2008 marraskuisten murut *joulua odotellessa*

Noniin, kuka myöntää että on käynyt vaihtamassa meidän lapset johonkin tuollaisiin kummajaisiin jotka nukkuvat aamulla kahdeksaan asti???

Meillä siis pari aamua mennyt niin upeesti kun vaan voi, kaksikko nukkui sunnuntaina puoli ysiin ja tänään kasiin asti! Eli itekin on saanut levättyä ihan kivasti. Mikähän kumma nyt on moisen saanut aikaan... tai ihan sama, mutta näin on miljoonasti parempi kun se herätys klo 6!!

Eilen vein isommat pojat ja yhden naapurin pojan keskustaan katsomaan ilotulitusta, ja voi vietävä että olikin hieno tänä vuonna! ja väkeä oli tosi paljon!

Tää oli nopee visiitti, tarvii mennä kaksikon perään katsomaan...

HM
 
HM: lapsosesi ovat vieneet varmaan meiltä aamu-unia! Täällä nimittäin aamu alkoi hullun aikaisin, pikkuneidin kitinöillä jo ennen viittä :eek: Ei alkanut asettuu, 5.20 oli otettava pois ja siihen sitten myös isompikin nousi!
Puurot syötiin ja laitettiin pikkutirppa omaan sänkyynsä seiskalta. Nukahti samantien, esikoisen kanssa otettiin tunnin torkut olkkarissa.

Viikonloppuna ei tehty kovin kummempia. Lauantaina leivottiin joulupipareita, käytiin joulumarkkinoillakin. Eilinen meni täysin kotona, pientä lenkkiä lukuunottamatta.
Neuloin aikuistensukkia, tulikohan 3 sukkaa valmiiksi! Ostin ihanaa liukuvärjättyä lankaa ja eilen sain siitä tehtyä yhden sukkaparin kun oli niin jännää kattoo miten ne värit vaihtuu :LOL: Nyt on sukkia sitten lahjaksi menossa 2:lle siskolleni, äidille (+ lapaset), kaverille (nuorimmaisen kummille) ja vielä pitäs yhdet lapsensukat vääntää...

Odotellaan jo kovasti tulevaa viikonlopun lapsivapaata lauantai-iltaa ja yötä =) Toivottavasti se nyt onnistuis, ois kiva päästä miehen kaa yhdessä muualla käymään...

Kiva, tytöt leikkivät toistaiseksi lattialla täysin sovussa =)
 
wau luminka 3 sukka päivässä! ihan mieletön tahti sulla! mulla menee viikko varmaan yhessäkin :LOL: ja myös minä saatan jäädä pitkäks aikaa neulomaan niin että katon vaan ku väri vaihtuu just semmosis liukuvärjätyis langois,se ku on nii jännää! :LOL: ;) mies aina ihmettelee ku hehkutan jostain lankojen väreistä...

tänään käytiin taas leikkipuistos perhekahvilassa kun mulla oli siellä aika intialaiseen päänhierontaan ja sit tehtiin vilhon kans yks joulukortti. vilho piirsi kultakynällä jotai mahtavaa piirrosta kuusikortin päälle ja sit rypisteli punasta kreppipaperia mulle paloiksi jotka sit liimasin kuuseen :heart: ja mieskin oli siis hetken siellä mukana että pääsin rauhassa hierottavaks. se hieroja suositteli magnesiumia iltaisin kun valitin että en saa millään nukahdettua.pitääpä testata.

eilen vietettiin koko päivä kotona vaan. no mies kävi vilhon kanssa ihmettelemässä päivällä presidentinlinnan ympärillä, oli kuulemma paljon poliiseja (joille vilho moikkaili) ja sotilaita.

mitäs muuta...huomenna rokotetutkimukseen, keskiviikkona tulee mun sisko meille kylään ja torstaina taas luennolle ja perjantaina kampaaja,jeeeee!
 
