattua, mut voin antaa jonkun muun sen tuikata.

Huomenna olisi seuraava totuuden hetki, kun mennään näkemään mitä on maanantain jälkeen tapahtunut tuolla munasarjoissa.
Jännittävää.
Tälle päivälle on onneksi paljon tekemistä, joten eiköhän tämä päivä tästä vierähdä.

Tsemppiä piinailijoille:)
 
Mizze, itekin on tässä ketjussa vielä niin täysillä mukana, kun olin jo suunnittelemassa seuraavaa kiertoo. Totta, muitten epäonni vetää surulliseksi, mutta sitten on ihanaa kattoa hoitojen edistymistä ja onnistumisii. Seurata mukana piinailuja.. :D Mulla muka vähän huonoa oloa, mutta mulla on aina närästystä ja maha tyhjänä huono olo. Massua nippailee, mutta siinä ne sitten olikin. Siksi odotan sitä ultraa suurella jännityksellä ja varmaan vielä joudun mielenterveyteni vuoksi tekeen testinkin.. Sekasin ollaan täällä. Ultra siis ois 21.2 eli pitkä on matka!
Kaz, eli pitkän matkan jälkeen tuli ihana yllätys!!! Ihanaa ja jotenkin rohkaisevaa, että nuin tapahtuu! Jaksaa yrittää myös perinteisin konstein.. ;)
Iloksi, mulla mies pisti kaksi ekaa pistosta kynällä, kun pelkäsin niin älyttömästi...;) Mutta mä tiiän miltä toi käden jämähtäminen tuntuu. Ihan uskomatonta, ett voi tulla sellainen katko käskyn ja käden välille vaikka tietää, ettei se tee muuta kuin pienen nippauksen. Tsemppii pistelyyn!!! Tulos on sitten sen arvoinen!!!!
 
iloksi, toivotaan että follikkeleita on kertynyt sopiva määrä :)

Annuli81, hyvä tietää, että tämä on tyypillistä, että lyhyessä kaavassa yksi follikkeli valikoituu johtofollikkeliksi. Varmaan meilläkin seuraavalla kerralla yritetään sitten pitkää kaavaa, etenkin kun ollaan menossa seuraavaksi julkiselle (olen kuullut, että siellä useammin valitaan pitkä kaava aikataulujen täsmäämiseksi).

AdAstra, meillä siittiöiden vähyys johtuu miehellä pitkäaikaissairauden aiheuttamasta käänteisestä ejakulaatiosta, eli siittiöt menevät useimmiten virtsarakon suuntaan. Sieltä niitä on keräilty omalla proseduurillaan, mutta niitä ei ole saatu tarpeeksi, tai ovat olleet huonokuntoisia. Välillä taas ejakulaatio tapahtuu normaalisti (ilmeisesti yhä harvemmin), ja onhan meillä tuo 2,5-vuotias luomulapsi siitä todisteenakin. chidi, toivotaan että teillä siittiöiden määrä on lähtenyt nousuun! Aika kurjasti sanottu teidän lääkäriltä.

Paljon tsemppiä kaikille! Minä taidan jättäytyä vähän taka-alalle, kun ei ole ennen maaliskuuta mitään odotettavissa hoitorintamalla.
 
Niin joo, sitä piti sanoa, että kamala vatsakipu oli eilen, taisi olla ovulaatio meneillään kaikista kolmesta follikkelista (kun pregnylin pistämisestä tuli 36 h). Yritettiin toki makuuhuonejumppaa ihan perinteisellä kaavalla, mutta ei tässä kovin suuria toiveita ole, ottaen huomioon siittiötilanteen. Se oliskin, jos nyt pamahtais kolmoset... :O Luulen myös, että muniksiin on taas kehittymässä kystat, samanlaiset tylpät kivut on kuin viimeksi (silloin molempiin muniksiin kehittyi 4 cm kystat). Että sellaista, piti tästäkin vielä avautua :wave:
 
Menopurin pistämisestä kysymys?
Minulla on tänään meno, jonne joudun lähtemään klo 19.30. Piikit olen tähän mennessä pistänyt klo 21. Voinko pistää tuon Menopurin jo klo 19.30?
Muutoin tarvitsisi sählätä ravintolan vessassa aineet sekaisin ja piikkin nahkaan ja siinä käy helposti kyllä huonosti.
Vai voikohan sitä säilyttää siinä piikissä sen 1,5h ennen pistoa? (sitten se tietysti ruiskii ittensä tyhjäks jonnekin laukkuun ja sitten on ongelma..
 
kaz ihana kuulla,että kaikesta huolimatta papu voi hyvin =) Kyllä minäkin uskon enempi luomuraskauteen,se kuitenki tapahtuu ihan luonnostaan,eikä kaiken maailman hormooneilla terästettynä. Itse olen heittäny kirveen kaivoon luomuraskauden ihmeestä ja samalla on kyllä omat halut rakasteluunki menny, "mitä hyötyä,kun ei sillä onnistu raskautuminen" -kuvastaa hyvin tunteitani. Mies ei vaan ihan ole samaa mieltä asiasta. Miehen mielestä aina on kp14 :LOL: Ja minusta on mukava lukea miten teillä menee, että älä huoli meidän "kypsymisestä" sinuun =)

Itse en ole koskaan pystyny piikkejä itseeni pistään ja näin ollen mies on sen homman saanut. Eilen oli 0-ultra ja kummaltakin puolelta löytyi 5 munista =) ja taas löytyi vasemmasta yksi "ehkä" kysta :( Hoitoihin ei tämä vaikuta mitenkään ja illalla mies pistikin ensimmäisen annoksen Puregonia =) Se teki kipeää sitten pistoksen jälkeen,minusta menopur kirveli heti pistettäessä....
 
