2004 syntyneet

Eli löytyyköhän yhtään täältä sivuilta. Meillä tuolloin maaliskuussa syntynyt tyttö. Olisi kiva kuulla mitä muille kuuluu :D

Eli tää oli alunperin nimellä maaliskuussa syntyneet, mutta eihän paljoo ollut, jos löytyisi muita sitten tänä vuonna syntyneitä :D
 
Meillä tyttö syntyi 10.3.

Minkäläiset uhmat teiltä muilta löytyy ja onko sisaruksia ? Meillä on puoli vuotias pikkusisko neidillä ja hän on kovin tärkeä onneksi siskolleen. Välillä on turhan puolustava.

Mitäpä muut 4-v harrastelee? Meillä tyttö käy "balettia" ja muskaria, silloin tällöin tyttö käy ratsastamassa ja liikarissakin kun mieli tekee. Tosin kaikki alkaa olla jo nyt kesätauolla. Mutta nythän on ihana touhuta ulkosalla.

amlo
Meilla toukokuussa syntynyt tytto. Kauheita raivareita saa lahes joka paiva; makaa lattialla, huutaa ja potkii, jos jokin asia ei mene mieliksi ja on vasynyt. Kohta 6v. tayttava isosisko on. Leikkivat kivasti yhdessa, toisinaan tietysti tulee riitaakin. Kay nyt kolmatta vuotta lasten jumpassa. Aamuisin on 2.5 tuntia Nursery class:ssa. Syksylla menee esiluokalle.
 
Meidän tyttö syntynyt helmikuussa -04. Nyt meneillään seesteinen kausi. Sai hirveät raivarit kaikesta 4 kk ennen 3v ja 4 kk ennen 4v synttäreitään, eli uhmakaudet osuneet ennen seuraavaa synttäriä. Käy musiikkiliikunnassa päiväkodilla (ostettu palvelu) ja tykkää kovasti. Värittelee, piirtää, askartelee, oppi kirjoittamaan nimensä jokin aika ennen 4v synttäreitään. Kaverit tulleet tärkeiksi. Uskaltaa käydä parin naapuriperheen lasten kanssa leikkimässä heidän pihoillaan (omakotitaloalue). Paras kaveri samassa tarharyhmässä. Ei sisaruksia (vielä..).
 
Tyttömme täyttää neljä 1.6. ja on perhepvhoitajalla päivät, paljon myös isovanhemmat hoitavat. Harrastaa piirtämistä, lastenlaulujen kuuntelua ja laulamista, tanssimista, hoitaa pehmoeläimiä sekä nukkeja joskus. Toivemmatit: eläinlääkäri tai eläinten hoitaja, siivoaja sekä tanssija uusimpana ! Johonkin musaryhmään haluaisi, viemme ehkä syksyllä, jos vaan sopiva täältä läheltä löytyy, laulua, tanssia tai soittamista. Uhmaa on, etenkin väsyneenä, onneksi aika vähän sairastellut. Yleensä on iloinen ja virkeä tyttö !
 
Meiltä löytyy marraskuussa syntynyt poika, nytte on siis 3.5 v :heart:

Muuten äärettömän kiltti mutta uhmat on todella pahoja :/

Eipä juuri nahistele siskojensa kanssa, välillä tietysti pientä kinaa syntyy :D

Harrastuksia ei vielä ole, syksyllä aloittaa sitten kerhossa =)

( Tänään oltiin nvl, ylimääräisessä mitat ottamassa, tuoreet mitat siis 91.5 cm ja 13.5 kg )
 
zanna: ai kun ihanan "pikkuinen" poika, mitähän on 4-v neuvolassa sitten jo.... tuppaavat kasvamaan välillä ihan hillitöntä vauhtia. Kiva tietää että toisillakin tuollaisia hoikkeliinejä. Meillä neiti on 107 cm ja 14,5 kg.