Juu, baileyskakku oli tosi hyvää :p
Meillä viikonloppu hujahti juhliessa. Oli ihan mukavaa käydä bileissä, tosin baariin saakka en ikinä kerennyt, kun meillä oli isännän kanssa sovitut treffit keskustassa. Mut ei mitään hinkua mulla sinne baariin ollutkaan. Ja juodakin osasin ihan just sopivasti, ettei ollut kaameaa kankkusta aamulla :)

Me kanssa käytiin just rokotetutkimusklinikalla ja saatiin päätökseen tämä meningokokkitutkimus ja luvattiin nyt sitten jatkaa pneumokokkitutkimuksessa tammikuussa.

Nyt viime yöt meillä nukuttu hyvin, vaikka olen luomumaitoa alkanut antaa. Hampaat vaan tuntuu toisinaan vaivaavan, kun niitä puskee nyt ihan urakalla läpi. Laskeskelin tuossa, että viisi hammasta tulossa nyt yhtäaikaa, joista osa kunnon poskihampaita.

Miestä tuossa kiusasin, kun ostettiin viikonloppuna meille kymmenen hengen ruokailuryhmä, että viisi lasta vielä mahtuisi pöydän ääreen. Ei hirveästi lämmennyt mun ehdotukselle :D
 
Luminka: sä oot neulekone :LOL:

Hampaista: Tänään kun poika nauroi oikein leveästi, huomasin, että hälle pukkaa yhtäaikaa alas sekä kulma- että poskihampaat!

Oon pojan kanssa kahdestaan keskiviikkoyöhön saakka, kun mies on työmatkalla. Hyvin meni eilinen ja tää ilta, kun molempina iltoina on ollut kavereita kylässä. Ja jotenkin selittämättömällä tavalla on ollut kivaa olla välillä myös ihan itsekseen (vaikka oma mies rakas onkin :heart: )

Pojalla on ollut nukkuessa tosi kova hakkaava yskä lauantaista saakka, kun käytiin uimahallissa. Mietin, että ottiko kloori keuhkoihin, menikö vettä keuhkoihin vai tuliko sieltä uimahallista joku pöpö. :x Kuulemma päiväkodissa oli päiväunillakin yskinyt tosi pahan kuuloisesti, mutta sitten hereillä ollessa ei mitään.

Poika simahti kahdeksalta kuin saunalyhty, kun iltapäivän toiset päiväunet jäi välistä. Taidan käyttää tilaisuuden hyväksi ja ommella yhden kestovaipan (kun mies ei ole täällä kuittailemassa mun "harrastuksesta" :saint: ).

Minkälaisia juttuja teidän lapset osaa jo puhua? Meillä on muutaman päivän tullut kovalla tahdilla siansaksaa, mutta ei vieläkään mitään oikeita sanoja (paitsi ehkä hyvällä tahdolla voi kuulla "äiti" ). Sanoo sanojen alku-/välikirjaimia (korisee kurkulla kun kävellään rattaiden ohi, sanoo "po po", kun otetaan tippoja (D-vit.) ja sanoo "ka ka", kun löytää kaukosäätimen). Muistelen, että muut lapset ovat jo enemmänkin jutelleet.
 
Nyt on sitte minunkin tehtävä viikonlopuks baileysin tapaista juustokakkua :p Ajattelin laittaa sekaan vahvaa kahvia, saas nähä millainen sörsseli tulee :D

Mä jos alan jotain kivaa neuloa, tulee suorastaan pakkomielle tehdä loppuun! En siis millään malta jättää kesken... =) Jos hetkeks vien keittiön koriin neuleen, saatan kohta löytyä keittiön lattialta neulomassa.... Vähän kuin salaa mieheltä ;) Tänään ollutkin "vapaata", oli aikas puuduttava viikonlopun tahti...

Meillä tytyt menivät nukkumaan. Esikoinen on nykyään niin väsy illalla jo, et nukahtaa tähän lattialle meidän pedille :snotty: Ei siis nuku päikkäreitä enää, sillä väsy jo. Onneks ei ole kiukkuinen, meinaa riehumaan vaan alkaa.