Moikka taasen...

täällä yks säälittävä ja epätoivoinen tiedustelis plussanneilta, oliko teillä menkkakipuja ennen plussaa...? Mulla ollut nyt sitten eilisestä asti kevyitä menkkakipuja, ei niin kovia ku yleensä, mutta kuitenkin tarpeeks, että veti mielen matalaks :( Nyt menossa pp8. Vähän tappiomieliala, että ei tästä tietenkään taaskaan mitään tullut, tyhmä jos edes kuvittelin muuta :headwall:
Oon kyl tietysti lukenu netistä, että monilla on ollu menkkatuntemuksia ja silti on onnistunut, mut jotenkin se vaan aina onnistuu silti lannistamaan... nyyh.

Iloisempia fiiliksiä muille :)

Lili
 
Lili, mulla oli ainakin sellaisia vattakipuja, ett menkkoja oottelin. Nyt jälkikäteen kun samat kivut jatkuu, niin ei ne ihan samanlaisia ollut kun menkoissa. Ei niin kipeitä ja tuntuu enempi keskimahalla. Menkkakivut tuntuu musta jotenkin vääntäviltä. Ja enemmän munasarjojen kohdalla. Oonkin nt ollut vähän hädissäni, kun vääntää oikealta munasarjojen kohdalta. Mut mä kuvittelin jokaisen vattakivun ennen menkkoja jotenkin erilaiseksi kolmen vuoden ajan, eli en kyllä osaa sanoo.. :D Mutta kyllä, kuvittelin menkkojen alkavan, kuvittelen edelleenkin, kun juilii massuun.
 
Hei taasen, punktio takana, 18 munasolua saatiin joista 12 kypsää ja kaikki hedelmöittyivät. Tänään sitten siirrettiin ensimmäinen kyytiin =) Pakkaseen jäi vielä 11 odottelemaan. Kaikki olivat hyvälaatuisia. Heräs jo toivo että ehkä tää joskus vielä voi onnistua, vaikka tästä ei vielä plussaa tulisikaan. Ainakin nyt on edes niitä alkioita, joita ei vielä koskaan ole saatu aikaiseksi. Minut voi sitten siirtää tuonne piinalistalle. Meillä testipäivä 15.2
 
^ Mitä kaikkea teillä tehtiin erilailla kuin aiemmin, kun nyt meni noin hyvin? Anteeks, en oo mistään perillä kun ei ole ollut voimia käydä täällä viimeaikaisten suurten pettymysten vuoksi. Onnea alkiosta ja tsemppiä piinailuun hanskis.
 
hanskis, teillä kin on siis jo suurperhe pakkasessa. Tervetuloa piinailijoiden kasvavaan joukkoon!

Michele, kyselit tuntemuksia... tänään siis pp 7 ja rintoja ja etenkin nännejä aristaa, masussa "tuntuu", vatsa ei toimi ja on tosi lämmin/kuuma, kun yleensä palelen koko ajan, alaselässä ja kohdunsuulla välillä juilii/tulee sellainen hermoimpulssi. Turvotusta ei enää niin hirmusti. On sellainen hyvä ja tyytyväinen olo ollut. Maanantain testipäivää odotellessa... ja odotukset ovat korkealla. Tipun sitten korkealta, jos niikseen on.

Kaz, kiitti! Nyt ymmärsin, onnittelut luomusta! Luomuista kuuleminen tuntuu aina ihmeeltä kaikkien hoitojen jälkeen. :flower:

smirg ja Mizze77 pysykää mukana vaan! Olette toivonkipinöitä meille muille. =)
 
Viimeksi muokattu:
Miimii-75Meille on aikaisemmin tehty kaks inseminaatiota ja yks ivf. yritystä on takana kaikkiaan kohta 2,5 vuotta. Ilmeisesti ongelman on aiheuttanut miehellä vasta-aineet jotka on ollu jopa 99%. Alko jo usko mennä ja olin ihan varma että mun munasolut on sitä sorttia jotka vaan ei hedelmöity. muuten kaikki meni kuten aikaisemmassa ivf:ssä. samat lääkkeet ensin suprecur ja pistoksena puregon 125ui ja irrotukseen pregnyl. nyt siis tehtiin icsi.

Voimia kaikille tähän koitokseen!
 
Kiitos rohkaisusta Mansikkatyttö! Ja kiitti päivityksestä. Yritän jostain sitä uskoa ja toivoa kaivaa.. Meillä on kaiken muun p*skan lisäksi suuret elämänmullistukset nyt edessä tämän viimeisen pettymyksen takia kun pitää mennä töihin ja laittaa pikkuinen vieraalle hoitoon :(

Nainen83, pahoittelut :hug:

hanskikselle tsemppiä piinailuun, nythän teillä näyttää hyvältä kaikki
 

Yhteistyössä