Meillä on tällä hetkellä toiveammattina prinsessa :LOL: :LOL: tuhkimo mieluiten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viivin:

Ihana toiveammatti neidillä :D

On nuo muksut vaan niin erikokosia, meillä nimittäin 7 v kouluuntarkastus - neuvolassa tuleva 1-luokkalainen oli 109.5 cm pitkä =)

Poitsu pitänee mitata / punnita uudelleen syksyllä, arvatenkin noilla mitoilla seuloista selvitä :D

Niin ja meillä toiveammattina on korjausjunan kuski :D
 
mä kerran jo tähän vastasin pitkän tekstin joka katos sen siliäntiän.. :/ Kokeillaanpa josko nyt onnistuis paremmin! :)

Eli meillä Peppi-lotta täytti 3.5. 4 vuotta. :heart: Sisaruksia neidillä ei valitettavasti ole. :/

Tyttö on meillä erittäin iloinen ja uhmaakaan meillä ei juurikaan ole ollut. Itse on aina halunnut kaiken tehdä ja auttaa ei saa missään. (mikä joskus on hiukan rasittavaa kun ois kiire :saint: ) Ei juurikaan kiukuttele ja joskus on jopa vähän uylikiltti...ollaankin nyt kovasti vuoden aikana harjoiteltu sitä, että voi sanoa jos on eri mietlä tai jos harmittaa tai kiukuttaa. Sitäkin on jouduttu hajoittelemaan että kavereiden ei tarvitse antaa ottaa leluja kädestä eikä saa antaa kavereiden koko ajan määräillä.

Yhteisleikit kavereiden kanssa ovatkin olleet meillä vähän haasteena ja tyttö on enemmänkin tykännyt leikkiä yksikseen. Pari hyvää ystävää on ollut, joiden kanssa jo pari vuotta on yhteisleikit sujuneet hyvin. Nyt kevään aikana on kaverien merkitys tullut todella tärkeäksi ja leikit ovat alkaneet sujua aivan uudella tavalla. :) edelleen tykkää kyllä kovasti leikkiä myös yksin tai äidin (tai muun aikuisen) kanssa.

Meillä tyttö on kotihoidossa ja kun teen joitakin tunteja viikossa töitä niin mummi, ukki, pappa ja isomummi auttavat hoidossa. Perhekerhoissa on käynyt ja puistossa. Harrastaa voimistelua, liikuntaleikkikoulua ja muskaria. Samat harrastukset jatkuu ensi vuonnakin. Tyttö itse haaveilee myös tanssista, mutta olen lupaillut että sitten 5-6-vuotiaana pääsisi. Ensi syksynä pääsee kuitenkin isojen kerhoon ja se on unelmien täyttymys ja siitä puhutaan joka päivä.
:D

Niin.. kovin iso ei meidän neiti kuitenkaan fyysisesti ole.. 4-vuotisneuvolan mitat oli 95 ja 12,8. :saint:

Lempileikkejä on kotileikit, kauppaleikit, junaleikit, legot, ulkoleikit, nukkekotileikit, pehmolelut ja pikkuautot sekä pikkueläimet.

Tykää kovasti myös pelailusta, palapeleistä, piirtämisestä, askartelusta ja lukemisesta. Kirjasto on tytön lempipaikka. :) :heart: Itsekin jo osaa lukea, mutta yhdessä luetaan monta monta kirjaa joka päivä. :) Myös laulaminen ja musiikki ovat tärkeitä. :heart:

Semmoisia kuulumisia täältä.. kiva kuulla muiden samanikäisten kuulumisia! :)
 
Meillä esikoinen täytti 3.5 4-vuotta ja siis poikia meillä molemmat.Kuopus on 1-v.Waltteri on hauska miehenalku,kovin reipas ja sosiaalinen.Oppi vappuna ajamaan ilman apupyöriä ja halusi sellaisen poliisipyörän..koska toiveammatti on poliisi. =) Leikkii paljon pikkuveljen kanssa ja kavereiden,auttaa kotitöissä.Osaa kirjoittaa nimensä ja muuten piirtää hyvin.Tykkää hirveesti piirtää myös vesiväreillä ja askartelu ja leipominen on pojan mieleen.Poika käy seurakunnan päiväkerhossa,muskarissa ja sitten yhdessä käymme avoimessa päiväkodissa,paitsi parkkipäivinä saan molemmat lapset parkkiin sinne.Viime talvena oppi luistelemaan.Koneet ja mopot yms.kiinnostavat ja onneksi kotoa löytyy mönkijä,bobcat jne.Kaikenkaikkiaan hyvin puhelias ja reipas pikkumies. :heart:
 