Joo, meillä pikkuneidille näkyy kolmesta kohdasta puskevan hampaita alas! siis samalla puolella, taitaa se kulmis tulla kanssa samaan aikaan... Annoin Panadolia, koko päivän meinannut vinkua johtuisko siitä... Ja tutia pitäs koko ajan olla JÄRSIMÄSSÄ! eli hampit taitaa vaivata.
Varoittelin jo mummoa tänään et nukkuvat vähän miten sattuu, ja lääkettä kyllä saa antaa jos kovin kiukkuja tyttöjä on! Isompi tosin osaa sanoa jos koskee, mut ei ole aina luottaminen :D

Puhetta...

Meillä ei tule oikeita sanoja.. Mutta tutin kanssa sanoo "kole kole" jos pyytää :LOL: Tänään koitin opettaa et mitä saunasta kuuluu, sihisi välillä, välillä katto vaa suu auki mua :D
Tämä ei nyt mikään sana ole, mut eilisellä ulkoilulenkillä opetin likan näyttää kieltä :p Alkaa lipomaan kuin mikäkin sisilisko (ja kun kielijänne on tiukka, tulee vako keskelle jos paljon ulos kielen työntää :D )...

Taas meinasi unohtua Täydelliset Naiset kattoo! Onneks tuli guidea vilkaistua telkusta, huh!
 
puhetta: isi, äiti, kakka (joka kyllä tarkottaa välillä ihan jotain muutakin), nyt sit on tullut eilisestä alkaen myös kiijja eli kirja. silloin tällöin matkii vaikeempiakin muta ei toista niitä.tänään sanoi "kiija ei oo" kun kerroin että vinyylit ei oo kirjoja :heart:

tänään vilho on 2 kertaa seissyt ilman tukea jo hieman pidempää.kyllä menee hitaasti tuo ilman tukea kävelemiseen opettelu.siitä on jo monta kuukautta kun oppi tukea vasten menemään.

nyt joulutortut uunista ja rauhottelemaan poika unille (jos hyvä tuuri käy) :wave:
 
heippa!!
huh, on ollut touhukas päivä jotenkii, tai siis jo eilisestä saakka. Äsken vasta tulin kotiin, kun olin katsomassa pientä kummipoikaani :heart:

Puheesta...meillä ei vielä puhu mitään! "krrrrrrrräää" (kurkkuääni) kun on menossa tekemään jotain "pahaa" esim. ottaan kaukosäädintä, koskeen sähköjohtoihin..."mam-mam" on nam =) ja mitäs vielä...nyt matkii jotain tiikerin ja karhun ääniä, siis isänsä opettaa ja tuo apinoi. :LOL:

Mulla on tässä tää viikko omien kolmekymppisten järjestelyjä...suunnittelen mitä kokkaisin ja sitä rataa...kk :lla juhlat siirtyi kun sikalentsu iski meidän perheeseen, mutta kivaa kannattaa oottaa.
Muakin nyt alkoi houkutteleen tuo baileykakku, vaikkakin olin jo aatellut että teen kahville pätkismuffinsseja jotka koristelen leivoksiksi..hmmmm..

mitäs muuta...eikös magnesium yleensä auta levottomiin jalkoihin ja suonenvetoihin...monella kaiketi magnesiumin puutosta..mikähän mulle auttais, kun niin turpoo kädet ja jalat, ja kädet puutuu yöllä, nukun välillä kyllä sellaisissakin väkkärä-asennoissa ettei oo ihme jos paikat jumissa, mutta varasin sitten lääkärillekin aikaa, sais ottaa jotain verikokeita vaikka...tiedän siis mitä haluan lääkärin minun suhteen tekevän. Helppoa! =) diagnoosien teko kun on niin kauheen "helppoo" täällä netin ihmeellisessä maailmassa..
 
puheesta: Leeviltä joitain sanoja tulee, tuuto=juuso, äiti, kakka, kukka, tootoo=soosoo, mamam=hyvää, ei, anna, ota,mmmmo=mummo, pippe=pippeli, tääl ja tuol. Siansaksaa puhuu sit siitäkin edestä :LOL:

Perjantaina saatiin tietää että Leevi pääsee vuoden alusta Juuson kanssa samaan päiväkotiin, helpottuu päivän viemis ja hakemis rumba huomattavasti kun voi jättää ja halea molemmat samasta paikasta.

