.

  • Viestiketjun aloittaja Kutistunut
  • Ensimmäinen viesti
Borkku
Alkuperäinen kirjoittaja vankilassa töissä ollut:
Kyllä avovankilassa on myös pedofiileja ja murhamiehiä, se on totinen tosi, turha yrittää että siellä olisi vaan ns. pikku rötöstelijät.
No kun olet työskennellyt vankilassa niin pääsevätkö vangit tekemisiin henkilöiden kanssa jotka ovat perhetapaamisessa?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja huh.:
Ei munkaan elämässä ole normaali vierailla vankiloissa tai olla tekemisissä tuomittujen rikollisten kanssa, varsinkaan vankilassa olleiden. Suomessa ei vankilaan edes helpolla pääse.

En ymmärrä -enkä haluakaan- minkälaista elämää ihmiset elävät joiden viikonloppuihin kuuluu jouhevana osana isukin vankilakyläilyt.

Minäkin laittaisin välit poikki jos joku sukulaiseni sinne joutuisi. Tai en ainakaan vankilassa viereilisi. Lasta en ikimaailmassa sinne veisi. Ja se, että on isällä oikeus lapseen. OLISI MIETTINYT SITÄ ENNEN KUIN TOIMI RIKOLLISESTI! Teoilla on seuraksensa. Jos minun miheni päättäisi toimia niin että joutuisi vankilaan, olisi hän ihan itse tehnyt sellaisen tilanteen ettei voi lasta nähdä.
Nyt täytyy peesata. Minusta on pöyristyttävää, että jotku normalisoivat vankilassa olon. "Hei, tuli vähän töppäiltyä, niin pitääpä lähteä tuomiota suorittamaan!!" Minusta siinä ei ole mitään normaalia tai hyväksyttävää. Kamala häpeä!
 
vieras
Jos mun mies tekis jonkun rahapetoksen ja joutuis linnaan, ni en todellakaan sinne menisi käymään tai veisi lapsia. Itse on ottanut riskin siinä vaiheessa, kun tietää tekevänsä laitonta, että kiinni voi jäädä. Se ei olisi sama mies jonka olen vuosikaudet tuntenut, koska tuntemani mies ei tekisi mitään noin idioottimaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh.:
Ei munkaan elämässä ole normaali vierailla vankiloissa tai olla tekemisissä tuomittujen rikollisten kanssa, varsinkaan vankilassa olleiden. Suomessa ei vankilaan edes helpolla pääse.

En ymmärrä -enkä haluakaan- minkälaista elämää ihmiset elävät joiden viikonloppuihin kuuluu jouhevana osana isukin vankilakyläilyt.

Minäkin laittaisin välit poikki jos joku sukulaiseni sinne joutuisi. Tai en ainakaan vankilassa viereilisi. Lasta en ikimaailmassa sinne veisi. Ja se, että on isällä oikeus lapseen. OLISI MIETTINYT SITÄ ENNEN KUIN TOIMI RIKOLLISESTI! Teoilla on seuraksensa. Jos minun miheni päättäisi toimia niin että joutuisi vankilaan, olisi hän ihan itse tehnyt sellaisen tilanteen ettei voi lasta nähdä.
Nyt täytyy peesata. Minusta on pöyristyttävää, että jotku normalisoivat vankilassa olon. "Hei, tuli vähän töppäiltyä, niin pitääpä lähteä tuomiota suorittamaan!!" Minusta siinä ei ole mitään normaalia tai hyväksyttävää. Kamala häpeä!
jokseenkin samoilla linjoilla oon... kun puhutaan siis tahallisesta rikollisesta toiminnasta.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hg:
Alkuperäinen kirjoittaja Kutistunut:
Alkuperäinen kirjoittaja hg:
Jos mieheni tekisi rikoksen, ja joutuisi vankilaan..
Vaikka 'vain' avovankilaan, ja vaikka 'vain' mitättömistä talousrikoksista (kuten täällä tuntuu olevan niitä lieventäviä asianhaaroja, jolloin se tuomio ja rikos ovat melkeimpä hyväksyttyjä, tai 'ihan ok' ) , minä en kävisi katsomassa, eikä taatusti yksikään lapseni astuisi vankilan alueelle.

Minä en ymmärrä teitä, miten avovankilassakaan olo voi olla ihan hyväksyttävää, ja miten lapsen oleskelu siellä on ihan kivaa???
Eli sä hylkäisit miehes täysin?

Kyllä.

Mies tietää moraalini, ja on tähän mennessä kyllä täysin samaa mieltä kanssani.
Jos hän kääntäisi kelkkansa totaalisesti, muuttuisi toiseksi ihmiseksi kuin mitä on, saisi hän mennäkkin.

Enkä katso lasteni parhaaksi ja oikeudeksi juosta vankilassa ylläpitämässä suhdetta isäänsä.

Sellaista isää ei tarvitse tuntea.
Tämä on oikeastaan puhtaasti hupaisaa tekstiä... Onneksi äitini ei ollut noin yksinkertainen ihminen, kun isäni joutui talousrikoksesta vankilaan. Oli 90 -luvun aikaan yrittäjä ja yrittäessään pelastaa busineksensa, kuunteli hölmöyksissään vääriä neuvoja ja avot se oli siinä. Olen joskus myöhemmin lukenut isäni oikeudenkäynnin asiakirjoja ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että teot olivat sellaisia joita en olisi minäkään osannut rikoksina pitää. Niin ja tänä päivänä ne eivät lain mukaan enää edes rikoksia olisi, kun laki on muuttunut.

Eli tosi paha rikollinen ja ihminen isäni on...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :

Niin ja täytyy varmaan tähän lisätä, että minäpä se vasta kamala ihminen olen, kun rikollisen veri virtaa suonissani ja kehtaan/annan lasteni tavata tuota kaksi vuotta vankilassa istunutta rikollista luopio ukkiaan... Kääk!
 
Yhteistyössä