Meidän esikoinen, tyttö, täyttää parin viikon päästä 4v. Iso tyttö mukamas, vaikka välillä haluaakin olla pieni ;)

Neiti kävi tarhassa, mutta jäi nyt vapusta kotiin minun ja pikkuveljen kanssa. Tarhasta tykkäsi kovastikin, parhaat kaverit oli poikia siellä.
Kovin on vilkas tyttö, mihinkään ei jaksaisi keskittyä pitkäksi aikaa. Ja siinäkin mielessä tuuliviiri, ettei mitään varsinaisia kiinnostuksen kohteita ole, kun ne muuttuu vähän väliä ;)
Kestosuosikkeja on olleet liikunta (kävi kevään liikuntaleikkikoulussa) ja laulaminen. Laulua ja puhetta sitten riittääkin, välillä vähän liikaakin :whistle:

Piirtäminen "ei oikein suju", ei siis piirrä vielä mitään hahmoja (niin kuin muut tämän ikäiset). Kaikki on vaan viivoja, ja ne sitten esittävät eri asioita. Olen kyllä pistänyt tämän tuon vilkkauden piikkiin, eikä neidin luonne kestä, jos heti ei onnistu. Tyttö on siis tulisielu (tullut äitiinsä..) ja hermostuu herkästi. Tämä pätee kaikkeen: ei suostunut luistelemaan, kun ei heti osannut. Eikä pyöräilemään.. Piirtäminen nyt menee, kunhan ei pyydä varta vasten mitään kuvaa :D

Pikkuveli on isosiskolle äärimmäisen rakas, johan tyttö ehti pari vuotta vauvaa halutakin :LOL: Pikkuveli ei tosin vielä liiku, saas nähdä kuinka rakkauden käy, kun veli koittaa saada käsiinsä kaikki siskonsa lelut.

Lempileluja on autot, Baby Born ja Littlest Pet Shop -eläimet.
 
Kovasti on tyttöpainottaiset porukkaa, joten laitetaan yksi poikakin pinoon välillä.

Täällä 8.8.04 syntynyt viikari jolla 1v. pikkuveli. Harrastuksia ei vielä varsinaisesti ole, mutta ensi viikolla alkaa parin viikon futiskoulu ja se viedään toivottavasti loppuun asti. Pihassa tykkää kiipeillä puihin, leikkiä hippaa ja piilosta, ajella pöyrällä jossa apupyörät vielä. Kokeillaan kyllä kesän mittaan myös ilman. Sisällä tykkää rakemtaa junarataa, rakennella legoilla, leikkiä vesileikkejä kylppärissä.

Poika on ollu jo pitkään kiinnostunu kirjaimista ja osaakin kaikki kirjaimet ja osaa sanoa esim. M-kirjaimella alkavia sanoja. Lukemisesta tykkää myös kovasti ja kuuntelee myös satu-CD:itä. Myös laskeminen on nyt kiinnostanut ja osaa luetella numerot ainakin 20 asti.

Kysymyksiä satelee myös koko ajan ja viimeisimmät kysymykset on ollu : mitä tarkottaa romanttinen, mitä tarkottaa kemut, mitä on maanalla, miksi talvella ei ole puissa lehtiä jne.