Eilen oli vapaapäivä, oli kyllä ihana kun sai rauhassa siivota ja laitella paikkoja, Juuso halusi jo jouluakin laittaa joten koristeet ja tontut on nyt esillä =)
 
Mekin saatiin sunnuntaina vihdoin tontut seinälle, kun tajusin, että kohta ihan oikeasti se joulu on jo ovella. Mä kun olen vielä sellainen, että haluan kuitenkin purkaa kaikki joulukrääsät seiniltä pian joulun jälkeen. Alkaa vaan heti ahdistaa, kun joulunpyhät menneet ohi :D

Tosi hieno homma keiju, että saitte lapset saman katon alle! Helpottaa varmasti julmetusti, kun yhdellä hoitoon viemisellä selviää! Meillä onneksi samaan paikkaan pääsivät Leo ja eskarilainen. Tosin mä ajattelin, että tuo meidän eskari lopettaa hoidon heti, kun eskari kesäkuun alussa loppuu ja on sitten esikoisen kanssa mummojen ja pappojen ilona mökeillä koko kesän :) Ja pärjääväthän nuo jonkin aikaa aina kaksistaankin. Mutta juu, helpottaa kovasti elämää, kun hoitoasiat on järjestyksessä.

Meillä ei juuri mitään järkevää tuo pieni vielä päästä suustaan. Muutenkin on ollut koko ajan aika vähäpuheinen. Ei raukka saa suun vuoroa täällä isompien jaloissa :D
 
Huomenta! Tulimpas ilmottautumaan, vaikka töissä ollaan.

Ihania nuo lasten sanat! Meillä tyttö sanoo mama, papa (äitiä ei tuu enää ollenkaan :'( ), kia (kissa), ja (=kyllä saksaksi), da (=täällä saksaksi), suomeks myös sanoo tää-ä (täällä), kun kysyy "Missä Matilda on?", oma=mummo... harmi vaan näkyy kyllä tuossa kielen kehityksessä että mä oon menny töihin ja kuulee enimmäkseen saksaa. Selkeesti heti vaihtunu pääkieli. Siansaksaa puhuu pälpättää koko ajan ja myös kysyy siansaksalla siten, että äänenpaino nousee lauseen loppua kohti ja päälle pään kallistus + kysyvä katse :LOL:

Mut jatkampa myöhemmin... ;)
 
Heippa vaan!

Ihania kuvia oli taas ilmestynyt 1-vuotiaista. :heart:

Niistä isompien sisarusten leikeistä piti sen verran kommentoida, että meillä ne leikkii "hyvin yhteen" vaihtelevalla menestyksellä. Välillä menee pitkiä aikoja (lue: päivä tai kaks) etteivät riitele ja nahistele :D . Ja kyllä huomaa jos on päivän ulkoilut jääny pois, niin sitte nahistellaan ja painitaan. Ja hiukan ärsytetään toisia. Meillä siis leikkivät ihan tavallisia leikkejä; legoillan, autolla, traktoreilla. Iltaisin haluavat että luetaan, päivisin on vissiin niin paljon muuta touhua ettei lukemiset kiinnosta. Lisäksi isompi on jo kiinnostunut peleistä, lauta ja ihan pleikkaripeleistäkin. Itte en monestikkaan leiki (joskus kyllä) mutta saatan istua samassa huoneessa ja lukea/kutoa samalla.

Mutta tää neiti ei viihdy juuri olleskaan yksin... ehkä vähän aikaa saattaa leluillaan leikkiä jos on just nukkunut hyvät päikkärit. Aina pitäis olla äitin viihdyttämässä, mutta eipä sitä aina kerkee... Monesti sitte "roikkuu" mulla sylissä kun kotihommia samalla teen. VEssaankaan ei voi mennä etteikö pienin oo oven takana koputtelemassa... Että sanoisinko sen olevan varsinainen äitin sylivauva. :LOL:

Sanoja ei vielä montaa tuu... ehkäpä sen äitin ja anna sanoo, mutta loput on ihan arvailun varassa. :D Kovasti tääki tykkää selittää omalla kielellään ja ´jos jotaki kysyy niin vastauksen saa sillä samalla kielellä. Ainiin, taitaa se muuten huutaa et "täällä" jos kysyn et missä oot!

Mukavaa joulunodotusta! :xmas:
 
Moikka!

Sanoista: äiti onnistuu jo aika hyvin ja sitten jos kysytään että sanoppa isä, niin sanoo äitä! Selvä ero :)
Kakka on myös lempparisana. Useat aalla alkavat sanat on kivoja sanoa, esim. amme ja anna. "Amppaa" käydään pesemässä iltasin ja aamuisin :)
Ja poika on hulluna leipään niin se on sitten "eppää". Usein tulee yhteen pötköön ja kovalla äänellä anna, anna,anna anna eppää eppää...

Meillä on myös kohta jotain kolme-neljä kuukautta kävelty tuen kanssa mutta kertaakaan ei ole ite seissyt saati kävellyt ilman tukea. Polvillaan kävelee niin paljon, että polvet on ihan punasena ja välillä jopa vähän rikki..

Perjantaina pitäis mennä pojan kanssa käymään työpaikalla moikkaamassa työkavereita. Toivotaan pojalle hyvän tuulen päivää silloin ;)
 
Käytin tyttöä tuossa aamupäivällä hammashoitajalla. Ihan ok:sti meni ja lopuks antoi tarkastaa hammaskalustonsakin ilman huutoa ja itkua. Neidillä on 8 hammasta; 4 ylhäällä ja 4 alhaalla, ne keskimmäiset. Kuulemma ei ihan just lähiaikoina ole poskihampaita tulossakaan, mutta kaikki hampaat kyllä tuntuivat. Niin ja tää hammashoitaja sanoi, että ensin tulevat poskihampaat ja sitten kulmahampaat! Että aikasessa vaiheessa kuulostaa monella lapsosella olevan jo kulmahampaat tulossa! :eek:

Sanoja ei meilläkään runsain mitoin osata.. Äiti tulee monella versiolla; milloin on äitä tai äittä tms. Sit isin osaa sanoa tai ainakin lähelle! :D Sanoo täti, mut en tiedä mitä sillä tarkoittaa.. Namnam tarkoittaa syömistä.. Nuo ehkä ne ymmärrettävimmät ja sit on jotain koli koli ja muuta siansaksaa.. Aika kova on välillä höpöttelemään! :LOL: Se erityisesti on hauskan kuulosta kun unileluilleen höpöttelee sängyssään herättyään; vaihtelee äänen voimakkuutta siten, että välillä kuiskailee ja sit taas välillä kiljahtelee!

Kävelemään lähtö taitaa alkaa olemaan käsillä.. ei siis käsillä kävelyä sentään, mutta luulisin pian lähtevän kävelemään! :D Seisoskelee pitkiä aikoja ilman tukea ja muutamia kertoja on ottanut ikäänkuin yhden askeleen eteenpäin! Polvilla kävelyä meilläkin on viime päivinä harrastettu! Milloinkohan ymmärtää, miten siitä noustaan seisomaan ilman tukea?!
 
tänään käytiin Vilhon kanssa ekan kerran taaperokerhossa, siellä kateltiin teletappi-leffa ja vilho ihan innoissaan tapitti niitä, en oo ikinä nähnyt sen noin kauan ohjelmaa tuijottavan! ilmeisesti on kohderyhmälle oivallisesti kehitetty nuo teletapit....
sit käytiin rokotetutkimuksessa,ottivat verikokeen ja aika raivokohtauksen päästi, lähinnä kyllä siitä että laitettiin se puristusvyö käteen ja pidin poikaa kiinni.samantein kun homma oli ohi poika alkoi innoissaan selittään jotain niille tädeille, jatko siis juttuaan joka oli jäänyt ennen koetta kesken :heart:
kävin sit sen jälkeen stokkal ja mukaan tarttui Vilhon joululahja ja jonkinmoinen lohdutuslahja (ehkä vähän overkill)eli semmonen duplo eläintarha-meininki, jotain 14e ja sit joululahjaks brion puinen puujunarata. siis semmonen lyhyt versio yhdellä veturilla ja vaunulla.kolmivuotiaallehan se on tarkotettu mut joskus päätettiin että sitä aletaan keräämään (lue: mies tykkää junaradoista) ;)

pitäis jostain löytää semmoset paksut värikynät taaperoikäiselle, vilho on nyt löytänyt kynien mahtavan maailman ja olis raapustelemassa kaikilla kynännäköisillä ihan mille tahansa pinnalle.