Alkuperäinen kirjoittaja Kotimutsi:
Meillä esikoinen täytti 3.5 4-vuotta ja siis poikia meillä molemmat.Kuopus on 1-v.Waltteri on hauska miehenalku,kovin reipas ja sosiaalinen.Oppi vappuna ajamaan ilman apupyöriä ja halusi sellaisen poliisipyörän..koska toiveammatti on poliisi. =) Leikkii paljon pikkuveljen kanssa ja kavereiden,auttaa kotitöissä.Osaa kirjoittaa nimensä ja muuten piirtää hyvin.Tykkää hirveesti piirtää myös vesiväreillä ja askartelu ja leipominen on pojan mieleen.Poika käy seurakunnan päiväkerhossa,muskarissa ja sitten yhdessä käymme avoimessa päiväkodissa,paitsi parkkipäivinä saan molemmat lapset parkkiin sinne.Viime talvena oppi luistelemaan.Koneet ja mopot yms.kiinnostavat ja onneksi kotoa löytyy mönkijä,bobcat jne.Kaikenkaikkiaan hyvin puhelias ja reipas pikkumies. :heart:
meillä onkin ihan samana päivänä syntyneet lapsoset. :) :heart:
 
Kiva kuulla lisää muista 04:ista. Meilläkin tyttö kuulemma on tullut äitiinsä luonteen puolesta :snotty: :whistle: ....

Meilläkin myös ollaan kovin aktiivisia piirtäjiä ja yllätys, yllätys, aiheena on prinsessat ja hevoset.

On se muuten jännää miten kuitenkin tytöt sujahtavat "tyttöjen" juttuihin ja pojat "poikien" juttuihin. Meillä ei ainakaan tietoisesti olla jaettu mitenkään sukupuoleen liittyviä "rooleja". Mutta kait ne väkisinkin jostain tulee... tosin itse ratsastan, että tuo heppailu juontaa sieltä. Leluja ollaan ostettu tasapuolisesti autoja, lentokoneita, nukkeja, siis ihan "poika" juttujakin .... ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan on jotenikin vaikee selittää.

Meillä kanssa on toinen lapsi tyttö 6,5kk ja nyt kun pikkusisko on kuukauden verran päässyt liikkelle isosiskon tavaroiden pariin niin onpas tyttö oppinut jotkut tärkeimmät tavaransa laittamaan turvaan :D . Ei ole onneksi suhtautminen muuttunut siskoonsa on edelleen ylpeä isosisko, välillä turhan puolustavainen vaan.
 
meilläkin on prinsessavaihe ollu vuoden verran meneillään... mutta toisaalta voi aamupäivällä leikkiä prinsessaa ja iltapäivällä tarzania.. aamulla prinsessalinnalla ja illalla pikkuautoilla.. :D Mutta se on kyllä jännä, miten ne sukupuoli erot näkyy.. toisaalta olen tyytyväinen että meillä leikitään noita ns. poikamaisiakin leikkejä... tää äiti kun inhoo barbeja, niitä kun on niin hankala pukee.. :kieh: :saint: Onneks tyttö ei oo viel barbeista innostunu.. :whistle: :saint:

Mites muilla 4-vuotiailla nuo kaveriasiat.. ne kiinnostais mua. Käykö kavereit teillä leikkimässä tai leikivätkö pihalla kavereiden kanssa? Entä hoidossa/kerhossa jne.? Ja tykkäävätkö leikkiä myös yksin?
 
Vastaan vielä tuohon kaveri asiaan mitä peppuliini kysyi eli meillä käy pojan kavereita leikkimässä ja me myös käydään pojan kavereilla kylässä.Tulevat leikkimään tuohon pihaan tai sitten hakevat meidän poikaa heille leikkimään sisälle tai ulos.Päiväkodissa ja kerhossa on muutama kaveri kenen kanssa leikkii ja leikkii kyllä yksinkin.Niinpä tosiaan peppuliini meillä näyttää olevan samana päivänä syntyneet lapsoset.Mihin kellon aikaan omasi syntyi?Meillä 22.47.
 
meillä 8.33 :) :heart:

niin ja vielä kyselen että minkä ikäsestä teillä (ja muillakin) on kaverit alkaneet tulla kylään ilman vanhempia tai oma lapsi on menny kavereille ilman vanhempia? Meinaan nyt sellaisia vieraampia kavereita kuten pk- tai kerhokavereita..?