meillä kans aikasmoinen sylivauva vieläkin! vessassa ku oon ja jos en päästä mukanani sinne niin hakkaa raivoisasti ovee ja huutaa koko ajan äiteäiteäiteäite äitiiiiiiiii
ja joskus kun oon luennoilla tms niin vilho kuulemma menee välillä vessan ovelle seisoon ja koputteleen että äitiii :LOL: mä oon ilmeisesti usein vessassa sen mielestä. isi taas on ulko-oven takana (vaikka ois nukkumassa) aina kirkkain silmin kun kuulee vaik miehen kuorsauksen niin "iisssssiiii" ja osottaa ulko-ovelle :LOL:

mut nyt taitaa poika heräillä päikkäreiltä :wave:
 
Hain tunti sitten Otson päiväkodista kuumeisena ja itkuisena :( Pitikin juuri sattua, kun mies on reissussa ja mulla oli huomiseksi päiväksi sovittu yksi pieni soittokeikka keskelle päivää. No, ei auta muu kuin perua, kotimieheksihän tässä joutuu. Poika on vähän nuutuneen oloinen, mutta ei muuten oireile (kuumetta lukuunottamatta).
 
IltaMoi!

Isi istuu tyttöjen kanssa lattialla peiton alla, toinen toisella polvella :heart: Taitaa olla likat väsyjä, onneks kohta nukkumaanmenoaika =)

Tänään kävi vieraita, käytiin kaupoilla (myös alkossa ostaa kahvilikööriä ja vähän terästystä lauantain glögiin ;) )... En jaksanut lähteä enää lenkille viiden aikoihin, jos huomenna sitten! Ihanaa kyllä päästä raittiiseen ilmaan ja ihan yksin =) Kuuntelen radiota tai soittelen ajankuluksi kavereille... Eikä siis tuo liikunnan hyötykään pahaks ole ;) Toivottavasti ei tule jouluna paljoo syötyä, just kun on saanu painoo tippumaan sellaisiin lukemiin joita ei ole ollut varmaan 6 vuoteen :eek:

Mut nyt laittelee tytöt unten maille :wave:
 
Puheesta, Meillä on nyt jääny sanat jalkoihin :LOL: Nyt kun oppi kävelemään, ni on niin riemuissaan siitä, et monia sanoja mitä sanoi aikasemmin ei ole kuulunut toki uusia on tullut. Kovasti kyselee "Tä" ja näyttää etusormella. "Namnam"sanoo edelleen kun on nälkä tai "vettä" kun jano ja nyt on sanonu myös "teetä"( on ny juonu paljon yrttiteetä ku on ollu kipeenä ). "auto" on suosikkisana edelleen ja "Ei" ja "Nein"!(kovatahtonen poika ku on) ja nyt uus juttu on et sanoo "TuTuTuTu" kun kuulee junan. (Asutaan lähellä juna-asemaa ja tänne kuuluu junantuuttailu)Sanoo myös ton kun puhelin tuuttaa tai mikä vaan piippaa niin tykkää sanoo noin. "Tsüs"( heippa saksaks) ja vilkuttaa
"Äiti" ja "Papa" kyselee monasti päivän aikana papaa. "Mäy"(=kissa huom. meidän kissa puhuu persiaa, ei niinku normaalit kissat Miau), "HauHau"=koira, "mömmö"=mummo ja "tätä"=täti. Pölpöttää paljon siansaksaa ja suomee :LOL: Ja niinku haluu olla keskusteluissa mukana.
Mulle on kyllä tärkeetä et oppii suomen kielen hyvin ja onneks pystyn hoitaa ite kotona eikä tarvii viedä saksankieliseen päiväkotiin. Mä puhun pojalle vaan suomea ja mies saksaa, että pidetään se selvä ero kielissä. Ympäristön kieli on saksa, että oppii sen automaattisesti. Tosin meillä on nyt ympäristön kielenä seuraavat 3 viikkoa suomi, kun tulee sukulaiset jouluksi tänne :D

kävelee, joka päivä paremmin. Tarvii pidemmillä matkoilla vielä tukea äidin sormesta tai sit joku lelu kädessä pitää olla kävellessä. Ulkona kerää saksanpähkinöitä ja kulkee kädet täynnä pähkinöitä( siis 1 pähkinä 1 kädessä. Ne on isoja pähkinöitä...). Ei enää hirveesti konttaile. Tykkää työnnellä kärryjä.

hampaat, missä luuraatte? Poskihampaista ei tietoakaan. Ylhäällä on 4 hammasta ja alhaalla 4 . Ei ole pitkään aikaan tullu uutta hammasta...

Poju on ihan the Baseballs fani! Kun laitan levyn päälle niin alkaa nauraa ääneen ja hytkyy umbrellan tahdissa.

maitoo ja noonie, Täällä kans sellanen sylivauva! Jalassa roikkuu eikä vessaan pääse yksin :LOL: Eikä tykkää yhtään jos ihmiset lähtee "Neinnein"alkaa itkemään kun vieraat menee ovesta. Nyt on alkanut itkemään kun isi lähtee aamulla töihin ja menee ovesta ulos. Samoin jos mä lähden ja poika jää isälle tai muulle hoitajalle. Aattelin ensin et on jotain eroahdistusta , mut kun tekee noin kaikille. Ei hän varmaan vielä tajuu sitä, et kun ihmiset lähtee ovesta, et ne tulee takaisinkin.
 
Iltaa!

Ilmottaudun tänne mukaan, kun vihdoin ja viimein netti toimii! Kyllä menikin jo kirotessa päiviä, kun meidän piti alunperin saada netti jo heti sillon perjantaina 27.11. kun saatiin avaimetkin uuteen kotiin. Mutta täällä olikin edellisen asukkaan dna:n liittymä vielä eikä meinattu millään saada sitä poikki ja omaa tilalle :kieh: Mutta nyt toimii sentään.

Muutto meni hyvin ja uus koti on ihana! Ei enää rappukäytävien ramppamista :heart:

Nyt en sen paremmin kirjottele, en ehtinyt lukeakaan vielä juttuja. Kauheeta kun ei oo tänne päässyt puoleentoista viikkoon :(

Etusivulle voi merkata: Dara, Lumi 11/08 ja isosisko 06/01 (kotiäitinä )


 
:wave: KuuttiPieni pesueineen ilmoittautuu mukaan! Poika 10/08 ja tyttö 06/07, kotiäiti.

Huoh sentään, meillä taas lapset flunssassa! Poikanen taas raplaa korviaan, että eiköhän syynä taas joku korvatulehdus. Eihän tuo olekkaan syönyt kuin vasta kolmet lääkkeet sitten marraskuun alun...

Sanoja yrittää kovasti matkia. Selkeitä sanoja on anna, ei, täällä, kukkuu ja vaippa. Siskonsa nimeä yrittää hokea,vääntyy 'lempinimeksi',mahtaakohan jäädä käyttöön se:) Omaa kieltään puhuu paljon sekä pärisee ja'ärrättelee' ja korisee ja vaikka mitä:)

Kamala huomata miten mun vauva on jo iso poika. Osaa kaikkia isojen juttuja jo paljon ja minä pidän toista vielä ihan vauvana :ashamed: puhuttelenkin monesti äidin vauvaksi, kamalaa! :)

Meillä joulua esikoinen oottaa ihan innolla, lähinnä kuusen hakemista ja koristelua sekä tätejään kylään. Joulukalenterin tein itse, nyt pitää vaan poikasellekkin laittaa jokapäivälle yllätys, kun esikoinen alkaa itkemään jos pikkuveikka jää ilman! Aika suloista :)

Kiitos luminka kun jaksat päivitellä edelleen pinoja!

Nyt saunaan, mies kerrankin illan kotona!
 

Yhteistyössä