Ja vielä lisään omasta tytöstäni että hirvee kyselyikä on meneilläänm (ollu kyl vissiin 1-vuotiaasta.. :saint: ), kysymysten taso alkaa olee simmosta etten enää osaa vastata... sitten vaan toteen että meeppäs kysyy pappalta! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja rentunruusu:
meillä perheen kuopus, poika, täyttää heinäkuussa 4. Autot on se suurin juttu lelupuolella. Tykkää myös katsella muumeja.
Jonkin sortin uhmaa menneillään, suuttuessaa nimittelee ja lyö :eek: :/
On kekseliäs, keksii lauluista omia versioita, kuten tutusta i like to move it, move it kappaleesta oma versio alaston muumi, muumi :LOL:
Syksyllä kävi musiikkileikkikoulussa, mut ei sitten jatkettu kun ei sen enempää kuunnellut vetäjiä kuin vanhempiaankaan- touhusi vain omiaan.
On juuri jotenkin oppinut R-kirjaimen... tässä muutamia juttuja mitä tuli mieleen.
Niin, ja normaalisti on päiväkodissa, mutta juuri jäi koko kesän lomalle.

Mites muilla, nukkuvatko omissa sängyissä/ huoneissa? Meillä pitäis aina ensiksi vähäksi aikaa päästä vanhempien sänkyyn- ja yölläkin usein könyää keskeen.
meillä nukkuu yleensä omassa sängyssään ja välillä yöllä siirtyy yöllä mun sänkyyn. Joskus tulee illalla nukkumaan mun sänkyyn (yleensä useemmin mun kun tytön ehdotuksesta) ja ihan mielelläni otan, tyttö kainalossa on kiva nukkua. Tyttö on rauhallinen nukkuja. :) :heart:
 
Meillä oikeastaan ihan tässä kuukauden sisällä on poika alkanut käymään parilla kaverilla ilman vanhempia,siis tietty viemme hänet tai toisen vanhemmat hakevat.Ja toisinpäin.Meillä on myös hirvee kyselyikä.Juuri joku päivä hän kysyi että "äiti,mitä on ihmisen sisällä?"en oikein meinannu keksiä miten sen selitän =) Meillä on molemmat pojat nukkuneet ihan vastasyntyneistä lähtien omissa sängyissään ja onneksi ovat ´rauhallisia nukkujia.
 
no juu.. nää on just näitä helppoja kysymyksiä.. :D Meillä kiinnostuksen kohteena on nyt ollu useemman kuukauden lentokoneet.. äipän tiedot löyty aika lyhyeen , mutta onneks kirjastosta löyty aiheeseen sopivia kirjoja. =)
 
Kysymyksiin.... meillä tytön kaverit on sen verran nuorempia, ettei ilman vanhempia ole käynyt leikkimässä. Meidän neiti sen sijaan on käynyt ilman meitä leikimässä jo vuoden verran kahdella kaverilla..... äidit ovat kyllä erittäin tuttuja. Pihalle meidän tyttö menee kanssa, mutta meillä on sääntönä että tulee huhuilemaan tietyin väliajoin tai itse ryntään huhuilemaan, ikkunasta pitää myös näkyä. Ulkna on pieniä hetkiä vain yksin... tyyliin vartti.

Tyttö käy kolmena päivänä viikossa tarhassa ja siellä on omat kaverit.

Nukkuminen... :snotty: .... nukkuu meidän sängyssä vielä. Ollaan koitettu tarra lahjontaa yms. mutta vielä ei ole kokonaan siirtynyt omaansa, no eiköhän jo 18-v nuku omassaan :LOL:

Koskahan se kysely ikä päättyy... no ei vaan, niinkuin pomoni minulle sanoi että on hyvä että uskaltaa kysellä, siinähän oppii :D . Meillä ollaan oltu uteliaita, miten vauvat syntyy, miten ne menee äitin mahaan, mihin ihminen menee kun kuolee, mikä on taivas, miten sähkö kulkee, mistä sähkö syntyy, miten ilmapumppu toimii.... :whistle: siinäpäs selität :LOL: :LOL:
 
Yhteistyössä